Oinonen pysyy kirkossa

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) kertoo viikonlopun yli harkittuaan, että hän pysyy kirkon jäsenenä. Oinonen sanoo Kotimaa24:lle kokevansa, että kirkko tarvitsee häntä yhä estämään samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen.

Pentti Oinonen katsoo, että arkkipiispa Kari Mäkisen julkinen ulostulo avioliittoasiassa ratkaisi eduskunnan lopullisen kannan. Hän puhui avoimesti avioliittolain äänestyksen jälkeen kirkosta eroamisesta vaihtoehtona omalla kohdallaan. Oinonen uskoo, että nyt kirkosta eronneet ovat tehneet oman ratkaisunsa omatunnonsyistä.

– On mahdollista, että minun ajatuksillani on ollut vaikutusta joidenkin kirkosta eronneiden ratkaisussa. Minun viestini eronneille on, että etsikää itsellenne nyt sellainen hengellinen koti, jossa teidän on hyvä olla, hän sanoo Kotimaa24:lle.

Pentti Oinonen pahoittelee, että eroavien jäsenten myötä kirkon taloudelliset resurssit pienenevät entisestään. Hän kuitenkin vierittää tästä syyn kirkon omaan niskaan.

– Tähän on vain totuttava, kun homolakeja tulee voimaan. Tämä on viesti myös nykyisen arkkipiispan valinneille. Syylliset katsokoot peiliin.

Oinonen kertoo vaativansa tulevaan avioliittolakiin adoptiotestamentin, jolla vanhemmat voivat estää lastensa adoption homopareille. Hän kertoi saman aiemmin
Yle uutisille
. Lakia sovellettaisiin esimerkiksi tapauksissa, jossa lapset jäävät molempien vanhempien äkillisesti menehdyttyä orvoiksi. Oinonen uskoo, että laki ei törmäisi voimassa olevaan syrjintälainsäädäntöön.

Lue Vetäydyn korpeen miettimään kirkon jäsenyyttä

Edellinen artikkeli”Itkuraivari ei kuulu yhteisten asioiden hoitoon”
Seuraava artikkeliAdventtikilpailu – osallistu ja voita iPad

Ei näytettäviä viestejä