Turun arkkihiippakunnan neljäs piispa Mari Leppänen vihittiin piispanvirkaan tänään sunnuntaina Turun Tuomiokirkossa. Virkaan vihkimisen toimitti arkkipiispa Tapio Luoma.
Vihkiminen toimitettiin poikkeusoloissa, joten tällä kertaa avustamassa ei ollut muiden maiden kirkkojen piispoja, ja suomalaisista piispoista vain Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo ja Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.
Tuomiokirkko oli tyhjä lukuun ottamatta kutsuvieraita. Leppäsen perheen ja sukulaisten lisäksi paikalla olivat Turun kaupunginjohtaja Minna Arve ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sekä eläkkeelle viikko sitten jäänyt emerituspiispa Kaarlo Kalliala.
Vihkimessussa kuultiin useissa kohdin Georg Friedrich Händelin musiikkia. Turun Henrikinseurakunnan kanttori Olli-Pekka Laakkonen oli tehnyt Mari Leppäselle lahjaksi psalmisävellyksen. Ehtoollisen aikana kuultiin baritoni Aarne Pelkosen laulamana Leppäselle tärkeä lestadiolainen Siionin laulu Oi mull on onnen päivä.
”Välillä on antauduttava sisäiseen painiin”
Messun johdantosanoissaan arkkipiispa Luoma kysyi:
– Millaista on olla piispa?
Kysymys kulkee Luoman mukaan piispan matkassa kaikkina viranhoidon vuosina. Virassa on pysyviä asioita ja sellaista, mikä muuttuu aikojen muuttuessa.
– Piispana oleminen on rukousta, julistamista, sakramenttien hoitamista, vuorovaikutusta, ihmisten hoitamista. Se on päättymätön matka omaan itseen. Välillä on antauduttava sisäiseen painiin, Luoma sanoi ja lupasi, että piispaa kantavat tehtävässään kuitenkin sekä ihmiset että Jumala itse.
”On turhaa tärkeilyä, on todellisuudesta vieraantuneita sanoja”
Vihkimysmessun saarnassaan Mari Leppänen otti kynttilänpäivän evankeliumitekstin pohjalta kantaa kirkossa tuntuvaan tyhjyyteen ja kaipaukseen. Evankeliumissa Jeesus lapsena tuodaan temppeliin ja siellä kauan Messiasta odottanut iäkäs Simeon saa vihdoin kaipaukseensa täyttymyksen. Leppänen sanoi ajattelevansa erityisesti niitä, jotka kantavat sielussaan ja ruumiissaan vaatimusten viittaa, jonka ihmiset ovat heidän ylleen pukeneet Jumalan nimissä.
– Ethän unohda, että temppeliin saapuva lapsi mursi kaikki kahleet. Vaatimusten käytävältä alkoi uusi aika, lähti liikkeelle vapauden kulkue, Leppänen sanoi.
Leppänen pohti saarnassaan kirkossa esiintyvää kaipausta ja sanoilla, toiminnalla ja hallinnolla täytettyä tyhjyyttä.
– On turhaa tärkeilyä, on todellisuudesta vieraantuneita sanoja, loputtomia sanoja. Sanon tämän tietoisena siitä, että olen nyt tässä. Täytän tämän huoneen sanoilla ja alkava tieni liittyy ketjuun, jonka piispa Henrik aloitti täällä 900 vuotta sitten.
– Kysyn kanssasi, miten Simeonin tavoin kurottautua uuteen? Miten kaipauksesta, rukouksesta ja toistosta harmaantuneina voisimme ottaa syliin tulevaisuuden? Tarvetta on.
Leppänen totesi Simonin kaipauksen täyttyneen, kun tämä sai Kristus-lapsen syliinsä. Nyt Kristus puolestaan ottaa ihmisen syliinsä ja kantaa kappaleen matkaa sydäntään vasten painaen. Siitä ihminen lähetetään kirkon käytävältä kaupunkiin, sinne, missä on kaipaavia, alaspainettuja ja ohikatsottuja.
– Etsi yhteyttä lapsista vanhuksiin. Ota syliin, kaikilla niillä tavoin, mikä nyt vain on mahdollista. Sylissä ihmisen on hyvä olla, sylissä on myös Kristuksen asuinsija, Leppänen saarnasi.
Piispan asussa maitokahvin väriä ja pihlajanmarjoja
Piispanvirkaan vihittäessä Leppänen puettiin uuteen, häntä varten valmistettuun piispankaapuun ja -hiippaan, jotka on suunnitellut ja kirjonut tekstiilitaiteilija Helena Vaari ja ommellut käsityömestari Tytti Helles. Kaavun nimi on ”Siunattu maa”.
Asun väri on lämpimän vaaleanruskea. Helena Vaari kuvaa sitä Kotimaalle sanalla ”maitokahvi”. Kaavun kaulukseen on kirjottu pihlajan kukkia, lehtiä ja marjoja. Punaiset marjat symboloivat Vaarin mukaan Kristuksen verta ja valkoiset kukat voitonkruunua.
Selässä on elämänpuu. Hihansuihin on kirjottu kukkia ja yrttejä. Kaavun solkena on Leppäsen kirpputorilta löytämä Kalevala-korun Pyhän Birgitan solki.
– Siinä on viisi kiveä, amaldiinigranaattia, viiden haavan symbolina, mikä jälleen yhdistyy pihlajaan. Monilla suomalaisilla naisilla on tämä koru, Helena Vaari kommentoi Kotimaalle.
Piispan asun symboliikka viittaa Mari Leppäselle tärkeään luontoon ja samalla myös Pyhän Birgittaan, joka oli näkijä, uudistaja ja sääntökunnan perustaja ja jonka perintöä vaalivassa Naantalin birgittalaisluostarissa on kasvatettu yrttipuutarhaa ja tehty 1400-luvulla taidokkaita käsitöitä.
Asun kankaat ovat villaa ja silkkiä Italiasta. Kirjonnat ovat puuvillaa, silkkiä ja viskoosia.
Vihkimessun jälkeen Mari Leppänen nähtiin Turun tuomiokirkossa naispuolisten pappien virallisen virka-asun ”Valonsäteen” sijasta Osuuskunta Pyhävaatteen pitkässä katolisen kirkon papintakkia muistuttavassa ”sutaanissa”. Myös Kaisamari Hintikka poikkesi vihkimyspäivänään virallisesta pukeutumiskoodista ja käytti Pyhävaatteen lyhyttä papintakkia. Osuuskunta Pyhävaatteen pukeutumisideologiana on ”sama virka, sama verka” eli pyrkimys siihen, että miesten ja naisten papinpuku olisi yhtenäinen.
Sisarkirkkojen piispat rukouksessa ja hengessä mukana
Piispanvihkimyksen jälkeen kirkkokahveja vietettiin sosiaalisessa mediassa virtuaalisesti. Tervehdyksiä uudelle piispalle lähettivät kirkkokahveille monet seurakunnat mutta myös kirkot. Pohjoismaiset sisarkirkot ilmaisivat surunsa siitä, että piispat eivät voineet olla paikalla mesussa mutta lupasivat rukouksin olla mukana. Viron arkkipiispa Urmas Viilma toivotti Leppäselle rakkautta, viisautta ja rohkeutta. Anglikaanisen kirkon Euroopan hiippakunnan piispa David Hamid kertoi olevansa hengessä mukana.
Ekumeenisista yhteyksistä Leppästä tervehtivät ekumeeninen neuvosto sekä Pietarin hengellinen akatemia, joka kutsui häntä yhteyteen Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa.
Vihkimysmessun voi katsoa tallenteena Yle Areenasta.
Lue myös:
Kommentti: Piispa Mari Leppäsen ensimmäinen saarna oli järisyttävän hyvä ja sisälsi lupauksen
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.