Lastenohjaajasta papiksi – Riitta Valtokari Sonkajärven seurakunnan kirkkoherraksi

Kuva: Riitta Valtokari

Sonkajärven seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu teologian maisteri, pastori Riitta Valtokari. Seurakuntaneuvosto teki valinnan yksimielisesti. Ehdolla virkaan olivat Valtokarin lisäksi seurakuntapastori Petri Kasari Kokkolan seurakunnasta ja kappalainen Lauri Pietikäinen Äänekosken seurakunnasta.

Valtokari, 56, on toiminut vuodesta 2014 Raahen seurakunnassa Pattijoen aluepappina ja muun muassa vt. kirkkoherrana Alavieskan seurakunnassa vuosina 2018–2020.

Valtokari toimi ennen pappisvihkimystä yli kymmenen vuoden ajan lastenohjaajana ja lapsityönohjaajana Limingan ja Raahen rovastikuntien seurakunnissa.

– Työn ohessa huomasin, että haluan opiskella teologiaa, koska en tiennyt siitä ja hengellisyydestä tarpeeksi. Aluksi menin avoimeen yliopistoon, jossa opiskelu vähitellen vakavoitui ja päädyin yliopistoon lukemaan teologian maisteriksi. Pappisvihkimyksen sain vuonna 2012, Valtokari kertoo.

– Olen tosi innoissani aloittamassa uudessa paikassa. Viihdyn pienessä seurakunnassa ja koska Sonkajärvi kuuluu Ylä-Savon seurakuntayhtymään, kirkkoherra voi keskittyä hengelliseen työhön ja hallintoon, mutta esimerkiksi kiinteistöjen ja metsien hoito kuuluvat yhtymälle, Valtokari sanoo.

Valtokari aloittaa Sonkajärven seurakunnan kirkkoherrana 1.8.

Sonkajärven seurakunnan kirkkoherran virka on tuomiokapitulin päätöksellä ollut täyttämättä johtuen seurakuntaliitoshankkeesta, joka ei kuitenkaan johtanut yhden seurakunnan perustamiseen. Vt. kirkkoherrana Sonkajärvellä toimii Anne Pulkka.

Tarkennus 15.4. kello 17.44: Jutusta on poistettu virke,  jossa sanottiin Riitta Valtokarin olevan tiettävästi ainoa lastenohjaajasta papiksi kouluttautunut henkilö. Hänen lisäkseen ainakin Niiniveden seurakunnan kappalainen Marja-Leena Niinivaara-Koskell on työskennellyt seurakunnan lastenohjaajana ennen kuin hänet vihittiin papiksi. Niinivaara-Koskell oli myös Tervon seurakunnan kirkkoherra ennen seurakuntaliitosta.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.