Selitys sille, miksi vanhoillislestadiolaisuus ja herännäisyys ovat kehittyneet niin eri suuntiin seksuaalieettisissä kannanotoissaan vuoden 1970 jälkeen, löytyy näiden liikkeiden vastakkaisista opetuksista uskon ja etiikan suhteesta. Näin toteaa joulukuun alussa teologian tohtoriksi väitellyt Eetu Kejonen, 32, Åbo Akademista.
Kejonen on kotoisin Kuopiosta ja hänellä on löyhä sukutausta herännäisyydessä. Herättäjäjuhlat tulivat lapsena tutuiksi ja joskus perhe kävi seuroissa muutenkin.
Teologian maisteriksi Kejonen valmistui vuonna 2008. Kun hän ryhtyi pohtimaan väitöskirjan aihetta, hänen ohjaajansa professori Tage Kurtén kehotti tutkimaan herätysliikkeiden suhtautumista homoseksuaalisuuteen, koska kirkko tarvitsee tällaista tutkimustietoa.
Aihe osoittautui todella ajankohtaiseksi. Kun eduskunta äänesti sukupuolineutraalista avioliittolaista perjantaina, väitteli Kejonen seuraavana tiistaina. Väitöskirja sijoittuu teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian alalle.
Uskon ja etiikan intiimi yhteys estää uudet avaukset
Kejonen tutki sitä, miten vanhoillislestadiolaisuus ja herännäisyys ovat käsitelleet lehdissään, julkaisuissaan ja opetuksessaan moderniin ja myöhäismoderniin yhteiskuntaan, muuttuvaan kirkkoon ja homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä vuosina 1970—2011.
Hän keskittyi väitöstutkimuksensa tekoon päätoimisesti neljä ja puoli vuotta. Tutkimustyön pääasiallinen rahoittaja oli Kirkon tutkimuskeskus.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on kritisoitu vahvasti yhteiskunnan ja kirkon uusia lähestymistapoja liittyen homoseksuaalisuuteen. Herännäisyys on puolestaan kehittynyt tarkastelujakson aikana moniarvoiseksi liikkeeksi, jonka julkaisuissa ja erityisesti nuoremman polven keskuudessa homoseksuaalien oikeuksia on puolustettu aktiivisesti.
Kejosen tutkimus osoitti, että herätysliikkeiden suhtautuminen seksuaalieettisiin kysymyksiin ja yhteiskunnan maallistumiseen ovat lujasti kytköksissä liikkeiden itseymmärrykseen sekä opetukseen uskon ja etiikan suhteesta.
— Vanhoillislestadiolaisuus on monoliittinen eli varsin ehjä ja yhtenäinen liike, jonka opetuksissa usko ja etiikka kuuluvat intiimisti yhteen. Eettisissä kysymyksissä ei liikkeessä oikeastaan voida tehdä uusia avauksia, koska ne näyttäisivät siltä, että myös usko muuttuu. Uskon muuttumattomuus on puolestaan heille erittäin tärkeä asia, Kejonen kertoo.
Vanhoillislestadiolaisuudessa kaikkia kysymyksiä lähestytään uskonymmärryksestä käsin. Kejonen päätyi tutkimuksessaan kuvaamaan heidän uskonnollisia lähtökohtiaan kokoavalla termillä elämänvanhurskaus.
— Herännäisyydessä on sen sijaan tehty ainakin Jaakko Eleniuksen ajoista lähtien hyvin tiukka ero uskon ja etiikan välille. Uskon ei katsota antavan eettistä tietoa, vaan nämä asiat on pidetty erillään. Niinpä herännäisyydessä uskon pohja ei ole uhattuna, vaikka eettisissä kysymyksissä muutettaisiin näkemyksiä radikaalistikin.
Toisaalta herännäisyyden kehittymistä moniarvoiseksi ja herätysliikekentässä liberaaliksi yhteisöksi on Kejosen mukaan edesauttanut myös se, että herännäisyys on korostanut pitkään jyrkkää kirkollisuuttaan. Herännäisyys kulkee siihen suuntaan mihin kirkkokin.
— Ja osittain vaikutus on ehkä myös vastavuoroinen, kirkko kulkee samaan suuntaan kuin herännäisyys. Olennaista on kuitenkin se, että tämä herätysliike reagoi melko nopeasti siihen, mitä yhteiskunnassa ja kirkossa on kulloinkin meneillään. Tämän vuoksi jotkut kyseenalaistavat herännäisyyden herätysliikeluonteen.
Uskon ja etiikan erottaminen mahdollistavat sisäisen moniarvoisuuden
Kejosen mukaan herännäisyys on liikkeenä säilynyt jakautumattomana juuri siksi, että se erottaa opetuksessaan uskon ja etiikan ja sietää näin sisällään hyvin monenlaisia eettisiä näkemyksiä ja painotuksia. Yhteiskunnan kehittyminen yksilöllisyyttä korostavaan suuntaan ei myöskään ole suistanut heränneitä kriisiin.
Toki heränneiden sisälläkin on silti kuohuntaa. Jotkut kokevat liikkeen julkilausumat liian liberaaleiksi. Julkaisuissa toistetaan sitä, että liikkeessä saa olla erilaisia näkemyksiä, mutta käytännössä liberaalimmat äänenpainot näkyvät enemmän kuin konservatiiviset.
— Viime kesän körttikapinakin liittyi kenties jotenkin siihen, että vastustettiin liikkeen johdon ja työntekijöiden myönteistä asennoitumista homoseksuaalisuuteen. Tosin tämä vastustus ilmaistiin niin verhotusti, etten voinut tutkijana olla varma, mitä kapinassa juuri tästä teemasta oikeasti haluttiin sanoa.
Kun puhutaan homoudesta, puhutaanko myös ihmisistä joita asia koskee?
Vanhoillislestadiolaisille moraali ja etiikka ovat pitkälti yhteisöllisiä asioita. Niinpä liike näyttäytyy elämäntapojensa ja moraalinäkemystensä puolesta isona vastavoimana yhteiskunnan yksilöllistymiskehitykselle.
Homoseksuaalisuudesta käydään vanhoillislestadiolaisuudessa vain ilmiötason keskustelua. Julkisessa opetuksessa homoseksuaalien ihmisten kohtaaminen ja sielunhoidollinen näkökulma jäävät Kejosen mukaan ohuiksi. Auktoriteettien pelko ja yhteisöllinen moraali sivuuttavat yksilön ja yksittäisten perheiden todellisuuden.
Toisaalta Kejonen näkee vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä myös paljon hyvää. Liike kasvattaa työteliäitä, ahkeria, rehellisiä ja raittiita ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa kirkossa ja yhteiskunnassa.
— Myöhäismodernin yhteiskunnan moniarvoisuuden ja haasteiden kohtaaminen on liikkeelle vaikeaa, mutta Pandoran lipas on avattu eikä seitsemänkymmentäluvulle ole enää paluuta. Internet ja sosiaalinen media ovat avanneet uuden avoimemman keskustelun ajan myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Uskon, että uuden sukupolven johtajat eivät jatka liikkeessä samassa määrin sulkeutuneisuuteen pyrkivää linjaa.
Tutkimusprosessi ravisteli myös henkilökohtaisesti
Lähtiessään tekemään väitöstutkimusta Eetu Kejonen oli nuori ja itsevarma. Tutkimuksen teko ravisteli häntä voimakkaasti.
— Minut löi ällikällä se, että meillä on saman kirkon sisällä näin suuria sisäisiä eroja ja täysin vastakkaista opetusta uskon ja etiikan suhteista. Tajusin, että kirkkomme sisällä on moninaisuutta, joka todella erottaa ihmisiä. Toisaalta haluan luoda ihmisiin toivoa siitä, että kaikesta huolimatta Kristus yhdistää meitä.
Kejonen on kirjoittanut väitöskirjansa ruotsiksi. Hän haluaisi vaikuttaa tutkimuksellaan, herättää keskustelua ongelmista, ratkaista niitä ja lisätä kirkon jäsenten välistä ymmärrystä.
— Kuinkakohan moni suomenkielinen jaksaa väitökseni lukea? Olen harkinnut suomenkielisen pokkaeriversion työstämistä, jos työrauha ja talousasiat järjestyvät.
Tutkijan ura kiinnostaa Eetu Kejosta. Monta kiinnostavaa aihetta jäi vielä väitöstutkimusta tehdessä vaille vastausta. Toisaalta Kejonen ei pidä mahdottomana myöskään papin uraa.
Kuva: Matti Karppinen. Haapajärven Herättäjäjuhlat 2013.