Johanna Sumialan mielestä suomalaisessa laatujournalismissa vallitsee näkymätön sopimus: hengellisistä asioista ei julkisuudessa puhuta. Piispa voi ottaa kantaa maallisiin asioihin kuten köyhyyteen, mutta edes hänen ei ole sopivaa esittää hengellisiä näkökulmia valtamediassa. Tämä näkymätön sopimus kapeuttaa mediakenttää.
Asiantuntevalle uskontojournalismille on yhä enemmän kysyntää. Uskontojournalistisen ymmärryksen puute uhkaa mediaa kahdella tavalla.
Toisaalta uskonnollisetkin tragediat (kuten uskonnollisten yhteisöjen joukkoitsemurhat) saatetaan leimata terrorismiksi, jolloin ilmiön syvällisempi ymmärtäminen jää puuttumaan. Toisessa ääripäässä poliittisista ja kulttuurien välisistä konflikteista puhutaan uskonsotina. Tiedon ja ymmärryksen puute voi siis johtaa joko ilmiön uskonnollisen puolen vähättelyyn tai perusteettomaan korostamiseen.
Uskontoa, kulttuuria ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan. Ne vaikuttavat sisäkkäin samassa todellisuudessa. Toisaalta taas uskontojournalismi – kuten kaikki muukin journalismi – lokeroi väistämättä maailmaa. Todellisen elämän ilmiöt eivät noihin lokeroihin aina kauniisti ja ongelmitta sujahda.
Sumiala puhui Kotimaa-yhtiöiden järjestämässä uskontojournalismin koulutuspäivässä torstaina. Lue lisää Uskontojournalismi-blogista: Ovatko uskontojournalistit medianmaailman päivi räsäsiä?
(Kuva: Olli Seppälä)