Vaari muistaa yöuinnit, tyttärentytär kaverihäät
NMKY:n kesäkoti Helsingin Laajasalossa kesällä 1960. Yli 30 rippileirillä olevaa pojankoltiaista ui ja pelaa jalkapalloa kymmenen päivän ajan. Välillä istutaan oppitunnilla ja kuunnellaan, mitä sanottavaa rippileirin johtajalla rovasti Werner J. Aurolalla ja Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen pääsihteerillä Rolf Tiivolalla pojille on.
Parhaita ovat yöuinnit. Elokuun alussa yöt ovat jo pimeitä, joten uinnissa on seikkailun maku. Saattaapa joku seikkailija poltella tupakkaakin – tietysti salaa.
Poikien joukossa temmelsi myös nykyisin eläkkeellä oleva Jämsän kirkkoherra Sakari Nurmesviita. Koska kyseessä oli NMKY:n leiri, osallistujat olivat pelkkiä poikia.
– Siihen aikaan leiririppikoulut olivat harvinaisia. Leirit alkoivat ensin kristillisten järjestöjen piiristä ja levisivät sitten seurakuntiin, hän kertoo.
Isosia ei tuohon aikaan rippileirillä ollut. Jöötä pojille piti nuoriso-ohjaaja.
Oman leirinsä jälkeen Nurmesviita on pitänyt papin roolissa suunnilleen 50 rippileiriä. Joukkoon mahtuu leirejä seurakuntien leirikeskuksissa sekä vaellusleirejä Lapissa ja Kanadassa. Edelleen hän pitää vaimonsa Pirjo Nurmesviidan kanssa isovanhempi-lapsi-leirejä, joten kokemusta leirielämästä on kertynyt kosolti.
– Oma rippileirini oli lopultakin aika tavanomainen leiri, johon tosin oli porukka valikoitunut enimmäkseen NMKY:n nuorista. Uskonasiat olivat meille tuttuja ennestään.
Kun konfirmaatiopäivä koitti, useimmilla pojista oli yllään elämänsä ensimmäinen tumma puku. Alboja ei käytössä ollut, mutta kaulassa oli rusetti ajan tavan mukaisesti. Ripille pääsy tapahtui NMKY:n juhlasalissa, sillä Helsingin tuomiokirkko oli remontissa.
– Siihen aikaan ei pidetty kotona suuria juhlia rippilapsille. Perheen kesken juotiin kahvit eikä rippilahjojakaan ostettu kuten nykyisin.
Rippileirille halusi myös Sakari Nurmesviidan tyttärentytär Nina Nurmesviita. Ripari pidettiin Jämsän seurakunnan leirikeskuksessa Särkisaaressa, Päijänteen rannalla. Vuosi oli 2014.
– Halusin ilman muuta oman seurakunnan leirille, koska kaveritkin menivät sinne.
Niinan mielestä oppitunteja ja vapaa-aikaa oli leirillä sopivasti. Tunnelma oli tiivis ja leirille syntyi aivan omanlainen me-henki. Leirin aikana käytiin kiinnostavia keskusteluja uskoon ja elämään liittyvistä kysymyksistä.
– Tietysti uimme ja pelasimme lentopalloa. Yksi huippuhetki olivat leirillä pidetyt kaverihäät. Vain yksi poika oli halukas sulhasen rooliin, mutta morsiameksi tahtoi kymmenen tyttöä.
Arpa suosi Ninaa.
– Maitokärryllä mentiin saarikirkkoon ja kaikilla oli omat roolinsa häissä. Sitten oli juhlat morsiamenryöstöineen ja muine leikkeineen. Kaveriliitosta syntynyt kaveruus säilyi vielä leirin jälkeenkin.
Ninan konfirmaatio oli omassa kotikirkossa. Kotona juhla jatkui suvun ja ystävien kesken. Nina leipoi kakut juhlaan omin käsin.
– Lahjaksi toivoin rahaa. Sainkin niin paljon, että ostin sillä uuden puhelimen.
Sekä ”Saku-vaari” että tyttärentytär Nina haluavat korostaa isosten tärkeää merkitystä rippileireillä. Isoset osoittavat esimerkillään, että uskonelämä voi olla nuorekasta ja rentoa. Ninakin kävi riparin jälkeen isoskoulutuksen. Toistaiseksi ratsastusharrastus on pitänyt hänet kuitenkin niin tiiviisti tallilla, ettei hän ole ehtinyt isoseksi leirille.
Teksti ja kuva: Päivi Ketolainen. Sakari Nurmesviita oli rippileirillä vuonna 1960. Tyttärentytär Nina Nurmesviita kävi riparin kaksi vuotta sitten.
{kuva_d07b32b4-66f2-4f10-9a97-4fb419fb2a22}
Ulkoluvusta elämykselliseen oppimiseen
Aliisa Saarikoski kävi juuri rippikoulun Päiväkummussa Orivedellä, Suomen Lähetysseuran leirikeskuksessa. Konfirmaatio on tulevana lauantaina leirikeskuksen telttakirkossa. Rippikoululaiset osallistuvat toteutukseen muun muassa soittajina, laulajina ja tekstien lukijoina.
– Leiripaikan valinta oli luontevaa. Olen ollut Päiväkummussa aiemmin varhaisnuorten leireillä ja vanhemmat siskoni ovat käyneet rippileirinsä siellä.
Aliisa kertoi leirin puolivälissä, että riparimuistoihin jäävät niin iltaohjelmat, isosten sketsit ja hauskat aamuherätykset kuin oppimispäiväkirjan täyttäminenkin.
– Meillä ei ole ollut kuulusteluja, vaan täytämme oppimispäiväkirjaa joka aamu. Kysymykset eivät ole olleet vaikeita, mutta joihinkin on pitänyt pohtia vastausta tarkemmin.
Suurin osa nuorista oli tullut Päiväkumpuun yksin, ilman ennestään tuttuja kavereita. Tutustuminen eri puolilta Suomea tulleisiin rippikoulukavereihin sujui vaivattomasti heti alkupäivistä lähtien. Ohjelmantäyteisten päivien jälkeen Aliisalle oli tärkeää päästä hiljentymään.
– On ollut ihanaa saada illalla rauhoittua riihikirkossa. Monelle on tullut ihan itku, mutta ei surusta, vaan siitä, kun on niin rauhallinen ja vapaa olo.
Osallisuus ja elämysten kautta oppiminen kuuluu nykyaikaiseen rippikouluun. Toisin oli entisaikoina, jolloin Katekismus opeteltiin kannesta kanteen, ja vielä erestakaasin, kuten Aliisan äidinisänäiti, 97-vuotias Esteri Töyli muistaa. Hän päätti aikoinaan varmistaa osaamisensa, ja meni siksi vuotta ikäisiään myöhemmin rippikouluun.
– Halusin lisävuoden, että osaisin kaikki asiat hyvin. Keitin yhden talven kotona, ja opettelin Katekismusta ja Raamatun historiaa.
Kerran opetellut asiat ovat pysyneet muistissa läpi elämän. Hänen muistiinsa ovat jääneet myös rippikoulumatkat polkupyörällä kelirikon pehmentämiä kurateitä pitkin. Matkaa oli toistakymmentä kilometriä Törnävän pappilaan, jonka renkituvassa opetusta annettiin. Nuorilla oli mukana omat eväät. Se oli juhlaa, kun pappilassa leivontapäivänä saatettiin keittiön ohi kulkeville nuorille antaa maistiaisia.
Rippikoulua käytiin kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä, tytöt ja pojat vuoroviikoin.
– Pappeina olivat rovasti Emil Oskar Ojala ja Paavo Malmivaara, kanttorina Oskari Itävaara.
Osaamista kuulusteltiin muun muassa kinkereillä. Jotkut joutuivat pänttäämään enemmän kuin toiset, mutta kaikki kuitenkin pääsivät rippikoulusta läpi.
– Vaikka tytöt ja pojat kävivät rippikoulun erikseen, niin pääsimme samaan aikaan ripille helatorstaina 17. toukokuuta 1935. Valkoisissa vaatteissa mentiin pappilasta kirkolle.
Aliisan paappa Esko Töyli kävi rippikoulun vuonna 1955. Tuolloinkin esimerkiksi käskyt ja niiden selitykset oli osattava sanasta sanaan. Pieniä lipsahduksia sattui, vaikka ulkoläksyt oli opeteltu hyvin.
– Kuulusteluissa aloin luetella ensimmäistä käskyä: Minä olen Jumala, sinun Herrasi.
Rippikouluun mentiin yleensä koulupäivän jälkeen illalla. Sisältö oli melko suppea, mitä perusteltiin sillä, että koulussa järjestetään uskonnonopetusta.
– Rippikouluopetus toteutettiin niin, että pappi kertoi ja oppilaat kuuntelivat. Seuraavalla kerralla kuulusteltiin. Meitä oli samassa ryhmässä Seinäjoen Lyseon poikia parilta luokalta. Pojat ja tytöt kävivät erikseen rippikoulun ja meidät myös konfirmoitiin omissa ryhmissämme.
Ennen eläkkeelle jäämistään Esko Töyli toimi Alahärmän kirkkoherrana kolmisenkymmentä vuotta. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1967. Hän muistelee, että ensimmäiset rippileirit pidettiin 1960-luvun lopulla, jolloin hän oli kirkkoherrana Pihlajavedellä. Hän on elänyt rippikoulun kehityksessä mukana.
– Voi sanoa, että olen käynyt oman rippikouluni työni ohella. Vuosien aikana rippikouluopetus on kehittynyt hyvään suuntaan, kun ulkoluvusta on siirrytty elämykselliseen opettamiseen.
Teksti ja kuva: Outi Rantala. Kuvassa tämän kesän rippikoululainen Aliisa Saarikoski, hänen isoisänsä Esko Töyli sekä isoisoäiti Seinäjoelta.