Pääkirjoitus: Johtajan suuruutta mitataan lopulta siinä, yltääkö elämällään lähellekään Vuorisaarnassa määriteltyä autuaiden joukkoa

Kuva: Jukka Granström

Valtionjohtajien vuoden alussa pitämät puheet tiivistivät maailman henkistä tilaa. Osasta niistä välittyi keskustelun ja arvojen merkitys, kuten presidentti Sauli Niinistön puheesta.

Puheessaan hän lainasi kirjailija F.E. Sillanpäätä: ”Minun ehkä vanhentunut käsitykseni meidän ihmisten keskinäisistä suhteista on se, että tarvitaan enemmän hyvää tahtoa, enemmän halua ymmärtää toinen toistaan ja enemmän nöyryyttä korkeampien arvojen edessä.”

Pienen maan valtionjohtajan puheessa voi kuulla todellista suuruutta. Vastaavasti suurvaltain johtajien puheissa painottuu liian usein uho, joka rohkeuden sijaan kertoo pienuudesta.

* * *

Venäjän lietsoma sodan uhka Venäjän ja Ukrainan välille on lisännyt turvattomuutta ja epävarmuutta koko Euroopassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ei uudenvuodenpuheessaan ottanut siihen suoraan kantaa, mutta totesi Venäjän puolustaneen lujasti ja johdonmukaisesti kansallisia intressejään sekä maan ja kansalaisten turvallisuutta.

Toiveita rauhanomaisesta ratkaisusta on nyt asetettu Venäjän ja Yhdysvaltain välillä 10. tammikuuta käytäviin Ukraina-neuvotteluihin.

Presidentti Niinistö muistutti, että aseellisella voimalla tai muulla väkivallalla uhkaamisella ei ole mahdollista rakentaa kestävää tulevaisuutta.

* * *

Yksi merkittävistä valtionjohtajien puheista pidettiin kirkossa. Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa puhui arkkipiispa Desmond Tutun hautajaisissa Pyhän Yrjön kirkossa Kapkaupungissa 1. tammikuuta.

Ramaphosa puhui onnekkaasta Etelä-Afrikasta, kun sillä on ollut Nelson Mandelan ja Desmond Tutun kaltaiset ikoniset johtajat. Heistä on ollut esimerkkiä koko maailmalle.

Jokaisen kansakunnan johtajan sekä jokaisen kansalaisen suuruutta mitataan lopulta siinä, yltääkö elämällään lähellekään Vuorisaarnassa määriteltyä autuaiden joukkoa. Siinä, miten itse kukin on edistänyt rauhanomaista keskusteluyhteyttä kanssaihmisiin tai naapurivaltioihin.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.