Kuusi kirkkovuoden väriä

Valkoinen ilo

Valkoinen on kirkossa ilon, kiitoksen, puhtauden, viattomuuden ja autuuden väri. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli.

Valkoista käytetään liturgi­sena värinä kirkkovuoden suurina juhlapäivinä, esimerkiksi jouluna ja pääsiäisenä. Valkoinen ja muut liturgiset värit näkyvät papin kaulalle asetettavassa stolassa ja messukasukassa sekä kirkkotekstiileissä, kuten alttarivaatteissa.

Joulun jälkeen valkoista käytetään liturgisena värinä tapaninpäivää lukuun ottamatta loppiaiseen asti. Vielä loppiaisen jälkeisenä sunnuntainakin kirkkosali on valkoisissaan, sillä kyseinen päivä kuuluu Kristus-juhliin. Sen aiheena on Jeesuksen kaste.

Valkoista kautta elämme tälläkin hetkellä, sillä pääsiäisen jälkeen valkoista käytetään helluntaihin asti.

Kirkkovuoden muita valkoisia sunnuntaita ovat muun muassa ensimmäinen adventtisunnuntai, kynttilänpäivä, Marian ilmestyspäivä, juhannuspäivä ja mikkelinpäivä.

Kirkollisten juhlapäivien lisäksi valkoinen on itsenäisyyspäivän liturginen väri.

Valkoisen rinnalla voidaan käyttää myös hopean ja kullan värejä.

Suomen ortodoksisessa kirkossa valkoista käytetään muun muassa pääsiäiskautena, helluntaina ja Vapahtajan suurina juhlapäivinä.

Punainen Pyhä Henki

Punainen on Pyhän Hengen, veren, tulen sekä uskosta ja Kristuksesta todistamisen väri.

Punaista käytetään helluntain liturgisena värinä, koska päivä liittyy suoraan Pyhään Henkeen. Päivän aiheena on Pyhän Hengen vuodatus.

Tapaninpäivänä punainen muistuttaa marttyyri Stefanuksen kivittämisestä.

Punainen päivä kirkossa on myös Pyhän Henrikin muistopäivä, jota vietetään 19.1. Legendan mukaan Lalli surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä.

Pyhäinpäivän liturginen väri voi olla joko punainen tai valkoinen. Valkoista käytetään varsinkin iltajumalanpalveluksissa.

Ortodoksisessa kirkossa punaisia pappien asuja näkee muun muassa palmusunnuntaina ja marttyyrien päivinä. Punaisen sävyt vaihtelevat: palmusunnuntaina asut ovat­

tummanpunaisia ja marttyy­rien­ päivinä tulenpunaisia.

Ortodokseilla ei kuitenkaan ole tarkkoja sääntöjä siitä, minkä väristä pukua kunakin pyhänä tai juhlana kuuluu käyttää.

Vihreä arki ja toivo

Vihreä on kirkkovuoden liturgisista väreistä eniten esillä.­ Sitä käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä suurimpana osana helluntain jälkeisen ajan pyhistä aina ­adventtiin saakka.

Vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää. Se on myös elämän, kasvun ja arjen väri. Vihreä onkin helppo yhdistää kasvuun ja elämään etenkin näin keväällä, kun puut ja maa alkavat viheriöidä.

Tavallisuutensa vuoksi vihreä väri ei herätä kirkossa yhtä paljon huomiota ja niin voimakkaita tunteita kuin muut liturgiset värit. Raamatussa on kuitenkin vihreään liittyviä puhuttelevia kohtia, kuten psalmi 23, jossa sanotaan: ”Hän vie minut vihreille niityille…”

Ortodoksisessa kirkossa vihreä on tavallisten sunnuntaipäivien väri.

Violetti katumus

Violetilla kuvataan katumusta, odotusta ja valmistautumista. Alttari on puettu violettiin toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä laskiaisesta alkavana paastonaikana. Hiljaisella viikolla violettia käytetään kiirastorstai-iltaan asti.

Adventtina violetti korostaa Jeesuksen tuloon valmistautumisen merkitystä. Violetti muistuttaa myös, että ennen jouluakin olisi hyvä paastota tai ainakin hiljentyä. Todellisuudessa harva suomalainen luterilainen kuitenkaan viettää joulunaluspaastoa.

Sininen paasto

Sinistä voidaan paastonaikana käyttää violetin rinnakkaisvärinä. Kirkolliskokous päätti toukokuussa 1999 hyväksyä sinisen liturgiseksi väriksi.

Päätöstä perusteltiin sillä, että sinisen värin käyttö violetin vaihtoehtona ja paaston­ajan lisävärinä oli yleistynyt maailmalla. Sinisen käytöllä paaston ja katumuksen värinä on läntisessä kirkossa pitkä perinne.

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sinistä on pidetty Jeesuksen äidin, Marian, värinä. Suomen ortodoksisessa kirkossa papisto käyttää taivaansinisiä asuja jumalansynnyttäjän eli Marian juhlapäivinä ja itsenäisyyspäivänä.

Musta suru

Musta ilmaisee kristillisessä symboliikassa kuolemaa, syvää surua ja kaiken katoavaisuutta. Liturgisena värinä sitä käytetään pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina, jota kutsutaan myös lankalauantaiksi.

Vielä toisen maailmansodan jälkeen monissa suomalaisissa seurakunnissa alttari verhottiin mustalla vaatteella koko paastonajaksi. Niin seurakunta ilmaisi murheensa Kristuksen kuoleman johdosta.

Nykyisin alttari peitetään mustaan kiirastorstai-iltana ehtoollispalveluksen lopuksi.

Mustiin verhottu alttari, jolla ei ole muuta kuin krusifiksi, saa Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman tuntumaan todellisemmalta kuin mitkään sanat.

Kirjoituksessa on käytetty seuraavia lähteitä:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nettisivut

Ortodoksi.net -sivusto

Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat.

Kirkon kalenteri 2012.

Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.