Kolumni: Viime vuonna kuolleen Desmond Tutun esi­merkistä voi oppia kolme asiaa

Kuva: Rami Marjamäki

Sodan uhatessa puheet rauhantyöstä kuulostavat helposti ontoilta. Siksi on käännyttävä todellisten kokemusasiantuntijoiden puoleen. Apartheid-ajan jälkiselvittely Etelä-Afrikassa oli rauhantyön voitto. Olisihan ollut täysin mahdollista, että demokratian vihdoin toteutuessa ja enemmistön päästessä valtaan kaikki vuosien aikana koettu paha olisi kostettu pahalla.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan Etelä-Afrikassa perustettiin niin sanottu totuus- ja sovintokomissio, jossa annettiin puheenvuoro sekä rotuerottelun uhreille että väkivallantekoihin syyllistyneille. Rehellisellä tunnustuksella saattoi saada armahduksen rikoksistaan.

Komission puheenjohtajana toiminut anglikaanikirkon arkkipiispa Desmond Tutu saarnasi anteeksiannon teologiaa ainoana reittinä kestävään rauhaan. Se on ratkaisu, jota kenenkään ulkopuolisen ei auta tuputtaa uhreille, mutta Tutulla oli kaikupohjaa puhua sovinnon tekemisen puolesta. Helppoa se ei tietenkään ollut, mutta monen kohdalla se näytti toimivan. Se, että niin monet kidutetut ja läheisensä menettäneet antoivat anteeksi vainoajilleen, ylittää inhimillisen ymmärryskyvyn.

***

Viime vuonna kuolleen rauhannobelistin esimerkistä voi oppia ainakin kolme asiaa – siis hänen teologisen ajattelunsa lisäksi.

Ensinnäkin rohkenen väittää, että Tutu oli juuri sellainen rauhantekijä, jonka Jeesus Vuorisaarnassaan julisti autuaaksi. Vuosien ajan hän nimenomaan teki – valmisti, järjesti, rakensi, työsti, tuotti, perusteli – rauhaa. Hän osallistui aktiivisesti niin apartheidin vastustamiseen kuin sen jälkipuintiinkin.

Toiseksi hänen johtamansa totuus- ja sovintokomissio kieltäytyi noudattamasta sodan logiikkaa, jonka mukaan se, joka ei kuulu meihin, on meitä vastaan. Sen sijaan komissio rakensi määrätietoisesti sovintoa auttamalla ihmisiä kohtaamaan toisensa vihasta huolimatta. Siinä työssä keskeisin työväline oli totuuden kertominen.

Kolmanneksi Etelä-Afrikan historia osoittaa, että rauhan tekeminen voi vaatia rakenteiden purkamista. Rotuerottelu ei ollut mikään mielivaltainen pahuuden purkaus vaan itsenäisen valtion perustuslakiin kirjattu kansakunnan toimintaperiaate. Siitä syystä rauhaa ja kansalaisten yhdenvertaisuutta ei olisi saatu aikaan vain hyvää toivomalla ja sosiaalisia suhteita kohentamalla. Siihen tarvittiin koko järjestelmän perinpohjaista muuttamista.

Apartheid-järjestelmän kaatuminen osoittaa, että rauhan saavuttaminen edellyttää rakenteita, jotka takaavat järjestelmän oikeudenmukaisuuden.

Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija. Kolumni on julkaistu 6.5.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kolumni: Viime vuonna kuolleen Desmond Tutun esimerkistä voi oppia kolme asiaa