Mikko Wirtanen valittiin rippi­koulun ja kirkon kasvatuksen uudeksi asian­tuntijaksi – ”Hihat on kääritty”

Tampereen seurakuntien kasvatustyön johtava pappi Mikko Wirtanen on valittu rippikoulun ja kirkon kasvatuksen asiantuntijaksi Kirkkohallitukseen, Toiminnallisen osaston Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikköön.

Wirtanen on koulutukseltaan teologian ja filosofian maisteri sekä pastori. Hän siirtyy uuteen työhönsä 1.8.

– Olen innostunut tehtävästä ja hihat on kääritty, Wirtanen sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

– Olen käynyt rippikoulua eri tavoin jo 30 vuotta ja kulkenut pienen maalaisseurakunnan rippikoululaisesta ja isosesta suuren seurakuntayhtymän päällikkövirkaan. Osaamista, näkemystä ja asiantuntemusta on siis kertynyt. Nyt on hyvä aika ottaa askel valtakunnalliseen vastuuseen, tekemiseen ja eteenpäin viemiseen.

Rippikoulun ja kirkon kasvatuksen asiantuntija vastaa suomalaisen rippikoulun elinvoimaisuudesta ja kehittämisestä sekä nuorten että aikuisten keskuudessa. Tehtävään sisältyy myös kirkon kasvatuksen yleistä kehittämistä, nuorten osallisuuden edistämistä sekä ympäristökasvatukseen osallistumista.

Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen iloitsee Mikko Wirtasen saamisesta mukaan tiimiinsä.

– Rippikoulu on kirkkomme tärkeimpiä toimintoja ja haluamme pitää siitä hyvää huolta. Rippikoulun tulee elää ajassa ja tukea nuoria heidän arjessaan, Kokkonen sanoo tiedotteessa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliHarjavallan kanttori ja Kotimaan toimittaja Seinäjoen tangomarkkinoiden finaaliin
Seuraava artikkeliVirolaisista vajaa kolmannes mieltää itsensä kristityiksi – Kierros Tallinnan kirkoissa vie keskiajalta lähihistoriaan ja nykypäivään

Ei näytettäviä viestejä