Lapuan tuomiokirkko sai uudet kirkkotekstiilit

Lapuan tuomiokirkon uusien kirkkotekstiilien suunnittelija Henna Mantere ja tuomiorovasti Matti Salomäki. Kuva: Minna Ylimäki-Hemminki

Lapuan tuomiokirkossa otettiin sunnuntaina 25.10. käyttöön uudet kirkkotekstiilit sekä alttaripöytä ja lastenpaikan lasimaalaukset.

Kirkkotektiillit on toteuttanut lapualainen taiteen maisteri ja jatko-opiskelija Henna Mantere.

Edellisen kerran kirkkotekstiilit uusittiin Lapuan tuomiokirkossa yli 40 vuotta sitten.

– Kirkko on monella tavalla toimintamme keskus ja myös hiippakunnallinen keskus. On tärkeää, että se on arvoisessaan kunnossa. Edelliset, lapualaisten käsityöihmisten valmistamat kirkkotekstiilit ovat muistona hienosta yhteistyöstä ja paikallisesta osaamisesta, mutta ne ovat jo osin huonossa kunnossa, haalistuneita ja kuluneita, tuomiorovasti Matti Salomäki sanoo Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedotteessa.

Uusittuihin kirkkotekstiileihin kuuluu viisi eri kirkkovuoden värien sarjaa alttarille, lukupulpettiin ja saarnatuoliin. Liturgisia värejä on viisi: valkoinen, punainen, vihreä, violetti ja musta.

– Kirkkotekstiilien suunnittelu ja valmistus ovat olleet kunniatehtävä. Työ sai erityistä merkitystä siitä, että kyseessä on kotikirkkoni ja lähiyhteisöni. Toisaalta se loi työlle myös painetta, sillä tekstiilit ovat vastassa luultavasti lopun elämäni, aina kun astun kirkkoon, Henna Mantere sanoo.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.