Kotimaa: Kirkko tarvitsee telttakokouksen

teinilä mari 205 Mari Teinilä haastaa torstaina ilmestyvän lehden pääkirjoituksessa kirkkoa telttakokoukseen yhtenäisyyden edistämiseksi.

Mallia voi Teinilän mukaan ottaa Sauli Niinistön vastikään Kultarannassa järjestämästä ulko- ja turvallisuuspoliittisista keskustelusta, johon oli kutsuttu noin sata asiantuntijaa eri aloilta. Lisäksi pääministeri Jyrki Katainen on kutsunut laajat joukot keskustelemaan taloudesta.

”Kirkon pitäisi ottaa tästä mallia, sillä kirkon yhtenäisyys on suuressa vaarassa. Käytännössä malli ottaminen voisi merkitä esimerkiksi sitä, että arkkipiispa kutsuisi koolle noin sata kirkollista vaikuttajaa ja eri järjestöjen sekä herätysliikkeiden johtajaa keskustelemaan kasvokkain. Vain avoimesti keskustelemalla on mahdollista päästä eteenpäin kirkon sisällä hiertävissä kiistakysymyksissä”, Teinilä kirjoittaa.

Edellinen artikkeliKatso isä Haritonin juhannuksen grillausvinkit
Seuraava artikkeliRauhankokous onnistui terrori-iskun varjossa

Ei näytettäviä viestejä