Mikko Mäkelä Lasten ja nuorten keskuksen uudeksi toiminnan­johtajaksi

Gloria Patri -jalkapalloturnauksen ottelu Kirkko-Eduskunta 25.8.2017 Telia 5G -areenalla. Mikko Mäkelä.

Lasten ja nuorten keskuksen (LNK) uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu teologian maisteri, pastori Mikko Mäkelä. Hän aloittaa tehtävässä elokuun alussa.

Mäkelä siirtyy Lasten ja nuorten keskukseen Kirkkohallituksen asiantuntijan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Helsingin NMKY:n nuorisotyönjohtajana, Helsingin seurakuntayhtymän kasvatus- ja seurakuntapalveluiden päällikkönä sekä Pornaisten seurakunnan vs. kirkkoherrana.

Mäkelä on toiminut aktiivisesti myös luottamustehtävissä, kuten Keravan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin hallituksen jäsenenä ja Suomen Iceheartsin varapuheenjohtajana.

Kirkollisen taustansa lisäksi Mäkelä on työskennellyt opettajana, konsulttina, työnohjaajana ja ratkaisukeskeisenä terapeuttina. Hän on kehittänyt muun muassa Liikkuva seurakunta -toimintamallin ja ideoinut kirkon Walk in -terapian.

– Haluan, että jokainen lapsi ja nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi. Lasten ja nuorten keskuksella on merkittävä paikka lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä, ulkopuolisuuden ehkäisijänä ja osallisuuden mahdollistajana, Mäkelä sanoo LNK:n tiedotteessa.

– On ilo päästä työskentelemään yhdessä osaavien asiantuntijoiden ja seurakuntien kanssa lasten ja nuorten puolesta. Olen innostunut ja haluan tuoda verkostoni yhteiseen hyvään.

Päätös oli yksimielinen

Tehtävässä Mikko Mäkelä kantaa kokonaisvastuun järjestön toiminnasta ja toimii kirjankustantamo Publiva Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä Partaharju-säätiön toimitusjohtajana. Lasten ja nuorten keskuksen hallituksen päätös Mikko Mäkelän valinnasta oli yksimielinen.

– LNK saa hyvän johtajan, joka vie järjestöä eteenpäin muuttuvan yhteiskunnan ja ympäristön haasteiden keskellä. Mikko Mäkelällä on vankka johtamiskokemus, hän on vahva sosiaalisilta ja vuorovaikutustaidoiltaan ja hänen tapansa johtaa on osallistava. Mäkelän vahva arvopohja luo turvallisen ja eteenpäin katsovan näköalan järjestön tulevaisuuteen, LNK:n hallituksen varapuheenjohtaja, Sastamalan seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Salme Kuukka sanoo tiedotteessa.

Lasten ja nuorten keskuksen hallituksen jäsen, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä uskoo, että LNK:lla on yhteiskunnan poikkeusolojen ja koronan jälkeen hyvä mahdollisuus luoda uudenlaisia ja innovatiivisia palveluja kasvatuksen kentälle.

– Mäkelän johdolla järjestön yhteiskunnallinen vaikuttaminen, uusien palvelukokonaisuuksien konseptointi ja sidosryhmien hyödyntäminen systeemisessä kehittämisessä antavat hyvän lähtökohdan uuden strategian luomiselle ja toimeenpanolle.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Mikko Mäkelä Lasten ja nuorten keskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi

Edellinen artikkeliTiia Valve-Tuovinen valittiin valituksen ja uuden vaalin jälkeen Pakilan kirkko­­herraksi – ”Olen ihmisen kokoinen johtaja”
Seuraava artikkeliMartin Modéus valittiin Ruotsin kirkon arkki­piispaksi – ”Meidän tulee olla siellä, mistä muut vetäytyvät”

Ei näytettäviä viestejä