Kotimaan myyntijohtajaksi Otto Mattsson

Kotimaan uudeksi myyntijohtajaksi on nimitetty Otto Mattsson. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 9.9. ja vastaa Kotimaan levikki- ja mediamyynnistä ja markkinoinnista sekä medialiiketoiminnan kehittämisestä.

Mattsson on Kotimaa Oy:n johtoryhmän jäsen ja raportoi toimitusjohtaja Matti Kolille.

Mattsson, 46, siirtyy uuteen tehtäväänsä Kalliola Oy:stä, jossa hän toimi liiketoimintajohtajana. Kalliola Oy on Kalliolan Setlementin omistama sote-palveluja tuottava yhtiö. Tätä ennen Mattsson on toiminut lähes 20 vuotta liikkeenjohdon ja liiketoiminnan kehityksen eri tehtävissä muun muassa Alma Mediassa ja Sanomassa.

Koulutukseltaan Mattsson on filosofian maisteri ja MBA. Lisäksi hän on suorittanut IT-johtamisen BISE Pro -ohjelman.

Mattsson on toiminut Kotimaa Oy:n hallituksen jäsenenä keväästä 2018 lähtien ja luopuu nyt kyseisestä luottamustehtävästä. 

Kuva: Jesse Terho. Otto Mattsson.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliJumalaa ei kutsuttu messussa Taivaalliseksi Isäksi vaan Taivaalliseksi vanhemmaksi – mistä oli kyse?
Seuraava artikkeli”Väkivalta on aina väärin” – Seurakunnan seminaarissa Oulussa puhutaan kunniaväkivallasta

Ei näytettäviä viestejä