Oletko aktivisti? Minkä puolesta toimit, mitä vastaan taistelet? Vai nostaako aktivismi niskavillat pystyyn – idealistien hömpötystä!
Jokainen meistä on aktivisti, jos oikein silmin katsotaan. Tunnistan itsessäni erilaisia aktivismin muotoja. Yhteistä niille on taistelu oikeudenmukaisemman maailman puolesta; pyrkimys toimiin, jotka lisäävät ihmisten keskinäistä kunnioitusta ja tasa-arvoa sekä luonnon kanssa riistämättömässä suhteessa elämistä. Arjessani tämä tarkoittaa kulutusvalintoja ja asioiden ääneen sanomista. En silti tee tarpeeksi.
*
Kaiken vaikuttamisen takana on aina tunnevyyhti, joka on herännyt ja kutoutunut kasaan epäoikeudenmukaisuuden näkemisestä. Kokemukseni mukaan vyyhdissä sekoittuvat aluksi viha, sääli ja häpeä. Sitten tulee lamaannus. Lopulta, vyyhdin selvitessä lopputulos voi olla asenteenmuutos, jopa teko.
Muistan oman heräämiseni. Se tapahtui Zulumaassa, hetkellä, jolloin katselin lähietäisyydeltä sylissäni istuvan Buhle-tytön rintakehän tupakalla poltettuja arpia. Lapsen lähdettyä syliini jäi mainitsemani kaltainen tunnevyyhti, jonka läpikäyminen on jatkuvasti kesken.
Maamme kuuluisimmaksi anarkistiksi mainittu Suvi Auvinen kirjoittaa esseekokoelmassaan Kaltainen valmiste oivaltavasti: ”Maailman pelastaminen on tasapainoilua toivon ja raivon välillä. Raivo tarvitsee parikseen toivon, sillä raivo ilman toivoa on tuho. Sinne horjahtaa, jos lipeää toivon ja raivon väliin viritetyltä ohuelta nuoralta.”
Tunnistan nuorallatanssimisen jokaisen askeleen. Olen ajatellut, että ohuella narulla pysyy parhaiten, jos tunnevyyhdin perkaamisen jälkeen syliin ja sydämeen jää Toivon ja Raivon lisäksi Rakkaus.
Oululainen runoilija-kirjailija, psykoterapeutti Jukka Tervo muistelee teoksessaan Groovea ruumishuoneella keskusteluaan oppiäitinsä, psykoanalyytikko Erna Furmanin kanssa. Furman vietti vuodet 1942–45 Theresienstadtin keskitysleirillä. Hän vältti perheensä kohtalon kuolla Auschwitzissa. Elämäntyönsä Furman teki lasten parissa. Tervolle hän jätti Suomen vierailullaan tämän lauseen: ”Vaikka lapsella olisi elämässään kuinka paljon vihaa, on toivoa jäljellä, jos rakkautta on hieman enemmän.”
*
Taistelussa paremman maailman puolesta aktivismimme tulisi suuntautua pitämään sisäinen lapsemme nuoralla, vaikka kuinka ohuella.
Raivostuttaa, että tälläkin hetkellä joku tekee pahaa Buhlen kaltaiselle pienelle. Jokainen voi toimia, että näin ei olisi.
Toivoa ei saa menettää, ja tekoina näkyvästä Rakkaudesta on pidettävä kiinni. Se muuttaa maailman.
Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan tuomiorovasti. Kolumni julkaistu 6.8.ilmestyneessä Kotimaassa.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.