Lestadiolaisjohtajan saarnaamisen estänyt kirkkoherra valottaa ajatteluaan

HaaparannankirkkoRuotsissa Kimmo Sulila on saanut paljon palautetta päätettyään, ettei Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen saa saarnata vanhoillislestadiolaisten Haaparannan kesäseurojen jumalanpalveluksessa Haaparannan kirkossa. Sulilalle kantautunut palaute on ollut myönteistä ja sitä ovat antaneet hänelle lähinnä vanhoillislestadiolaiset nuoret aikuiset.

Sulila sanoo, että nuoret ovat ylipäänsä avoimempia keskustelemaan kuin hänen oma sukupolvensa.

– He eivät ole eläneet vanhoillislestadiolaisuuden painostavaa hoitokokousaikaa. Moni meidän sukupolvesta on kokenut hengellistä väkivaltaa hoitokokousaikana. Nuoret ovat vapaita ja rohkeita, näen että elävä usko antaa vapauden. Me jotka olemme taakkojen alla, olemme hyvin varovaisia. Haluamme varmistaa, mitä muut sanovat, ennen kuin sanomme oman henkilökohtaisen mielipiteen.

SRK:n johto ei ole ollut Sulilaan yhteydessä hänen yllättävän toimintansa jälkeen. Pääsihteeri Tuomas Hänninen arvosteli Kalevassa (21.5.) päätöstä ja tapaa, jolla asia tuli julkisuuteen. Asiaa olisi pitänyt hoitaa kahden kesken Voittosen kanssa. Sulila on kertonut yrittäneensä tavoittaa Voittosta ennen asian tuloa julki.

Itsekin vanhoillislestadiolainen Sulila perusteli Voittosen ”lepäämään” jättämistä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ilmenneiden hyväksikäyttötapausten aiheuttamalla julkisella hämmennyksellä.

Tornion puheenjohtaja olisi toivonut Voittosen saarnaavan

Haaparannan kirkkotilaisuuden jälkeen pidettävät vanhoillislestadiolaiset seurat, jossa Voittonen puhuu, oli alun perin määrä järjestää jumalanpalveluksen jälkeen Haaparannan kirkossa ja sittemmin Sulilan päätöksellä Haaparannan seurakuntatalolla. SFC eli SRK:n ruotsalainen sisarjärjestö vastaa seuroista. Tornion rauhanyhdistys on mukana käytännön järjestelyissä.

Seurapaikkaan on jälleen tullut muutos. Ne vietetäänkin Tornion yhdistyksessä. Sulilan mukaan paikanvaihdoksesta on sovittu hänen ja yhdistyksen puheenjohtajan Eero Kinnusen kanssa. Sulila sanoo Kinnusen halunneen seurat Tornioon. Kinnusen mukaan syy siirtoon on käytännöllinen. Torniosta ei tarvitse esimerkiksi viedä ruokailutarvikkeita Haaparannan seurakuntatalolle.

Kimmo Sulila kertoi aiemmin saaneensa myös Tornion rauhanyhdistyksestä ymmärtämystä laittaa Voittonen ”lepäämään”. Kinnunen itse sanoo ymmärtävänsä Sulilan päätöstä siinä mielessä, että Sulila viittasi omaan vastuuseensa kirkkoherrana, piispan tukeen sekä asian pastoraaliseen hoitamiseen. Henkilökohtaisesti Kinnunen ei kuitenkaan päätöstä ymmärrä. Hän itse olisi halunnut nähdä Voittosen myös Haaparannan kirkossa jumalanpalveluksessa.

– Olimme kutsuneet Voittosen puhumaan jumalanpalvelukseen ja seuroihin. Nyt Sulila teki jumalanpalveluksen osalta päätöksen, josta hän olisi voinut puhua Voittosen kanssa ennen asian tuloa julki.

Kinnunen on keskustellut Kotimaa24:n uutisen jälkeen SRK:n johdon kanssa, muttei halua kertoa keskusteluista.


Kuka Kimmo Sulila?

Haaparannan kirkkoherra Kimmo Sulila, itsekin vanhoillislestadiolainen, on Ruotsin kirkon pappi. Osa Haaparannan alueen lestadiolaisista kuuluu Tornion rauhanyhdistykseen. Sulila on myös yhdistyksen monivuotinen jäsen. Hän on myös SRK:hon kuuluvan Tornion rauhanyhdistyksen puhuja ja tätä kautta SRK:n puhujaluettelossa. Sulila on kutsuttu kesän Suviseuroihin eli Suomen vanhoillislestadiolaisen liikkeen kesäjuhlille avustamaan ehtoollisella. Hän lähtee paikalle ”iloisin mielin”.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on kuohunut, ainakin jos asiaa katsoo julkisuuden näkökulmasta. Sulila ei usko, että tämä näkyisi liikkeessä esimerkiksi johtokunnan jäsenten laajana vaihtuvuutena kesän SRK:n vuosikokouksessa. Sulila itse toivoo johtokuntaan naisia. Hän uskoo, että näin käy tulevaisuudessa, paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnissa on jo naisia.

Sulila esittää haastattelussa avoimen kysymyksen SRK:n puheenjohtajalle Olavi Voittoselle.

– Hän saisi vastata minulle ja kymmenilletuhansille, miksi SRK:n johtokunnassa on vain miehiä?

SRK:sta Sulila toteaa ylipäänsä, että vanhoillislestadiolaisilla pitää olla jonkinlainen organisaatio. Sitä pitää kuitenkin katsoa myös kriittisesti kuten kaikkia organisaatioita. Sulila kyselee muun muassa, palveleeko organisaatio evankeliumin eteenpäinviemistä vai tukahduttaako se sitä.

Vanhoillislestadiolaisesta liikkeessä papit ja puhujat ovat miehiä. Sulilan mielestä kirkossa pitää olla miehiä ja naisia pappeina, mutta pitäisikö vanhoillislestadiolaisen liikkeen Suomessa hyväksyä naispappeus?

– Haluan rauhassa tätä miettiä. Olen kuullut, että on vanhoillislestadiolaisia naisia jotka opiskelevat papeiksi. Olen iloinen, että he ovat saaneet kutsumuksen. Se tulee Jumalalta. Nyt kun näille uskovaisille naisille on tämä kutsumus, haluan olla nöyrä sen todellisuuden edessä, että he ovat kutsun saaneet.

Sulilan mielestä SRK:n johdon pitäisi pyytää 1970-luvun hoitokokouksia anteeksi.

– On selkeä juttu, että johto voisi pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat joutuneet 70-luvulla hengellisen väkivallan uhreiksi. Itse olen silminnäkijänä 16-vuotiaana nähnyt, miten jotkut tapaukset on hoidettu.

Sulila painottaa haastattelunsa lopuksi toivovansa ”sydämestään ja on rukouksen mielellä”, että vanhoillislestadiolaisessa organisaatiossa ja liikettä puhuttavat asiat selkeytyisivät.

– Jumalan valtakunta on aina olemassa, se on ollut kautta historian. Jumalan valtakunta ei häviä maan päältä, vaikka organisaatiot häviävät ja muuttuvat.

Lue myös: Voittonen vastaa: Vuosikokous ei ole valinnut naisia

Haaparannan kirkkoherra laittoi lestadiolaisjohtajan ”lepäämään”

”Naispappeudesta syytä keskustella”

Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Edellinen artikkeliHurstin ruokajakelu etsii edelleen Helsingissä uusia tiloja
Seuraava artikkeliPiispat korostivat kirkon yhtenäisyyden merkitystä

Ei näytettäviä viestejä