Syksyn myydyimpien tietokirjojen joukossa on teos, jonka otsikko tiivistää ajan hengen: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan.
Lehdissä elämänohjeita jaetaan listojen muodossa: viisi askelta hyvään elämään ja 52 ohjetta onnellisuuteen.
Joskus yksinkertaistaminen on tarpeen, mutta liika on liikaa. Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström ei usko, että hyvä elämä odottaa viiden askeleen tai 52 ohjeen päässä. Eikä välinpitämättömyys ole ratkaisu elämän suuriin kysymyksiin.
– Itseapuoppaat ovat ilmiönä sukua populismille. Vaikeisiin asioihin tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja, hän sanoo.
Pihlström on kyllästynyt itseapuoppaiden kieleen, joka valuu niiden ulkopuolellekin paitsi lehtijuttuihin myös erilaisten konsulttien puheeseen. Se korostaa positiivisuutta teennäisyyteen saakka. Lisäksi se ohjaa meitä keskittymään omaan hyvinvointiimme niin voimakkaasti, että Pihlströmin mukaan hyvinvoinnista on tullut kaikkea muuta toimintaa ohjaava päämäärä.
– Voimakas fokusointi omaan hyvinvointiin on eräänlainen selfie-kulttuurin ilmentymä. Konkreettisemmin tämä näkyy siinä, että pitää olla jatkuvasti somessa esillä ja laittaa sinne kuvia itsestään. Maailma muuttuu pelkäksi taustaksi minun kuvalleni.
Itseapuoppaat ovat ilmiönä sukua populismille. Vaikeisiin asioihin tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja.
Näistä havainnoista syntyi Pihlströmiltä hiljattain ilmestynyt Ota elämä vakavasti – Negatiivisen ajattelijan opas (Ntamo 2018). Itseapuoppaan tapaan nimetty teos ei toki ole sellainen vaan kriittinen kommentti ajastamme.
Negatiivisella ajattelulla Pihlström tarkoittaa vakavaa elämänasennetta. Tarkemmin se on ajattelun metodi, joka ohjaa lähestymään elämässä arvokkaita asioita niiden poissaolon kautta.
Negatiivinen ajattelija tutkii hyvää elämää kuoleman kautta ja moraalia pahuuden ja syyllisyyden kautta. Elämän ja moraalin arvo tulevat näkyviksi, kun ajatellaan vaihtoehtoa eli niiden poissaoloa.
– Se ei tarkoita synkistelyä vaan sen huomioon ottamista, että asiat eivät ole ideaalilla tolalla. Siinä epäonnistumiset ja kärsimys otetaan vakavasti, Pihlström sanoo.
Julkisuudessa moraalia lähestytään kuitenkin toisinaan aivan vastakkaisesta näkökulmasta. Pihlström kummeksuu ajattelua, jossa moraali redusoidaan välineeksi oman hyvinvoinnin etsimisessä. Hyviä tekoja kannattaa tehdä, koska niistä tulee hyvä olo.
– Ei minulla ole syytä kiistää sitä, että monet ihmiset motivoituvat auttamaan toisia sen takia, että sitä kautta he voivat kokea oman elämänsä merkitykselliseksi. Mutta voiko se varsinaisesti olla moraalisen toiminnan motiivi?
Tarvitsemme myös arkipäiväistä keskustelua siitä, että on parempi lajitella roskansa kuin jättää ne lajittelematta, vaikka motiivi olisi itsekäs.
Itseapuoppaiden aikakaudella Sami Pihlströmin ehdotus kuulostaa radikaalilta: meidän tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota epäonnistumisiimme. Moraalin lähtökohta ei nimittäin ole hyvissä teoissa vaan syyllisyydessä, joka syntyy niiden poissaolosta.
Katse tulisi kääntää omasta hyvinvoinnista toisten hyvinvointiin. Paradoksaalisesti se tapahtuu kääntämällä katse omiin epäonnistumisiin moraalisena toimijana.
Moraalin saralla epäonnistuminen on Pihlströmin mukaan väistämätöntä, sillä yritys kääntää katse itsestä toiseen jää aina puutteelliseksi. Pihlström viittaa Emmanuel Levinasiin, jonka mukaan moraalinen vastuu on ääretön emmekä voi kantaa sitä kokonaan.
– Voi tietysti kysyä, onko sellaisessa käsityksessä moraalista, joka tekee moraalista mahdotonta, mitään järkeä. Tarvitsemme myös arkipäiväistä keskustelua siitä, että on parempi lajitella roskansa kuin jättää ne lajittelematta, vaikka motiivi olisi itsekäs.
– Roskien lajittelu ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta. Sen tehtyään ei voi rentoutua ja ajatella, että nyt olen tehnyt sen, mitä minulta vaaditaan, eikä enempää tarvita. Moraalin vaatimuksia on aina enemmän kuin mihin pystymme, teemme mitä tahansa.
Siitä muistuttaminen on Pihlströmin mielestä tärkeää. Hän haluaa kuitenkin irtisanoutua moralismista, jossa kerrotaan toisille, miten heidän tulisi elää.
– Lähtökohtani on itsekritiikki.
Antiikissa käsitys filosofiasta jonkinlaisena terapiana oli keskeinen, ja ajatus kertautuu nykyfilosofiassa.
Aristoteleen mukaan tavoittelemme luonnostamme onnellisuutta, ja onnellisuus on ainoa asia, jota tavoittelemme päämääränä sinänsä eikä välineenä johonkin muuhun.
– Totta kai me kaikki tavoittelemme omaa onnellisuuttamme, Sami Pihlström sanoo ja toteaa, ettei onnellisuuden tavoittelu sinänsä ole väärin.
Moraalitonta onnellisuuden tavoittelu on korkeintaan siinä mielessä, ettei sillä ole mitään tekemistä moraalin kanssa.
Siitä Pihlström on itseapuoppaiden kirjoittajien kanssa yhtä mieltä, että filosofialla, jopa kaikkein teoreettisimmilla ideoilla, tulisi olla jokin positiivinen merkitys ihmisten elämässä.
– Antiikissa käsitys filosofiasta jonkinlaisena terapiana oli keskeinen, ja ajatus kertautuu nykyfilosofiassa. Filosofian suurille perinteille kysymys siitä, miten eläisin omaa elämääni hyvin, ei ole uusi.
Negatiivisenkin ajattelun tavoitteena on päästä käsiksi hyvään elämässä. Pihlströmin mukaan pieleen menee, jos ajattelu jää puolitiehen ja negatiivinen ajattelija juuttuu nihilistiseen synkistelyyn näkemättä valonpilkahduksia. Pieleen menee myös silloin, jos moraalisen vastuun äärettömyyden käsittäminen johtaa hällä väliä -asenteeseen: miksi edes yrittää, kun epäonnistuminen on väistämätöntä?
Pihlström ottaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen. Niin synkkyyteen kuin välinpitämättömyyteenkin vaipuminen saattaa houkutella silloin, kun vastassa on sen kaltainen massiivinen uhka.
– Minulla ei ole viiden kohdan listaa, jonka avulla nämä vaarat voidaan välttää. On vain käytävä jatkuvaa kriittistä ja itsekriittistä reflektiota.
Kuva Jani Laukkanen. Sami Pihlström työskentelee Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa uskonnonfilosofian professorina.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.