Pääkirjoitus: Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan kohteeseen

Tänään 16.10. vietettävä Maailman ruokapäivä muistuttaa siitä, että yli 800 miljoonaa ihmistä elää nälkäisenä. Ja siitä, että samaan aikaan maailmassa tuotetusta ruuasta katoaa hävikin mukana lähes kolmannes.

Ruokapäivä nostaa esille myös sen, että 1,4 miljardia ihmistä on ylipainoisia.

Lukujen mukaan ruokaa riittäisi kaikille, jos se jaettaisiin tasan.

***

Useana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon saajasta on herännyt kiivas keskustelu. Viime viikolla julkistetusta rauhanpalkinnon saajasta, YK:n alaisesta Maailman ruokaohjelmasta WFP:stä, on oltu tavanomaista yksimielisempiä. Tosin perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä palkinto olisi kuulunut presidentti Donald Trumpille.

Maailman ruokaohjelma ansaitsee Nobelin rauhanpalkinnon. Palkinto muistuttaa siitä, että pysyvä rauha ja nälän poistaminen liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Koronapandemia on entisestään pahentanut nälkätilannetta. Arvioiden mukaan lähikuukausina 25 uudessa maassa ilmenee nälänhätää.

Maailman ruokaohjelma on maailman suurin humanitaarinen järjestö. Se auttaa lähes sataa miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Ruoka-avun tarpeessa ovat ihmiset elävät usein konfliktitilanteissa.

Ihmisten pitäminen nälässä onkin yksi sodankäynnin muoto. Lisäksi pula ruuasta johtaa usein konflikteihin tai sotiin eri ihmisryhmien välillä.

Humanitaarinen kriisi synnyttää uusia humanitaarisia kriisejä.

***

Alfred Nobel määritteli aikanaan, että rauhanpalkinto pitää myöntää taholle, ”joka on tehnyt parasta työtä kansakuntien veljeyden hyväksi, asevoimien poistamiseksi tai supistamiseksi tai rauhankongressien pitämiseksi tai edistämiseksi”.

Nobelin rauhanpalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1901. Presidentti Martti Ahtisaari sai palkinnon vuonna 2008.

Myös tämän vuoden rauhanpalkinnosta osa kuuluu Suomelle. Suomen valtio on tukenut kuluneena vuonna Maailman ruokaohjelmaa 16 miljoonalla eurolla.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 16.10. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPelastusarmeija yhteistyöhön muotiketjun kanssa – käytettyjä talvitakkeja välitetään tarvitseville
Seuraava artikkeliKolumni: ”Minulla on tie, totuus ja elämä”, sanomme me kristityt

Ei näytettäviä viestejä