Ortodoksit saivat uusia virolaispyhimyksiä

Ekumeeninen patriarkaatti on nimittänyt Viroon uusia pyhiä. Neuvostomiehityksen aikana vuosina 1940-41 kuolleita marttyreita muistetaan 14. kesäkuuta. Suomen ortodoksisen kirkon tiedottaja Jyrki Härkönen kertoo, että kanoninointiprosessi lähtee ruohonjuuritason kunnioituksesta.

– Kun Neuvostoliitto miehitti Viron 1940, siellä alkoi hyvin voimakas uskonnonvastainen politiikka. Kristittyjä syytettiin poliittisilla verukkeilla, he olivat muka tekemisissä saksalaisten kanssa.

Pyhäksi julistettujen joukossa ovat pappien ja diakonien lisäksi papinvaimo Marta Leisman ja maallikot Joann Lagovski, Theodor Pettai ja Anna Pettai.

– Päämääränä oli nujertaa kaikki vastarinta. Neuvostojoukot halusivat näyttää, että heidän terrorisminsa kohteeksi voi joutua kuka tahansa, sanoo Härkönen.

– Kirkon ajattelun mukaan he ovat pyhiä marttyyreita. Puhumme uusmarttyyreista, he ovat kuolleet uskonsa tähden nyt viimeisten vuosisatojen aikana.

Ortodoksipyhät saavat osakseen kunnioitusta, heitä rukoillaan ja uskovat pyytävät heidän esirukoustaan. Virolaiset uudet pyhät saavat omat jumalanpalvelustekstinsä ja heistä tehdään ikoneja, jotka kuvastavat marttyyrikuolemaan liittyviä paikkoja.

– Tässä tapauksessa pyhien taustalla ikoneissa saatetaan näyttää Tallinnan tai Tarton kirkkoja, sanoo Härkönen.

Edellinen artikkeliSuomalainen satanistiyhteisö arvostaa Jeesusta
Seuraava artikkeliÄlykännykät mukaan mukulamessuun Joensuussa

Ei näytettäviä viestejä