Olavi Voittosesta kantelu tuomiokapituliin

Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtajasta Olavi Voittosesta on tehty kantelu Oulun tuomiokapituliin. Valittaja on pyytänyt tutkimaan harjoittiko Voittonen hengellistä väkivaltaa Lumijoeella vanhoillislestadiolaisten suviseuroilla pyytäessään Haaparannan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Sulilaa tekemään parannusta. Valituksen tekijä on Sulilan vaimo Anne Sulila.

Kotimaa24 on kertonut aikaisemmin kanteluun johtaneen tapahtuman taustoista. Suviseuroissa Voittonen oli Sulilan mukaan sanonut, että ”sinun on tehtävä paljon parannusta”.

Oulun tuomikapitulissa kanteluun ei kesälomista johtuen vielä ole ehditty tarkemmin tutustua.

– Kantelu on kansalaisen oikeus viranhaltijaa vastaan, ja tässä tapauksessa Voittonen on pappina viranhaltija. Se että valituksen tekijä on vaimo eikä asianomainen itse, ei aiheuta lisäpohdintaa, sillä joskus kapituli voi saada esimerkiksi median kautta tietoonsa asioita ja ryhtyä tämän tiedon perustella omaehtoisesti tutkimaan tapausta, sanoo lakimiesasessori Osmo Rahja Oulun tuomiokapitulista.

Kantelun käsittely alkaa kapitulissa lähiviikkoina ja ratkaisu saataneen alkusyksystä.

Kantelusta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue taustat kanteluun: Voittosen hyllyttänyt Sulila: Minua pyydettiin tekemään parannusta

Edellinen artikkeliUudet teologian opiskelijat valittu
Seuraava artikkeliKaleva: Voittonen ja Sulila sanasodassa

Ei näytettäviä viestejä