Miltä näyttävät uskonnot kartalla?

Teologisisarukset Mari ja Antti Huotari ovat toteuttaneet tarkkuutta ja hermoja vaativan projektin: he listasivat ja sijoittivat kartalle uskonnolliset yhdyskunnat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.

Kartalle on siis merkitty uskonnollisten ryhmien tilat, joissa harjoitetaan uskontoa. Idea sai alkunsa viime vuonna Helsingin Sanomien helsinkiläisiä sikhejä käsittelevästä jutusta, kertoo Mari Huotari.

– Jutussa mainittiin Helsingissä sijaitseva sikhitemppeli ja tulin ajatelleeksi etten ollut koskaan tiennyt että Helsingissä on sellainen. Mietimme, että mikä olisi hyvä tapa havainnollistaa uskonnollisia paikkoja.

Uskonnollisia yhdyskuntia Mari ja Antti Huotari kartoittivat esimerkiksi Uskonnot Suomessa -hankkeen tietokannasta ja paikat etsittiin sitten netistä ja Fonectan avulla. Selvittely ja tietojen tarkastaminen vei aika paljon aikaa.

– Varsinkin Helsinki oli haastava. Täällä on niin paljon luterilaisen kirkon tiloja jo pelkästään, Mari Huotari sanoo.

Työn tuloksena kuitenkin syntyi sivusto, jossa on omalla kartallaan Helsingin ja toisella kartalla Espoon, Vantaan ja Kauniaisten uskonnolliset paikat.

Mari Huotarin mukaan kartoista on hyötyä kenelle tahansa uskonnoista kiinnostuneelle, esimerkiksi uskonnon ja katsomusaineiden opettajille.

Mari ja Antti Huotari aikovat jatkaa karttojen päivittämistä ja työstää seuraavaksi Uusimaan uskonnollisen kartan. Haaveissa on lopulta koko Suomen kattava kartasto.

Uskonnot kartalla -sivusto

Edellinen artikkeliSeurakunnat someen – 10 fiksua ohjetta
Seuraava artikkeliRusama lähetysteologiksi kirkkoon

Ei näytettäviä viestejä