Matkasaarnaaja Urpo Karjalainen: Jumalan rakkaus on niin majesteettista, ettei siihen voi sotkea moraalia

Se on kyllä tyylipuhdas vahinko, että minusta tuli pappi, sanoo Herättäjä-Yhdistyksen pitkäaikainen aluesihteeri Urpo Karjalainen ja laittaa teevettä lämpiämään hellalle.

Istumme hänen lapsuudenkodissaan Vaalan Väätäjänniemessä, jossa Karjalaisen sukua asui jo ennen Kustaa Vaasan Kainuussa suorittamia asutustoimia. Vuodelta 1532 löytyy maininta Olli ja Erik Karjalaisesta, jotka ovat rakentaneet asumuksensa tänne Oulujärven perukoille.

Viime kuukaudet Urpo Karjalainen on asunut vanhalla kotitilallaan taas vakituisemmin, koska hoitaa Herättäjä-Yhdistyksen Pohjois-Suomen aluesihteerin pestiä. Hän ajelee ympäri laajaa aluettaan pitämässä seuroja ja saarnaamassa Herättäjän kirkkopyhissä.

Karjalaisen lapsuudessa kaikki olivat kirkkokristittyjä. Eivät ehkä erityisen hurskaita, mutta radiosta kuunneltiin aamu- ja iltahartaudet ja jumalanpalvelukset. Karjalaisen perheen tuvassa ja pienessä kamarissa asuivat viisi lasta, äiti ja isä. Viereisessä talossa seurana oli liuta serkkuja.

Karjalainen kuvaa varhaislapsuuttaan onnelliseksi. Isä Eero Aukusti oli leikkisä ja äiti Rauha ystävällisyyden perikuva. Tuvassa oli aina elämää. Urpo oli perheen kuopus ja rakasti sarjakuvia ja urheilua.

Simo-serkun kanssa leikimme Batmania ja Robinia sekä Tarzania. Lähimetsät olivat täynnä liaaneja. Viihdyin puissa myös itsekseni. Kirjoitin mielessäni uusia Tarzan-kirjoja. Tex Willer oli lisäksi kova innoittaja.

Vilkkaan pojan harrastuksiin kuuluivat lisäksi yleisurheilu, hiihto, heinätyöt, perhosten keräily, kalastus ja urheilutulosten seuraaminen. Kaikenlaiset luvut ovat aina tarttuneet Karjalaisen päähän helposti. Hetkeäkään empimättä hän luettelee nytkin päivämääriä, vuosilukuja, keskilämpötiloja – ja niitä urheilutuloksia.

– Minulla on erikoinen muisti. Avaimet voivat kyllä olla hukassa, mutta luvut eivät koskaan.

Koululaisena Urpo Karjalainen ahmi koulun kirjaston romaaneja ja eläinkirjoja ja innostui politiikasta. Koulun lehteen hän kirjoitti pitkiä juttuja paikallisista tiehankkeista.

Münchenin olympialaisissa 5.9.1972 tapahtunut terrori-isku on syöpynyt Karjalaisen mieleen lähtemättömästi. Palestiinalaiset terroristit ottivat yksitoista israelilaista olympiaedustajaa panttivangeiksi ja surmasivat heistä kymmenen. Karjalainen kirjoitti vihkoon surmattujen urheilijoiden nimet ja teki selvityksen siitä, mikä on Palestiinan vapautusjärjestö PLO.

– Odotin Suomelle kaksoisvoittoa 5 000 metrin juoksumatkalta. Kilpailu siirtyi kuitenkin päivällä terrori-iskun vuoksi, ja Juha Väätäinen sai noidannuolen. Hän oli kisassa viimeinen ajalla 13.53,8.

Tajusin 16–17-vuotiaana, että uskonratkaisu on teoreettinen mahdottomuus.

Iso särö lapsuuden onneen tuli, kun terve isä kuoli yhtäkkisesti vuonna 1976 Urpon ollessa 14-vuotias. Eero Karjalainen oli selvinnyt hengissä sodasta ja Kemijoen suuresta tukkilaisonnettomuudesta, mutta mysteeriksi jääneestä kirkonkylällä sattuneesta päälleajosta hän ei selvinnyt.

– Isää luultiin juopuneeksi, ja hänet tuotiin kotiin. Oikeasti joku oli ajanut hänen päälleen. Kaikki oli ohi nopeasti, vaikka juoksin naapuriin soittamaan apua, Karjalainen muistelee.

Vuosi isän kuoleman jälkeen Urpo Karjalainen meni rippileirille ja jäi mukaan seurakuntanuoriin. Vaikka nuori seurakunta oli iloinen ja avoin, joku siinä vaivasi Karjalaisen mieltä. Seurakuntavierailujen myötä mukaan tuli myös kansanlähetysläinen juonne, jossa korostettiin uskonratkaisun tärkeyttä ja tiukkaa seksuaalimoraalia.

– Tajusin 16–17-vuotiaana, että uskonratkaisu on teoreettinen mahdottomuus. Pelastuskysymys alkoi mietityttää minua kovasti.

Karjalaista kiinnostivat biologia ja historia, mutta hän päätyi kuitenkin suoraan lukiosta Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan syksyllä 1981. Fundamentaaliteologian perusteiden luennolla Eero Huovinen sanoi, että Lutherin mukaan mahdollisuutta vapaaseen tahdonratkaisuun ei ole.

– Opiskelijajoukko kohisi, mutta minä tykkäsin. Juuri tuon halusinkin kuulla.

Mikään muukaan teologian opinnoissa ei järkyttänyt Karjalaisen maailmankuvaa. Kun jotkut opiskelijatoverit kokivat uskon lähtevän eksegetiikan opintojen myötä, Urpo koki päinvastoin.

Erityisen virkistävä hahmo opettajakunnassa oli Karjalaisen mukaan Simo Knuuttila. Knuuttilan huumori ja urheilujutut jäivät Karjalaisen mieleen, vaikka hänen luentojaan oli toisinaan vaikea ymmärtää.

Piispa halusi tietää, rakastanko minä Kristusta.

Karjalainen valmistui teologian maisteriksi pikavauhtia, kolmessa ja puolessa vuodessa. Kesätöissä hän oli ollut Kaleva-lehden urheilutoimituksessa, ja toimittajan ura siinteli mielessä yhtenä vaihtoehtona. Opiskeluaikoina tutuksi tulleet körttikaverit ja muutamat silloiset Herättäjä-Yhdistyksen työntekijät, kuten Arto Peltola ja Vilho Vähäsarja, kuitenkin houkuttelivat Karjalaista hakemaan nuorisosihteerin paikkaa Herättäjä-Yhdistyksestä.

Mennessään piispa Matti Sihvosen puheille Kirkkohallitukseen Karjalaisella ei ollut tietoa tyylivaatimuksista. Pitkätukkaista nahkatakkipoikaa oli vastassa jäykkä violettipaitainen mies juhlavassa salissa.

– Opin kyllä arvostamaan Sihvosta myöhemmin, mutta yhteen hänen kysymykseensä en oikein osannut vastata. Hän halusi tietää, rakastanko minä Kristusta.

Sihvonen arveli, että Karjalaisesta ei ole papiksi, koska jotkut peruskysymykset olivat hänelle liian avoimia ja selkeä henkilökohtainen sisäinen kutsu puuttui. Mutta vain yhdeksän kuukautta myöhemmin Karjalainen joutui jälleen marssimaan saman piispan puheille. Avoimeksi tuli nimittäin Herättäjä-Yhdistyksen Itä-Suomen johtavan työntekijän paikka, johon yhdistyksen päätoimikunta oli hänet valinnut.

– Pyhäinpäivänä 1985 minut sitten vihittiin papiksi. Seuraavana syksynä astuin Herättäjän palvelukseen.

Kirkollinen ylenkatse oli vahvaa. Sanottiin suoraan, että oikeat papit ovat kirkon palveluksessa.

Kun Jaakko Elenius aloitti Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana 1983, Urpo Karjalaiselle tuli tunne, että körttiläisyys on merkittävä ja radikaalikin kirkollinen liike.

– Pian haavekuvani kuitenkin särkyivät. Näin, miten pienet olivat piirit. Yhdistyksen ihmiset olivat kyllä ystävällisiä, mutta kirkollinen ylenkatse oli tuolloin vahvaa. Sanottiin suoraan, että oikeat papit ovat kirkon palveluksessa.

Herättäjä-Yhdistys oli Karjalaisen mukaan kuin varjo kokonaiskirkon niskassa. Se sai olla olemassa vain, jos se olisi kiltisti sellainen kuin kirkollinen eliitti halusi sen olevan.

Evankeliumi on annettu meille siksi, että saisimme taltutettua oman mielemme paholaiset.

Työssään Karjalainen on kuitenkin viihtynyt, jo reilusti yli 30 vuotta. Erityisen rakasta hänelle on ollut nuorisotyö ja rippikoulujen ohjaaminen. Niistä nuorista, joille hän on matkojaan ja seminaarejaan järjestänyt, on moni jäänyt vaikuttajiksi kirkolliselle kentälle.

– Olen riittävän lapsenmielinen ja hullu. Minun on ollut aina helppo tulla toimeen ihmisten kanssa ja saada kontaktia myös nuoriin.

– Olen sanonut, että minun uskontoni on Herättäjä-Yhdistys ry. Jotain väriähän ihmisen täytyy tunnustaa.

Urpo Karjalaiselle kristinuskossa on keskeistä evankeliumin ohut kärki, jota mikään ei saisi vesittää.

– Evankeliumi on annettu meille siksi, että saisimme taltutettua oman mielemme paholaiset.

Evankeliumi, Jumalan ehdoton ja totaalinen armo ja rakkaus, on Karjalaisen mukaan ainoa toimiva vastaus ihmisen henkilökohtaiseen eksistentiaaliseen syntiviheliäisyyden kokemukseen. Eikä tuo perimmäinen kokemus omasta syntisyydestä ole poliittinen asia.

– Siihen eivät liity ilmastonmuutos ja ympäristöahdistus tai se, kuka saa mennä naimisiin kenenkin kanssa. Politiikka erottaa, mutta yksinäinen kokemus syntisyydestä ja armahduksesta voisivat yhdistää kristikuntaa.

Jumalan rakkaus on jotakin niin majesteettista, että siihen ei voi sotkea ihmisten välistä paremmin tietämistä tai moraalisia kysymyksiä.

Tästä ei saa päätellä, että Urpo Karjalainen vähättelisi ympäristöongelmia tai vastustaisi samaa sukupuolta olevien oikeutta parisuhteeseen. Päinvastoin. Nämä asiat eivät vain hänen mielestään ole kristinuskon ytimessä.

Hän viittaa Paavalin tekstiin, jossa sanotaan, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Ei kuolema eikä elämä.

– Jumalan rakkaus on jotakin niin majesteettista, että siihen ei voi sotkea ihmisten välistä paremmin tietämistä tai moraalisia kysymyksiä. Kukaan ei voi vierestä moittia toisen uskoa.

Urpo Karjalaisen mukaan sekä ihmisten arvot että koko elämä ovat väistämättä sidoksissa luonnon kiertokulkuun. Ihminen ei voi elää, jos vihreät kasvit eivät yhteyttäessään tuota meille happea ja kasvaessaan välttämätöntä ravintoa. Tätä ajatusta Karjalainen kutsuu kohtalon direktiiviksi.

– Muotoilin sen, kun Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan vuonna 1994, että körttiläinen ahdistus on suomalaisena elämänmuotona aikansa elänyt ja että tarvitaan muka uusi kaupunkilainen orientaatio elämään ja uudet arvot.

Karjalaista puhuttelee Lutherin ensimmäisen käskyn selityksessä ajatus siitä, että ihminen synnyttää sydämessään Jumalan ja epäjumalan.

– Jos sydämessäsi on joku muu kuin kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja, joka antaa elämän edellytykset, silloin täytyy sydämelle sanoa, että vaihda!

Karjalainen palaa yhä uudelleen uudistettujen Siionin virsien virteen 96, johon Jouko Ikola on muotoillut häntä koskettavia uusia säkeistöjä.

Niissä puhutaan siitä, kuinka omat ratkaisut, ankara itsekuri tai oman sielun ja ruumiin piinaaminen eivät nosta ketään muita pyhemmäksi eivätkä tee ihmisestä Herran ystävää. Lankeemukset, masennus, uupumus, ihmisen harharetket ja synnin särkemä arki eivät voi estää sitä ihmettä, että Jumala kuitenkin nostaa syvyydestä.

Urpo Karjalainen tapasi vaimonsa Päivin (o.s. Selin) Kuopiossa lokakuussa 1985. Pariskunta alkoi seurustella vuonna 1988 ja meni naimisiin heinäkuussa 1989.

Karjalaiset kokivat kaksospoikiensa Antin ja Juhanin syntymän elokuussa 1996 suurena siunauksena ja lahjana.

– Nyt molemmat pojat opiskelevat Lappeenrannassa. Välillä mietin, mihin ihmeeseen nämä 22 vuotta ovat kadonneet.

Vuonna 2004 Karjalaisen paksusuolen umpipussit puhkesivat ja hän joutui valtavan yleismyrkytyksen kouriin. Menossa olivat Ylistaron Herättäjäjuhlat, mutta Karjalainen makasi sairaalassa kuoleman kielissä.

– Olin ihan älyttömän kipeä ja hikosin kolmesenttistä karpaloa. Laitoin sairaalan tyynyradiosta kuulumaan lauantain päiväseurat. Tapani Ruokanen sanoi puheessaan: ”Sinä, joka makaat kuolinvuoteellasi ja tiedät, ettet parane ja se tuntuu katkeralta."

– Olin täysin varma, että hän puhuu minulle. Samalla en voinut hyväksyä sitä, koska olin valtavan elämänhaluinen. Tajusin, miten suuri on sanojen voima.

Urpo Karjalainen ei ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ajattelevat, että sairauksilla on joku tarkoitus. Ne vain tulevat ja menevät. Ihminen ei ole niin tärkeä, että Jumala häntä niillä puhuttelisi.

Istuin terassilla Tiberiaksessa, kun tieto Jitzhak Rabinin murhasta tuli.

Urpo Karjalainen on kirjoittanut kaikkiaan kahdeksan kirjaa. Niiden aihepiirit sivuavat raamattuteologiaa ja juutalaisten ja kristittyjen vaikeita välejä sekä herännäishistoriaa.

Nyt hänellä on vireillä uusi kirja, jossa hän pohtii, mistä kristittyjen täytyy kulttuurisessa kilvoittelussaan pitää kiinni ja mikä saa mennä. Tarkoituksena on peilata kysymystä Paavalin opetuksiin pakanakristittyjen ja juutalaiskristittyjen tapakiistoista.

Karjalainen suhtautuu intohimoisesti juutalaisuuteen, vanhoihin juutalaisiin kirjoituksiin ja nykyiseen Israelin valtioon. Häntä kiinnostavat Israelin valtion vastaiset kampanjat, joissa on mukana paljon kansalaisjärjestöjä. Hän on järjestänyt matkoja Israeliin vuodesta 1995.

Jo lukiopoikana Karjalainen teki esitelmän Israelin valtion historiasta ja sen käymistä sodista. Hän oli itse Israelissa pyhäinpäivänä 1995, kun Israelin pääministeri Jitzhak Rabin murhattiin.

– Istuin terassilla Tiberiaksessa, kun tieto tuli. Tuo matka oli minulle käänteentekevä. Tajusin, että Israel voi hävitä vain yhden sodan ja sen jälkeen sitä ei ole enää olemassa.

– Tajusin, miten pienet ovat kaikki etäisyydet Pyhällä maalla. Ymmärsin pikku hiljaa, että Israelin valtio elää kohtuuttoman kaksoisstandardin alla. Sitä kohdellaan julkisuudessa huomattavasti ankarammin säännöin kuin palestiinalaisia tai arabimuslimimaita.

Mielestäni kristinusko on koko elinkaarensa ajan toiminut niin, että juutalaiset ovat alakynnessä, enkä hyväksy tätä.

Karjalaisen mukaan Israelin valtion olemassaolo on koko maailman etu. Sen kansalaiset tuottavat muun muassa läpimurtoja monissa lääketieteen kysymyksissä. Sotilasteknologian kehittäminenkin hyödyttää ihmiskuntaa myös siviili-innovaatioin.

Samalla Karjalainen painottaa, että kertoo kyllä matkoillaan historiasta aina myös palestiinalaishallinnon ja laajemman ottomaani-brittihallinnon kauden näkökulmista.

– Mutta olen Israel-myönteinen. Mielestäni kristinusko on koko elinkaarensa ajan toiminut niin, että juutalaiset ovat alakynnessä, enkä hyväksy tätä. Joidenkin mukaan olisi edelleen parempi, jos he pysyisivät vain historian marginaalissa.

Körttiläisyyden tulevaisuutta miettiessään Urpo Karjalainen kannustaa liikettä olemaan reilusti ja rohkeasti oman näköisensä. Ei pidä häpeillä tai asettua puolustuskannalle. Veisata pitää.

Herätysliikkeeltä ei Karjalaisen mukaan kaivata yhteiskuntamoraalisia kannanottoja. Olennaista on keskittyä hengelliseen ytimeen, jossa ihminen kokee syntisyyttä ja Kristus on syntisten ystävä.

– Elämä rusikoi jossakin kohtaa jokaista ja laittaa pienelle paikalle. Kirkko tai herätysliikkeet eivät saa olla hyvien ihmisten piirejä, vaan niiden pitäisi auttaa pientä ihmistä kysymään, voisiko Kristus olla myös minun ystäväni. Tämä on lyhykäisyydessään Ukko-Paavon perintö.

Kuvat: Emilia Karhu

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.