Kolumni: Terveyden ylläpito on noussut elämän tavoitteeksi – mutta kaikkeen ei tahtomme pure

Kuva: Rami Marjamäki

Vuosia sitten yövyin Valamon luostarin vierasmajassa. Vieraan luettavaksi oli jätetty kirja Valamon vanhuksen kirjeitä. Kirjoittaja, isä Johannes, luetaan nykyisin ortodoksisen kirkon pyhien joukkoon nimellä Pyhittäjä Johannes Valamolainen.

Kirjassa ei ole Johanneksen saamia kirjeitä, vain hänen vastauksensa mitä erilaisimpiin hengellisiin ja arkisiin huoliin. Yksi niistä alkaa näin: "Miehesi kuuleman mukaan juo. Minkä sille mahtaa. Älä tuomitse häntä, jokaisella on omat heikkoutensa ja puutteensa."

Niin yksinkertaista. Ei kehotuksia puhua miehen kanssa vakavasti, ohjata lääkäriin, papin puheille tai AA-kerhoon, ei neuvoa erota kelvottomasta miehestä. Vain: Minkä sille mahtaa.

Luen Johanneksen viestin niin, että kaikkea ei ihminen saa toimimaan mielensä mukaan. Joskus kannattaa todeta tilanne, henkäistä, rauhoittua ja tyytyä.

***

Kaikki tuo on vastoin nykymaailman ajattelutapoja ja jyrkästi vastoin omaa äkkinäistä ja liian helposti toimeen tarttuvaa luontoani. Paljon helpompaa on panna toimeksi, sanoa suorat sanat, soittaa sinne ja tänne, ilmoittaa että virhe on tehty... Onhan se nyt kumma, jos tuo väärässä oleva ei muuta mieltään, jos ei tilanne parane!

En tarkoita, että epäkohtiin ei pitäisi tarttua. Kyllä ihmisen on tässä epävarmassa ja epätasa-arvoisessa maailmassa tehtävä kaikkensa, jotta asiat edes nilkuttaisivat parempaan suuntaan. Mutta kaikkeen ei tahtomme pure. Elämä ei lopulta ole omassa hallinnassamme.

***

Sairaus ja vanheneminen ovat tyyppiesimerkkejä asioista, joissa kulttuurimme yliarvioi ihmisen tahdonvoiman. Iltapäivälehdet kertovat, kuinka julkkis "kävi hoidattamassa sydänsairautensa" tai "sitkeänä sissinä voittaa syövän". Moni mittaa elimistönsä toimintoja hienoilla laitteilla ja annostelee tieteellisesti ravintonsa ja liikuntansa, jotta pysyisi nuorena. Ei mitään moitittavaa nykyaikaisessa terveydenhuollossa ja terveellisissä elintavoissa!

Mutta kun vielä omien lääketieteen opintojeni aikana kohtuullista terveyttä pidettiin voimavarana tavoitteiden toteuttamiseksi, nyt terveyden ylläpito on itse noussut elämän tavoitteeksi. Sairastuminen, rapistuminen ja ehkäpä Johannekselle kirjoittaneen vaimon aviomiehen ryyppääminenkin näyttävät henkilökohtaisilta epäonnistumisilta.

Jokaisen askel hidastuu ja sairauskin kohtaa. Eivätkä toiset ihmiset aina ole, kuten edesmennyt ystäväni joskus sanoi, "oikein tyydyttäviä". Siihen suostuminen tarvitsee psyykkistä työtä, mutta saattaa myös helpottaa: ei kaikki ollutkaan vain minun varassani.

Kirjoittaja on gerontologian professori Tampereella. Kolumni on julkaistu 25.2.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.