Ortodoksinuoret kukittavat Helsingin synagogan aidan myötätunnon osoituksena

Häirinnän kohteeksi joutunut Suomen juutalaisyhteisö saa konkreettista solidaarisuutta muilta uskontokunnilta. Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret kukittavat Helsingin synagogan aidan maanantaina 18.11. kello 18.

Paikalle on kutsuttu nuoria myös islamilaisista, katolisista ja evankelis-luterilaisista seurakunnista.

Helsingin synagoga on viime vuosina joutunut monenlaisen ilkivallan kohteeksi. Viimeksi pyhäkköä töhrittiin ja sen ympäristöön liimattiin tarroja 9.–10. marraskuuta. Kyseisenä yönä vuonna 1938 Saksan kansallissosialistit järjestivät väkivallan aallon juutalaisia vastaan. Kristalliyö aloitti juutalaisvainojen väkivaltaisimman vaiheen, joka huipentui tuhoamisleirien kansanmurhaan.

Helsingin katukuvaan ilmestyneet tarrat ovat visuaalisesti vastaavia kuin kuvat, joita käytettiin 1930-luvun juutalaisvastaisissa kampanjoissa. Samanlaisia tarroja liimattiin samana ajankohtana myös muissa Pohjoismaissa.

– On pöyristyttävää nähdä antisemitismiä ja juutalaisiin kohdistuvaa häirintää holokaustin kokeneessa Euroopassa. Se kertoo, että pogromien pitkä perinne ja 1900-luvun pimeät voimat vaikuttavat edelleen. Kukkatervehdyksellä synagogan aidassa haluamme taistella tätä pimeyttä vastaan ja kertoa ystävillemme juutalaisessa seurakunnassa, että heidän vapautensa ja turvallisuutensa on meidän kaikkien asia, Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappi, isä Heikki Huttunen toteaa Suomen ortodoksisen kirkon tiedotteessa.

Helsingin juutalainen seurakunta on kertonut, että se joutuu käyttämään turvallisuuteensa noin 200 000 euroa vuodessa. Seurakunta on järjestänyt varainkeruukampanjoita turvallisuutensa lisäämiseksi. Synagogan lisäksi häirintää on kohdistunut juutalaisiin yksityishenkilöihin.

Kuva: Olli Seppälä. Helsingin synagoga.

Lue myös:

Tutkimus: Moni eurooppalainen juutalainen tuntee turvattomuutta

Antisemitismin tutkija: Juutalaisvastaisuus ei ole vain menneisyyden ilmiö

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliVäitöstutkija: Kirkossa näyttää olevan suurempi vapaus puhua pelastuksesta kuin avioliitosta
Seuraava artikkeliTässä ovat kaikki ehdokkaat kirkolliskokoukseen – mukana lähes 800 nimeä yhdeksästä hiippakunnasta

Ei näytettäviä viestejä