Porilainen lestadiolaisäiti, terveydenhoitaja Satu Rusava katsoo, ettei vanhoillislestadiolaisen enemmistön ääni ja hyvät kokemukset kuulu kunnolla nettikeskusteluissa ja mediassa. Hän sanoo, että enemmistön näkökulmasta julkinen kansalais- ja mediakeskustelu tuntuu monesti vihapuheelta.
– Verkossa vanhoillislestadiolaisuutta edustaa pieni mutta äänekäs joukko, jolla on hyvät suhteet mediaan. Monesti heillä on asioita, jotka ovat erottaneet heidät uskovaisten välisestä rakkaudesta. Suurin osa lestadiolaista on hiljaista joukkoa, joka tyytyy tilanteeseen. He eivät uskalla kommentoida, koska epäasiallista ja myönteiset kokemukset mitätöivää palautetta ei jaksa ottaa vastaan.
– Me jäämme oikeasti ilman tukea. Jos meillä ei olisi niin vahva tämä oma tuki, niin meillä ei olisi mitään tukea ulkopuolelta. Kirkko ja kaikki muut tukevat kriitikkoja, kun se sopii heidän pirtaan.
Hän muistuttaa, että keskenään lestadiolaiset puhuvat paljon.
– Olemme niin keskusteleva yhteisö kuin olla ja saattaa.
Rusavaa harmittaa väitteet, että paikalliset lestadiolaiset rauhanyhdistykset tai lestadiolaiset olisivat Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) kontrollissa.
– Ikinä se, mitä kerrot, ei voi olla aidosti ja oikeasti totta, hän suree.
Hänen mukaansa SRK:n toimihenkilöt ovat kentän renkejä.
”Kirkossa käsitykset muuttuvat papista riippuen”
Rusavan kokemus Porin rauhanyhdistyksestä ja monista muista rauhanyhdistyksistä on hyvä ja kotoisa. Iloa, rauhaa ja rakkautta. Hän ei voi ymmärtää, miksi jotkut haluaisivat luopua oman seurakunnan tukiverkosta ja turvasta.
Liikkeen sielunhoito on Rusavan mukaan hyvää ja toimivaa. Henkisenä väkivaltana hän kokee sen sijaan sen, miten vanhoillislestadiolaisia arvostellaan. Rusava allekirjoittaa sen, että 1970-luvun hoitokokouksissa on voinut ilmetä taitamattomuutta. Hoitokokoukset ovat kuitenkin mennyttä aikaa.
– Ainakin itse toivon, että minua tullaan neuvomaan, jos teen väärin. Toivon, että pääsen tätä polkua taivaaseen.
Rusavalle vanhoillislestadiolaisuus on ainut mahdollinen hengellinen koti.
– Sen olen löytänyt vain tästä uskosta. Jos voisin sen muualta löytää, voisin olla sielläkin. Kirkossa ei ole tällaista yhteyttä. Jumalanpalveluksessa on aina eri papit ja käsitykset muuttuvat papista riippuen. Kun menen rauhanyhdistykselle, siellä on aina sama opetus. Voit kuvitella miten turvallista se on. Siellä on syntien anteeksiantamus, joka on meidän uskomme perusta.
”Muutettu usko ei olisi sama usko”
Rusavan mukaan vanhoillislestadiolaisten suuri enemmistö on tyytyväinen nykytilanteeseen. Hän katsoo, että nyt liikkeen sisällä on yksittäisiä ihmisiä, jotka haluavat pysyä sisällä mutta samalla muuttaa kaiken.
– He haluavat muuttaa meidän muidenkin uskon toisenlaiseksi. Mutta en voisi millään kokea sitä omakseni, se ei olisi enää minulle se sama usko.
– Kun esimerkiksi ajattelee, mitä Kimmo Puolitaival (Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja) ja Olavi Voittonen (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen puheenjohtaja) ovat kokeneet mediassa vain siksi, että ovat pitäneet kiinni uskonsa mukaisista käsityksistä ja siitä miten tässä kristillisyydessä on ennenkin uskottu, ihmettelen miten he jaksavat.
Rusava on kymmenlapsisen perheen äiti.
– Lapset ovat niin rakkaita minulle, elämäni tähtiä. Mutta joku saattaa sanoa, että nekin on varmaan joku SRK käskenyt tehdä. Voi että kun ihmiset näkisivät perheittemme arjen rankkuuden mutta myös suuren ilon, lastenhoidon ohella työelämässä koko ajan ollut Rusava sanoo.
Lue myös:
Puolitaival: Vanhoillislestadiolaiset eivät vaienna
Erotettu Leppänen käytti viimeisen puheenvuoronsa rauhanyhdistyksessä