Omavaraopisto ei ole pyhäkoulu – "Hartioilleni on soviteltu niin messiaan kuin paholaisenkin viittaa"

Ekologisesti kestävä elämäntapa ja hidastaminen kiinnostavat yhä useampia. Valtimolla omavaraista elämää voi kokeilla puolen vuoden intensiivisessä koulutuksessa. Omavaraopiston perustajat elävät itse yksinkertaista ja työteliästä arkea pitkälti rahatalouden ulkopuolella ja ilman koneita. Lasse Nordlundilla ei ole edes pankkitiliä, puhelinta tai henkilöllisyystodistusta.

TALVI-ILTA ON pimentynyt Valtimon korvessa Pohjois-Karjalassa. Omavaraista elämää elävien Lasse Nordlundin, 58, ja Maria Dorffin, 44, pihaan ei ole aurattua tietä, koska he eivät autoile.

Täysikuu valaisee maisemaa, mutta pihapiiriin johtavalla metsäpolulla taskulampusta on iloa. Nordlund huhuilee ovelta, että kannattaa kävellä mahdollisimman keskellä. Siinä upottaa vähiten.

Nordlund, Dorff ja heidän 8-vuotias poikansa ovat juuri syöneet iltaruuan viileässä tuvassa, jota hallitsee iso leivinuuni. Veistetyistä hirsistä tehdyillä seinillä on paljon hyllyjä, joista löytyy monenlaisia luonnon antimia eri tavoin säilöttyinä.

Nordlund on elänyt jo 30 vuotta yhteiskunnan laitamilla ja sen ulkopuolella. Hän kasvattaa ja keräilee luonnosta ruokansa ilman konevoimaa. Hänellä ei ole pankkitiliä, puhelinta tai henkilöllisyystodistusta. Hän kieltäytyy omistamasta mitään tai ottamasta työstä vastaan rahaa.

Dorffin kanssa he ovat jakaneet yhteisen elämän pian 20 vuotta. Perheeseen kuuluvat pojan lisäksi myös pariskunnan 16-vuotias tytär sekä Dorffin jo aikuinen lapsi edellisestä liitosta. Samassa pihapiirissä asuu Nordlundin muistisairas äiti, josta perhe pitää huolta.

Lasse Nordlundia on aina vaivannut, että ihmiset puhuvat yhtä, mutta toimivat toisin.

– Nuo ristiriidat ovat hedelmällisiä säröjä, jotka pakottavat minut miettimään, kumpi on väärässä: minä vai muu maailma. Elämmekö yhteisöllisessä valheessa?

Nordlundin mukaan ihmisluonteeseen kuuluu tarve lokeroida henkilö, joka elää eri tavoin kuin muut.

– Enemmistön on helppo leimata minut hulluksi. Heissä herättää kuitenkin epävarmuutta se, että elämäni sujuu, vaikka harjoitan maataloutta aivan toisin kuin täällä on totuttu.

Nordlundin hartioille on soviteltu niin messiaan ja pyhimyksen kuin paholaisenkin viittaa. Totutusta poikkeaminen vetää puoleensa sekä ihailua että vihaa.

LAPSENA JA NUORENA Lasse Nordlund asui Saksassa ja oli intohimoisen kiinnostunut kemiasta, fysiikasta ja tietokoneohjelmoinnista. Hän muistaa lumoutuneensa vektorien tyylikkyydestä ja kokeneensa digitaalielektroniikan maagisena. Kasvissyöjäksi hän ryhtyi jo 5-vuotiaana, koska eläinten tappaminen oli hänelle kauhistus.

Alle parikymppisenä Nordlund koki sosiaalisen heräämisen ja alkoi pohtia kiivaasti yhteiskunnallisia ja filosofisia kysymyksiä ihmisen vastuusta ja ihmisluonnosta. Hän kiinnostui toisinajattelijoista.

Nordlundin mukaan ihmiskunnan historia on suora kurssi päin mäntyä. Ihmisiä on lahdattu, metsiä kaadettu ja saatu aikaan autiomaita.

– Matemaattista osaamista on kertynyt huikeasti satojen vuosien aikana. Miksi osaaminen ei kerry ihmisen luontosuhteessa tai lastenkasvatuksessa? Jokainen sukupolvi on lähtökuopissa.

18-vuotiaana hän päätti muuttaa takaisin Suomeen ja tehdä totaalisen elämänmuutoksen. Insinöörinörtistä tuli omavaraiseläjä, joka astui itse luomaansa larppauspeliin. Alkuvuosina hän ei käyttänyt ravinnossaan edes suolaa tai öljyä, koska ei pystynyt niitä itse tuottamaan.

– Vaihdoin siis tutkimuskohdetta ja ajattelin, että joko selviän tai kuolen.

Sittemmin Nordlundin ehdottomuus on hiukan loiventunut. Hän tajusi, että hänen on valittava marttyyrikuolema puhdasoppisena tai yhteyksien luominen ihmisiin niin, että hän ottaa vastaan terveydenhoitoa ja jakaa oppimaansa eteenpäin vielä pitkään.

– Jeesus oli hyvin itsellinen ja periaatteellinen ihminen ja joutui lopulta sen vuoksi ristille. Minulla ei ole kristussyndroomaa. Täydellisen puhtauden tavoittelu on vankila.

Juttu jatkuu kuvan alla.

VARSIN PERIAATTEELLINEN Lasse Nordlund on kuitenkin edelleen. Vanhempiensa kauhuksi hän kieltäytyi perimästä maatilaa, jonka he yhdessä aikoinaan hankkivat ja jolla he ovat pitkään eläneet.

– En halua omistaa mitään, koska silloin menettäisin omantunnonvapauteni.

Maria Dorff on käytännöllisempi ja hyväksyy elämään myös sekatalouden piirteitä. Hän tekee talvisin huovutettuja tossuja, joiden myynnistä saa rahaa. Lisäksi hän saa palkkaa opetustyöstä pariskunnan perustamassa Omavaraopistossa.

– Maria osti vanhemmiltani minun osuuteni tilasta. Olen vähän kuin fransiskaanimunkki, joka voi elää köyhyydessä, koska Maria suostuu olemaan se paha paavi, jolla on omaisuutta.

Myös Dorff ajattelee, että oikeasti kukaan ei voi omistaa maata, metsää tai vesistöjä. Hänen nimissään on kuitenkin yli 30 hehtaaria metsää.

– Olen metsän haltia, jonka avulla metsä pysyy luonnontilassa hakkaamattomana.

Juttu jatkuu kuvan alla.

JYVÄSKYLÄSTÄ KOTOISIN oleva Maria Dorff poti lukiolaisena vahvaa ympäristöahdistusta. Tuolloin pahalle ololle ei kuitenkaan ollut vielä nimeä. Hän kokeili elämää ekokylissä ja vietti puoli vuotta vapaaehtoistyössä ulkomailla.

– Elämme yli luonnonvarojen ja riistämme köyhempiä maita. Vastaus siihen on vapaaehtoinen elintason lasku. Tosin en halua puhua laskusta, koska liiasta materiasta luopuminen tekee elämästä onnellisempaa.

Opiskellessaan Itä-Suomen yliopistossa käsityönopettajaksi Dorffin päässä takoi halu asua maalla. Nordlundin kanssa haave on toteutunut.

– Täällä on todella hyvät edellytykset omavaraisuudelle. On puita, puutarha ja lähteitä sekä monipuoliset sieni- ja marjamaastot. Tämä elämäntapa on poistanut ympäristöahdistukseni, olen elämääni tyytyväinen.

Juttu jatkuu kuvan alla.

NORDLUNDIN JA DORFFIN maatilalla oli kymmenen vuoden ajan kansainvälisiä vapaaehtoistyöntekijöitä auttamassa töissä ja oppimassa omavaraisuutta. Joukossa oli kuitenkin myös moniongelmaisia ihmisiä, ja perhe väsyi siihen, että vapaaehtoiset asuivat heidän kodissaan. He halusivat silti jatkaa osaamisensa jakamista.

– Kaverimme vieraili Ruotsissa omavaraisuutta opettavassa opistossa ja ehdotti, että perustaisimme sellaisen myös Suomeen. Suunnittelu alkoi vuonna 2016, ja ensimmäiset lyhyet ekologisen rakentamisen kurssit järjestettiin 2019–2020, Dorff kertoo.

Nykyään Omavaraopisto opettaa monipuolisesti omavaraistaitoja ja järjestää puoli vuotta kestäviä omavaraistalouteen perehdyttäviä opintokokonaisuuksia Valtimolla yhteistyössä Kainuun Opiston kanssa.

Opiskelijat majoittuvat Omavaraopiston läheisyydessä rintamamiestaloissa, joita on kunnostettu talkoilla. Niissä ei ole juoksevaa vettä tai sisävessaa.

– Korona ja energiakriisi ovat osoittaneet nyky-yhteiskuntien haavoittuvuuden. Minun ei tarvitse ratkaista kaikkia maailman ongelmia, mutta voin jakaa tietoa muille, jotka vievät sitä taas eteenpäin. Pienistä puroista voi tulla isompia, Dorff sanoo.

Kuuden kuukauden aikana opinnoissa käydään läpi koko viljelykierto. Huhtikuussa alkavalla kurssilla opitaan itse tekemällä, miten kotipuutarhassa voi kasvattaa lähes kaiken tarvitsemansa ruoan.

Lisäksi kurssilla tehdään polttopuita, keräillään villivihanneksia, valmistetaan ruokaa puuhellalla, leivotaan leivinuunissa, rakennetaan ja kompostoidaan sekä opetellaan käsitöitä kuten huovutusta, kehräämistä, kutomista, puutöitä, tuohitöitä ja köydenpunontaa. Opintoihin kuluu myös kalastusta perinteisin menetelmin.

Syksyllä opiskellaan sadonkorjuuta ja säilömistä sekä keräillään marjoja ja sieniä. Opistossa on mahdollisuus perehtyä myös tervanpolttoon, biohiilen valmistukseen ja nahkan käsittelyyn.

TYÖSKENTELYSSÄ EI käytetä lainkaan koneita. Käsillä tekeminen kasvattaa Dorffin ja Nordlundin mukaan resurssitietoisuutta ja auttaa ymmärtämään yksilöiden ja yhteisöjen ekologista jalanjälkeä.

– Emme tunne koneiden valmistamisessa tarvittavien aineiden alkuperää. Koneet myös hajoavat nopeasti. Kirves voi kestää sukupolvelta toiselle. Pyrimme siihen, että työkalut olisivat mahdollisimman yksinkertaisia ja niitä olisi mahdollisimman vähän, Dorff kertoo.

Kurssilla tutustutaan eri materiaaleihin, työmenetelmiin ja sitä kautta myös omaan kehoon ja sen hyvinvointiin. Tärkeää on myös työn, henkisen voinnin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tasapaino. Opetukseen kuuluu paljon yhdessäoloa, joka kehittää sosiaalisia taitoja.

– Täällä saa realistisen käsityksen siitä, mitä omavarainen elämä vaatii. Se voi sitten olla alkusysäys elämänmuutokselle. Täältä löytyy samanhenkisiä ihmisiä ja onpa joku jo löytänyt elämänkumppaninkin, Dorff sanoo.

Nordlund painottaa, että Omavaraopisto ei ole pyhäkoulu, jossa pääsisi pois tavallisesta elämästä haasteineen. Omavaraisuus tekee vapaaksi rahasta, mutta vapaus ostetaan kovalla työllä. Raatamista on paljon, mutta sitä saa tehdä hyvällä omallatunnolla.

Omavaraopisto on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton eikä se ole yhteydessä kansallisiin huoltovarmuus- tai kriisinhallintahankkeisiin.

– Sellaisen kiinnostavan havainnon olen tehnyt, että talkoissamme ja kursseillamme on paljon entisiä vanhoillislestadiolaisia, Nordlund sanoo.

– Kurssi sopii työikäisille. Pohjavaatimuksia taidoille ei ole, eikä tarvitse olla myöskään täysin terve voidakseen tulla mukaan. Moni on kuntoutunut täällä sekä selkävaivoista että mielialaongelmista. Mutta jos on fyysisesti tai henkisesti kovin rikki, tämä ei ole oikea paikka, Dorff sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

MIKKO JAAKONSAARI, 35, osallistui viime vuonna Omavaraopiston puolen vuoden kurssille ja jäi sen jälkeen asumaan majapaikkaan Peltolaan myös talveksi. Keltaisen rintamamiestalon verantaa koristavat jääkukkaset. Lattioilla on räsymattoja. Pirtin pöydällä on ruuantähteitä ja elämän jäljet näkyvät. Vesi haetaan pihakaivosta ja pihan perällä on ulkohuussi.

Jaakonsaari on kotoisin Vantaalta ja opiskeli yliopistolla filosofiaa. Väitöskirja jäi lähtökuoppiin ja hän päätyi töihin kirjastoon.

– Elin keskiluokkaista elämää ja söin mikroruokaa. Minulla on ollut masennusta ja avioero tuli kirsikkana kakun päälle. Ne toimivat katalysaattorina elämänmuutokselle. Hidastaminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Yhteiskunnassa elämä on keskittynyt suhteettoman paljon palkkatyön ympärille.

– En halua olla rattaana koneistossa, joka perustuu ylikulutukselle ja tuhoaa luontoa. Täällä olen tajunnut, miten helposti tulee toimeen vähemmällä. Arkiset askareet täyttävät päivän ja elämä tuntuu mielekkäämmältä.

Jaakonsaari irtisanoutui työstään ja päätti jäädä Omavaraopistoon vielä toiselle puolen vuoden jaksolle.

– Minulla ei ole aiempaa kokemusta omavaraisuudesta tai edes maalla asumisesta, mutta kurssin aikana tämä alkoi tuntua omalta. Haluan elää lähellä luontoa jatkossakin.

– Olen miettinyt, onko tämä pakenemista. Mutta mielestäni en pakene ajassa taaksepäin vaan olen luomassa uutta, kestävämpää kulttuuria.

Omavaraopiston kurssi oli Jaakonsaarelle myös sosiaalisesti intensiivinen kokemus. Neljän huoneen talossa asui kahdeksan henkeä, ja kurssille osallistui kaikkiaan 15 ihmistä.

– Ruoka laitettiin yhdessä, ulkohommat tehtiin yhdessä ja koko ajan oli muita ympärillä. Olen aika introvertti luonne ja jännitin, mitä siitä tulee. Mutta hyvin meni ja oli tosi hauskaa. Paljon tuli naurettua kurssin aikana, ja kurssilaisista tuli vähän kuin perhe.

BIOTEKNIIKAN DIPLOMI-INSINÖÖRI Olli Holmén, 30, reissasi opintojen päättymisen kunniaksi Latinalaisessa Amerikassa ja päätyi vapaaehtoistöihin luonnon keskelle viidakkoon.

– Tunsin rauhaa ja elämän hitautta, ehdin nauttia ihmisistä ja kaikesta ympärilläni. Kotiin palattuani muutin mummon luokse maalle ja aloin huolehtia hänestä ja kasvimaasta.

Tuttujen kautta Holmén löysi Omavaraopistolle ensin talkoisiin ja sitten kurssilaiseksi.

– Täällä on todella hyvä olla, ilmapiiri on inspiroiva ja koen olevani osa jotain tärkeää.

Hän kertoo välillä kaipaavansa pikkutarkkaa ja steriiliä työtä laboratoriossa, mutta toisaalta aiemmista opinnoista on ollut hyötyä viljelyssä. Mikrobeilla on kasvien hyvinvoinnillekin suuri merkitys.

Myös Holmén aikoo jäädä opistoon toiseksi puolivuotiskaudeksi. Hän haluaa oppia erityisesti hirsirakentamista ja vanhojen talojen kunnostusta.

Holmén haaveilee omavaraisesta yhteisöasumisesta.

– Yksin elämällä on aika vähän tarkoitusta, mutta yhdessä se muuttuu nautinnolliseksi. Elämään tulee paljon merkitystä, kun joutuu näkemään vaivaa saadakseen vettä ja ruokaa. Kun siemen itää kasvimaalla ja nousee mullasta, se on riemun hetki.

Juttu jatkuu kuvan alla.

OMAVARAOPISTOSSA OPETTAA Nordlundin ja Dorffin lisäksi kymmenkunta muuta alansa taitajaa. Yksi heistä on toimittaja, musiikkitieteilijä, sieniasiantuntija ja kotitarvekalastaja Topi Linjama Joensuusta. Hän tutustui Nordlundiin ja Dorffiin reilut 10 vuotta sitten tehdessään heistä juttua Maaseudun Tulevaisuuteen.

Linjama on puhunut opiston johdantokurssilla siitä, mihin ihmiskehon energiaa on järkevää omavaraisessa elämässä käyttää. Syksyisin hän on vastannut sienikurssista.

– Omavarainen elämä on rankkaa. Koko ajan pitää optimoida ja tehdä kompromisseja. On pohdittava panos-tuotos-suhdetta ja ajankäyttöä.

Omavaraopisto on Linjaman mukaan itsensä etsimisen paikka, jossa ei pakoteta mihinkään rooliin. Vastauksia voi löytää perustaviin eksistentiaalisiin kysymyksiin, kuten kuka minä olen, mikä on paikkani maailmassa tai miksi minua ahdistaa.

– Yleensä omavaraisesta elämästä kiinnostuvilla on joku vahva työntötekijä, epämääräinen ja syvä paha olo. Kehollinen elämäntapa ja ekologinen aate antavat vastauksia. Yksi opiskelija sanoi, että ilmastoahdistus hellitti heti, kun hän löi talikon maahan.

Linjamaa viehättää omavaraisuudesta kiinnostuneiden ihmisten heterogeenisyys. Opiston ilmapiiri on avara ja siellä on mukana ihmisiä poliittisesti eri laidoilta. Ihmiset ovat auki vaikutteille ja konfliktit käsitellään avoimesti aamupiirissä.

Myös Nordlund ja Dorff iloitsevat siitä, että nykyään Omavaraopistolla toimii kirjava joukko ihmisiä tasapainoisesti ja sävyisästi.

– Täällä vallitsee lempeys ja kunnioitus, joka ei tarkoita samanmielisyyttä. Meidän juttu on niin kokonaisvaltainen, ettei tänne synny samanlaisia rintamia kuin yhden asian liikkeisiin. Olemme myös tietoisesti luoneet ohjaavia elementtejä, jotka vahvistavat tätä suuntaa, Nordlund sanoo.

Linjaman mukaan kaikkien maailmankuva on epätäydellinen. Kun ihmiset eivät halua kohdata omaa keskeneräisyyttään, he osoittavat mielellään vikoja niissä, jotka edes yrittävät jotain.

– Tähän ei pidä suostua. Itselläni asuntolaina, hengen velttous ja sosiaaliset syyt ovat estäneet siirtymästä kokonaan omavaraiseen elämään, mutta teen omilla reunaehdoillani sen, minkä voin.

Linjama muistelee reilun parinkymmenen vuoden takaista hetkeä mökillä. Hän oli nälkäinen ja vei verkot veteen.

– Sain taimenen ja savustin sen, eikä minulla enää ollut nälkä. Se oli suuri kokemus.

Juttu jatkuu kuvan alla.

LASSE NORDLUND ajattelee, että ihminen on hengellinen eläin. Oman maailmankuvansa hän arvelee olevan lähellä buddhalaisuutta, jossa pyritään eroon lukkoon lyödyistä tulkinnoista ja halutaan tavoitella ydintä, kokea maailma ja luonto sellaisenaan.

Nordlund on kiinnostunut siitä, miten erilaiset ihmiset jäsentävät maailmaansa. Suhteessa uskontoihin ja ideologioihin hän kokee kuitenkin jäävänsä ulkoportaille. Oma identiteetti on vahva, mutta sille ei ole nimeä.

Kiihkeät kristityt ovat sanoneet Nordlundille, että hän on pahojen henkien palveluksessa.

– He vaativat minua valitsemaan, kenen joukoissa seison. Se, että en seiso missään joukossa, pelottaa heitä. Kun ihminen valitsee jonkun uskonnon, hänessä särkyy jotain. Mutkat vedetään suoriksi eikä maailmankuva vastaa enää todellisuutta. Joukkoon liittyminen merkitsee asettumista jotain vastaan. En halua tehdä niin.

– Elämäntapani ei ole permakulttuuria, syväekologiaa tai tolstoilaisuutta. Minulla on tutkiva mieli, joka on johtanut minut tähän. Omavaraisuudesta olen saanut merkityksellisen elämän, jonka takana voin seistä.

Nordlundin mieleen on jäänyt kohtaaminen lapsuudesta tutun miehen kanssa siviilipalveluksessa. Tämä aikoi papiksi ja sanoi Lasselle: Jos et tunnusta Jeesusta, olet häntä vastaan.

– Kasvoilla oli irvokkaan lempeä hymy, mutta ajatus oli kylmää terästä. Tätä voisi kustua hengelliseksi väkivallaksi. Toisaalta ystäväpiirissäni on nykyään paljon pappeja, joiden kanssa tulen hyvin toimeen. Heille riittää, että olen ihminen. He eivät vaadi minulta tunnustuksia.

Kysymys Jumalan olemassaolosta on Nordlundin mukaan mieletön.

– Silloin yritetään puhua asiasta, josta ei voi puhua, johon sanat eivät ole kelvollisia.

TYÖN MÄÄRÄ ei ahdista toimeliasta Maria Dorffia, mutta hän on opetellut myös pysähtymistä. Elämä on täyttä, kun hoidettavana on viljelysten, lasten ja opetustyön lisäksi vielä suvun vanhukset. Dorff on perheen tukipilari.

– Joogaan joka aamu. Talvella se pitää yllä fyysistä kuntoa ja kasvukaudella se auttaa kipeytyvään selkään. Se antaa myös sisäistä rauhaa ja tasapainoa.

Valo ja vuodenajat säätelevät Nordlundin ja Dorffin elämää. Kesällä ja syksyllä tehdään työtä aamusta iltaan. Kun ensilumi peittää kaiken työn näkyvistä, se tuntuu pelastukselta, jota elimistö tarvitsee palautuakseen.

Kahdeksan aikaan talvi-iltana perhe alkaa vetäytyä yöpuulle. Lasse Nordlund pohtii vielä, voiko hän kaupitella elämäntapaansa muille.

– Palaan siihen fransiskaanivertaukseen. Jos ihmiseltä kysytään, tuleeko sinusta munkki, myönteinen vastaus voi syntyä vain sisäisestä tarpeesta.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!