Kun valokuvaaja Jani Laukkanen tarttui nuorena kameraan, hän ymmärsi, että ihmisiä ei tarvitse pelätä

Valokuvaaja Jani Laukkanen. Kuva: Jukka Granström

Valokuvaaja Jani Laukkasella on fyysinen kuvaustyyli. Hän juoksee ja hyppii – ryömii tarvittaessa. Toiminta näyttää liikunnalta. Hän kiihdyttää itseään: "Nyt tulee makee! Siis todellakin, NYT me aletaan päästä tunnelmaan!".

Laukkanen vannoo, ettei innostus ole teeskentelyä. Uuden ihmisen kohtaaminen herättää hänet henkiin. Valokuvaus on hänen mukaansa hengissä pysymistä.

Laukkanen polkee jalallaan lattiaa.

– Keikalla mopo keulii aina.

Jani Laukkanen on freelancer, joka kuvaa suuriin medioihin ja moniin kristillisiin lehtiin. Hänen jälkensä on tuttua monelle Kotimaankin lukijalle. Kotimaan haastattelussa Laukkanen kertoo toimittaja Petri Vähäsarjalle kolmiulotteisesta elämästään, jossa ovat kulkeneet rinnakkain taide, usko ja sosiaalinen fobia.

Miksi Jani Laukkanen erosi luterilaisesta kirkosta ja liittyi takaisin? Miksi Billy Grahamin tilaisuus Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1987 oli hänen elämänsä käännekohta? Entä miten Laukkanen sai kymmenisen vuotta sitten maailmankuulun teologian professorin Alister McGrathin aristokraattisiin suupieliin hymyntapaisen? Lue haastattelu 19.2. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä. Näköislehden voi tilata täältä.