”Maijan tarina” antaa hyväksikäytön uhrille äänen

leppanenhurtigDSC_1238

Mari Leppäsen ja Johanna Hurtigin toimittama kirja Maijan tarina kertoo koskettavan tarinan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneesta hyväksikäyttötapauksesta. Lisäksi kirja avaa laajemmin uskonnollisen yhteisön toimintamekanismeja traumaattisen kokemuksen käsittelyn yhteydessä.

Maijan tarina on peräisin tutkija Johanna Hurtigin aineistosta. Maija halusi kirjoittaa kirjan kokemuksistaan. Mari Leppänen auttoi häntä kirjoittamisessa ja viimeisteli kertomuksen kirjaan.

Maija syntyi 1970-luvun puolivälissä vanhoillislestadiolaiseen suurperheeseen. 7–14-vuotiaana hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Hyväksikäyttäjät olivat perheen lähipiiriä, muun muassa siskojen poikaystäviä ja myöhemmin aviomiehiä.

– Kirjassa Maijan nimi on muutettu, paikkakuntaa tai perhettä ei voi tunnistaa. Toivomme että kirja toisi uhrin kokemukset ja näkökulman esiin, Mari Leppänen sanoo.

Leppäsen ja Hurtigin mukaan kirjassa oli välttämätöntä säilyttää Maijan uskonnollinen viitekehys. Tarinassa on niin paljon yksityiskohtia, jotka eivät tulisi ymmärretyiksi, ellei lukija tiedä että on kyse vanhoillislestadiolaisuudesta.

– Hyväksikäyttötapauksista vanhoillislestadiolaisuuden parissa on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa. Lyhyissä lehtijutuissa ei ole voinut paneutua tarkemmin mekanismeihin, jotka tekevät asian käsittelyn liikkeen sisällä uhrin kannalta erityisen vaikeaksi, sanoo Johannan Hurtig.

Hurtig viittaa ajatukseen, että yhteisön sisällä pelkkä anteeksianto parantaa sekä syyllisen että uhrin.

– Tällöin väistetään sekä juridinen että moraalinen vastuu.

Hurtigin mukaan kaikkein raskainta on vaihe, jossa asia tulee julki, mutta uhri ei tule kohdatuksi ja kuulluksi. Maija kuuli lauseen ”sinun on helppo olla, kun olet vain uhri”.

– Maijankin kohdalla näen että kirjan tarina on osa epätoivoista prosessia yrittää kertoa kokemuksistaan ja tulla kuulluksi.

Sosiaalityön tutkija, lastensuojeluun erikoistunut Johanna Hurtig tutkii tällä hetkellä Tampereen yliopistossa vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneita lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Uusia tapauksia ei ole enää tullut esiin kovin monta.

– Hyväksikäytettyjen poikien tapauksia on aineistossani vain muutama. Kansainvälisten tutkimusten valossa poikien hyväksikäyttötapausten määrä suhteessa tyttöjen tapauksiin on suurempi kuin omassa aineistossani. Tämän vuoksi uskon, että niitä on enemmän, mutta ne tulevat vaikeammin ja hitaammin esiin.

Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittama Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana ilmestyy huhtikuussa Kirjapajan kustantamana.

Edellinen artikkeliTarja Halonen harkitsee liittymistä takaisin kirkkoon
Seuraava artikkeliSadattuhannet menettävät kansalaisuutensa Pohjois-Sudanissa

Ei näytettäviä viestejä