Joulu on jo ovella, ja tavallisesti se näkyy seurakuntien tilastoissa piikkinä. Tänä vuonna eletään koronan vuoksi toisenlaista tilastotodellisuutta.
Tavallisina vuosina suomalaiset käyvät eniten kirkossa adventtiaikana ja erityisesti joulunpyhinä. Jouluaatto on vuoden suosituin kirkossakäyntipäivä lukuisine hartauksineen, messuineen ja jumalanpalveluksineen. Ne kokoavat yli 200 000 kirkkovierasta.
Lienee siis oikeutettua sanoa, että joulu on kirkon päätapahtuma.
Paitsi että ei ole, sanovat oppineet. Teologinen päätapahtuma nimittäin sijoittuu pääsiäiseen.
Mutta jos on uskominen Seurakuntalainen.fi:n viimeviikkoista uutista, jossa todettiin, että ”evankelis-luterilaisen kirkon päätapahtuma, Kirkkopäivät, siirtyy koronapandemian takia vuoteen 2022”, niin siinähän se tuli: Kirkkopäivät on päätapahtuma.
Anteeksi mitä, äimisteli moni somessa. Mistä lähtien muka?
***
Joka toinen vuosi järjestettäviä Kirkkopäiviä voi perustellusti pitää kirkon päätapahtumana siinä mielessä, että se tuo yhteen enemmän erilaisia kirkollisen elämänpiirin toimijoita kuin mikään muu tapahtuma. Kansankirkon kirjo on parhaiten nähtävissä juuri Kirkkopäivillä.
Tosin väkimäärällä mitattuna Kirkkopäivät ei ole erityisen suuri. Nykyisin päivät järjestetäänkin yhdessä Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlien ja paikallisten muiden toimijoiden kanssa. Esimerkiksi vuoden 2019 Kirkkopäivillä oli yhteistä ohjelmaa Jyväskylän kaupungin Taiteiden yön kanssa. Niinpä ennakkoon kohuttu piispa Teemu Laajasalon ja käsikirjoittaja-koomikko Joonas Nordmanin keskustelu perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa keräsi väkeä enemmän kuin yliopiston juhlasaliin mahtui.
Sellainenkin näkemys on esitetty, että herätysliikkeiden kesäjuhlat olisivat kirkon päätapahtuma – siis juhlat kokonaisuutena, ei mikään juhla erikseen. Tosin herätysliikkeiden kesäjuhlat kokoavat yhteensä vähemmän väkeä sanakuuloon ja sosiaaliseen leimautumiseen kuin jouluaatto.
Herätysliikkeet ovat kirkon hengellistä ydintä mutta eivät missään tapauksessa kattava otos kirkollisveroa maksavasta joukosta.
Ja sillekin näkemykselle löytyy perusteluja, että kirkon päätapahtuma on sunnuntain messu. Ainakin siinä on läsnä kirkon teologinen itseymmärrys. Lisäksi seurakunnissa on pääkirkko, jossa päätapahtuma todentuu.
Kansan väljästi ymmärretyn kirkkosuhteen päätapahtumana voi pitää myös pyhäinpäivää, jolloin haudoille viedään kynttilöitä ja edesmenneitä sukupolvia muistellaan. Sama tapa toistuu jouluisin.
Niinkin voi tulkita, että kirkon päätapahtuma on joulu hautausmailla.
***
Onko sillä edes väliä, mikä on kirkon päätapahtuma?
On se tärkeää, jos nähdään, että sellainen käsite tarvitaan. Ja jos ei riitä, että on monta tärkeää tapahtumaa, vaan tarvitaan yksi.
Päätapahtuman määrittely ei ole tärkeää, jos ajatellaan, että käytännössä on kyse monista eri tapahtumista – pienistä ja suurista – joista erilaiset sitovat eri ihmiset paikalliseen yhteisöön ja laajempaan kokonaisuuteen. Kyse voi olla retriitistä, raamattupiiristä, gospelkonsertista, konfirmaatiojumalanpalveluksesta, suviseuroista tai podcastin kuuntelusta kesäisen järven rannalla.
Yksilön näkökulma on aina erilainen kuin instituution.
Jos kysyttäisiin, mikä sinulle on kuluneen vuoden kirkollinen päätapahtuma, mitä vastaisit?
Kotimaata julkaiseva Kotimaa Oy kuuluu Kirkkopäiviä järjestävään Kirkkopalvelut-konserniin.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.