KUA:n toiminnanjohtaja Jouni Hemberg: Järjestön uskotaustaa arvostetaan yhä enemmän

Jouni Hemberg. Kuva: Jukka Granström

Kansainvälisten avustusjärjestöjen ja toimijoiden määrä on vuosikymmenten varrella moninkertaistunut sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajan Jouni Hembergin mukaan alkamassa saattaa olla pudotuspeli, koska määrä ei voi kasvaa loputtomiin.

Kaikki järjestöt eivät osallistu työn koordinointiin paikallisten viranomaisten tai YK:n alaisten järjestöjen kautta.

Esimerkiksi vuonna 2010 tapahtuneen Haitin maanjäristyksen jälkeen alueella välitti apua 10 000 eri toimijaa, joista vain tuhat työskenteli yhteistyössä viranomaisten ja YK:n kanssa.

Uskoperustaisten avustusjärjestöjen arvostus on kasvanut viime vuosina.

– Myös ruohonjuuritasolla arvostetaan sitä, että järjestöllä on uskotausta. Paikalliset ihmiset tietävät mitä olemme. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi muslimivaltaisessa Somaliassa. Sielläkin avustusjärjestön uskotausta, myös kristillinen tausta, tuo luotettavuutta, Hemberg sanoo.

KUA on kasvanut Suomen suurimmaksi kansainväliseksi avustusjärjestöksi. Viime vuonna se sai toimintaansa 44,7 miljoonaa euroa. Siitä seurakuntien antama tuki oli 7,4 miljoonaa euroa.

Hembergin mukaan populismin nousu saattaa vaikuttaa sekä valtioiden että yksityisten antamaan tukeen.

– Kehitysmäärärahojen pienentäminen edellisellä hallituskaudella oli iso pettymys, mutta silloinkaan emme menettäneet toivoa. Nykyisen hallituksen aikana tilanne on parempi.

Hemberg sanoo, että pandemia on uusi normaali. Paluuta vanhaan ei ole.

– Koronaan liittyvät luvut ovat hätkähdyttäviä. Sen seurauksena kouluista on joutunut olemaan koko ajan tai osittain poissa 88 prosenttia eli 1,6 miljardia lasta maailmassa.

– Tulevaisuuteen valmistautumista on kehittää koulunkäyntimahdollisuuksia katastrofitilanteissa. Se vaikuttaa suoraan lasten turvallisuustilanteeseen sekä helpottaa palautumista poikkeusoloista. Pandemia on jo vauhdittanut etäkoulunkäynnin kehittämistä kaikkialla maailmassa.

Lue lisää Jouni Hembergin ajatuksia 4.12. Kotimaa-lehden välissä ilmestyvästä Kotimaa Pro -liitteestä, jonka teemana on lähetystyö ja kansainvälinen diakonia. Liitteessä jututetaan myös nuoria vaikuttajia ja saadaan vastaukset kymmeneen lähetystyötä koskevaan kinkkiseen kysymykseen. Kotimaan näköislehden voit tilata täältä.