Kahlaan tummavetiseen lampeen uimaan. Pohjan lähteiden kylmät virtaukset sekoittuvat linnunmaidon lämpöiseen pintaveteen. Aurinko hyväilee kasvoja. Pakarajumi hellittää.
Tien pientareet ja villiintynyt puutarha ovat puhjenneet kukkaan. Värien runsaus ja kauneus pakahduttavat. Pellon takana kukkuu käki. Pihapuissa laulavat seestyneet linnut. Kevään meteli ja pesänrakennus ovat jääneet taakse.
Kiipeän riippukeinuun. Kärpänen surisee. Ylläni heiluvat suurten puiden latvat ja avautuu laaja taivas. Hengitän syvään.
Haluaisin tallettaa nämä hetket, kerätä ne sielun ja ruumiin talvivarastoksi, mutta en voi. Kukaan ei ole luvannut meille huomista. On vain nyt. Se on arvokas, koska siinä on kaikki.
Muurahaisilla ei ole paljon voimaa, mutta kesällä ne keräävät ruokansa, sanotaan Sananlaskujen kirjassa (30:25). Kirjoittaja lienee ajatellut muurahaisten vähäistä fyysistä voimaa ja ihastellut niiden kykyä koota ravintoa siitä huolimatta.
Täällä pohjoisessa meillä monilla ihmisillä on puutetta mielen voimasta. Kesän lämmössä sitä pitäisi saada kerättyä koko talven varaksi. Miksi kesän pitää olla niin lyhyt ja intensiivinen, kyselen Luojalta. En saa vastausta. On pakko tarttua hetkeen.
Kotimaan toimitus toivottaa kaikille hyvää sydänsuven juhlaa!