Maika Vuori Pitäjänmäen kirkkoherraksi Helsingissä – kansanvaalin äänimäärä sama kuin Aku Ankan auton rekisterinumero

Maika Vuori. Kuva: Uzi Varon

Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherraksi on valittu suoralla kansanvaalilla saman seurakunnan vt. kirkkoherra Maika Vuori, 48. Hän oli kolmannella vaalisijalla ja sai 313 ääntä. Äänestysoikeutta käytti 690 seurakuntalaista ja äänestysprosentti oli 9,37. Vaalitulos selvisi sunnuntai-iltana 7.2.

Toiseksi eniten ääniä, 238, sai toisella vaalisijalla ollut Töölön seurakuntapastori, asessori Hilkka Niemistö ja kolmanneksi eniten, 139, ensimmäisellä vaalisijalla ollut Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen.

Maika Vuori vihittiin papiksi 2003 ja hän on siitä lähtien työskennellyt Pitäjänmäen seurakunnassa seurakuntapastorina. Pappisvihkimys tapahtui silloisella nimellä Marika Palm.

Vuoren ristimänimi on Marika, mutta hän vaihtoi sen muutama vuosi sitten Maikaksi, joka on ollut hänen kutsumanimensä lapsuudesta lähtien. Samassa yhteydessä hän vaihtoi myös sukunimensä ja otti suvussa kulkevan nimen.

Vanha kirkollinen sanonta tietää, että pitkän linjan kappalaisesta harvoin tulee hyvää kirkkoherraa. Maika Vuori naurahtaa sanonnalle.

– Tässä on se hyvä puoli, etten ole koskaan ollut kappalainen. Kirkkoherran asema on kuitenkin se, josta käsin voi vaikuttaa. Tavallisena pappina toteuttaa sitä, minkä esimies viime kädessä määrittelee. Monta kertaa minullekin on vuosien varrella tullut mieleen, että olisin tehnyt jonkin asian toisin.

Vuori sanoo, että esimiesasemassa hän suhtautuu ikään kuin vanhemman ylpeydellä ja rakkaudella niin työntekijöihin, seurakuntalaisiin kuin koko alueeseen. Hän myös tuntee 17 vuoden kokemuksella Pitäjänmäen seurakunnan perusteellisesti.

Hengellisestä taustastaan Vuori kertoo, että hänen isovanhempansa olivat evankelisia ja että rippikoulun jälkeen hän tunsi viidesläisen hengellisyyden tutuksi. Pappisvihkimyksen myötä hän tutustui hiljaisuuden liikkeeseen ja meditaatioon.

– Uskon äidinkieleni löytyi fransiskaanien retriitin maailmasta. Lisäksi olen joogannut 20 vuotta. Jooga muistuttaa minua liturgiasta, sillä kummassakin on kyse toistosta. Liturgia on minulle tärkeää, ja siinä mielessä olen korkeakirkollinen.

Kampanjasivullaan Vuori kommentoi valintaansa:

"Hilpeältä tuntui, kun vaalilautakunnan puheenjohtaja Anna Laine onnittelupuhelussaan klo 20.46 kertoi minulle annetun äänimäärän olleen 313. Luku on tunnettu Aku Ankan rekisterinumerona."

Pitäjänmäen seurakunnan edellinen kirkkoherra Arto Antturi siirtyi lähetysyhdistys Sanansaattajien toiminnanjohtajaksi viime vuoden syyskuussa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.