Kuisma närkästyi viini-illasta – kirkon pitäisi vastustaa ”ryyppäämistä”

Kuisma_RistoRisto Kuisma pitää kirkon Suomi-Areenassa kesällä isännöimää viini- ja virsi-iltaa outona mielistelynä.

Kuisma jakoi Kotimaa24:n uutisen hämmästyneen kommentin kera Facebook-profiilissaan aamulla.

– Jos ajatellaan historiaa, kirkkohan oli suurin ryyppäämisen ja juopottelun vastustaja ja ajoi työväenliikkeen kanssa kieltolain läpi. Aika kauas on menty niistä ajatuksista. Kirkko on muuttunut, jos se järjestää viini-illan, kyllä se minusta aika outoa on. Kyllähän Raamattukin puhuu raittiuden puolesta, Risto Kuisma sanoo Kotimaa24:lle.

 Kuisma katsoo, että kirkossa ajatellaan, että virret eivät riitä ja kirkon tilaisuuksiin pitää houkutella nyt jo viinilläkin.

– Mitä muuta se on kuin mielistelyä. Pintaliitoa. Eikö kirkko miellä tehtäväänsä, siksi mitä se on, vaan pitää olla muotivirtauksissa mukana. Uskonto on pysyvä ja muuttumaton, siihen se mahti perustuu. Hyvä tarkoitus ohjelmassa varmaan on ollut, mutta ajatus on jäänyt kesken. Jos kirkko kilpailee muiden vapaa-ajan järjestöjen kanssa, se ei pärjää, sen pitäisi pysyä omassa tehtävässään.

Kuisma pitää myös mahdollisena, että joku alkoholin kanssa kamppaileva saattaisi repsahtaa kirkon viini-illan seurauksena.

Kuisma toivoo alkoholitonta ehtoollisviiniä

Risto Kuisma on Pornaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja. Hän istuu myös kirkkovaltuustossa. Kuisma kertoo, että hänen mennessä kotipaikkansa kirkkoon, papit tietävät, että hän haluaa ehtoollisella alkoholittoman viinin.

Kuisma kannattaisi koko kirkkoon alkoholitonta ehtoollisviiniä. Pornaisten edellisen kirkkoherran aikana hän teki asiasta omalle seurakunnalleen ehdotuksen. Kuisman mukaan kirkkoneuvosto tuki esitystä, mutta kirkkoherra ei suostunut tähän opillisiin syihin vedoten.

Kuisma on puhunut avoimesti alkoholiongelmastaan julkisuudessa. Kuisman raitistumisesta tulee ensi kesänä 22 vuotta.

Kirkko isännöi ensi kesän Suomi-Areenassa Porissa Virsi- ja viini-iltaa. Kesän 2012 Suomi-Areenassa MTV3:n pääyhteistyökumppaneina ovat luterilainen kirkko ja sisäasiainministeriö.

Lue myös: Kirkko isännöi viini-iltaa kesällä Porissa

Viini- ja virsiseurassa korostuu veisuu

Edellinen artikkeliKirkkohallitus: Kahdenkeskisestä rukouksesta kerrottava vanhemmille
Seuraava artikkeliKysely: Usko kuolemanjälkeiseen elämään vähentynyt

Ei näytettäviä viestejä