Kuopion seurakunnat hyllyttämässä viestintäpäällikön

Kuopion seurakunnatLahja Pyyköstä ollaan siirtämässä toisiin tehtäviin. Taustalla on työsuojeluviranomaisille tehty valitus, jonka mukaan Pyykönen on kohdellut epäasiallisesti kahta toimittajaa ja kolmea avustajaa. Pyykönen kiistää syytökset, eikä suostu vapaaehtoisesti irtisanoutumaan.

Seurakuntayhtymän hallinto on esittänyt, että Pyykönen irtisanoutuisi ja siirtyi esimerkiksi hoitamaan papin virkaa seurakuntaan. Esitys käsitellään yhteisessä kirkkoneuvostossa parin viikon kuluttua.

Pyykösen ja yhtymän johdon keskustelut uusista järjestelyistä eivät ole vielä johtaneet tulokseen.

– Jos poistuisin kaikessa hiljaisuudessa, se olisi samaa kuin myöntäisin syyllistyneeni johonkin rikolliseen. Pääni on laitettu pölkylle ilman näyttöä ja tutkintaa. Minusta tässä on kyse ajojahdista.

Kotimaa24:n tietojen mukaan Kuopion seurakuntien viestintätoimistossa on jo vuosia ollut huono työilmapiiri. Tilannetta on yrittänyt ratkoa useampi ulkopuolinen konsultti, mutta turhaan.

– Keskustelut ovat vielä kesken, pyrimme kuitenkin vapaaehtoisuuteen perustuvaan ratkaisuun. Hyviä vaihtoehtoja ei nyt ole tarjolla, mutta jotain on tehtävä, sillä työsuojeluviranomaisille pitää toukokuun loppuun mennessä kertoa, mihin toimenpiteisiin ryhdymme, sanoo Kuopion seurakuntayhtymän hallintojohtaja Timo Korhonen.

Edellinen artikkeliAloite: Maallikkoedustajien vaalista suora vaali
Seuraava artikkeli”Israelia ei tarvitse siunata”

Ei näytettäviä viestejä