REFORMAATIO RIISUI aikanaan jumalanpalveluksesta ja muusta uskonnollisuudestamme pois lähes kaikki kansanomaiset uskomukset. Yhteydenpito kuolleisiin tuomittiin taikauskona. Tuonpuoleinen häipyi yhä enemmän taka-alalle, kun arkisesta työstä tuli pyhää ja kutsumus. Jumalanpalveluksiin osallistuttiin velvollisuudentunnosta eikä siksi, että sieltä saataisiin elämyksiä tai virvoitusta sielulle ja ruumiille.
1800-luvulla pietistiset herätysliikkeet vastasivat tunteiden, yhteisöllisyyden ja kansanomaisen uskonnonharjoituksen kaipuuseen. Myöhemmin uuskarismaattiset virtaukset ja parantamiskokoukset ovat paikanneet tunteen ja aistikokemusten puutetta luterilaisessa kristillisyydessä.
1990-luvulta alkaen ihmiset ovat omaksuneet myös Suomessa yhä enemmän globaalin kansanuskon muotoja. Uushenkisyys ja vaihtoehtoiset terapiat kiinnostavat. Ehkä tämä on osittain seurausta reformaatiosta?
LUTERILAINEN IHMISKUVA on näyttäytynyt kielteisenä ja perisynnin läpäisemänä. Yksilön sisäisten voimavarojen tai henkisen kasvun korostus ei ole sopinut siihen lainkaan. Nykymaailmassa ne ovat kuitenkin tärkeitä arvoja.
Sotien, hädän ja luonnonkatastrofien keskellä emme kaipaa puhetta perisynnistä, vaan keinoja pysyä psyykkisesti kasassa ja toimintakykyisinä, jotta voisimme tehdä myös hyvää. Mielettömyyden keskellä tarvitsemme toivoa ja mielenrauhaa.
Kun näihin uusiin – tai kenties ikiaikaisiin – tarpeisiin ei ole osattu luterilaisessa kirkossa vastata, etsintä ja tarjonta on karannut pitkälti sen ulkopuolelle. Toisaalta viime aikoina hiljaisuuden liike on tarjonnut syviä ja avaria vaihtoehtoja näiden kysymysten pohdintaan. Myös osa suomalaisista karismaatikoista on havahtunut asiaan uudella tarmolla.
Itseäni surettaa, että koko suomalais-ugrilainen muinaisen kansauskon perintö tuomittiin kirkossamme aikanaan harhaoppiseksi. Pyhät lehdot tuhottiin ja suomalainen luontosuhde muuttui <\n>jotenkin tekniseksi.
USKOMUSPERINTEEMME oli kuitenkin paljon kristinuskoa vanhempi, joten mikään ei kai olisi estänyt näkemästä sen tavassa hahmottaa maailmaa myös heijastuksia pyhästä. Kaikkivaltiasta Luojaa muinaiset suomalaisetkin kai pohjimmiltaan lähestyivät.
Kun menen metsään, pyydän mielessäni: Antaisitko minun nähdä suppilovahveroita ja löytää sopivasti saalista? En tiedä, puhunko metsälle, metsän hengille vai Jumalalle. Onko sillä lopulta väliä? Tärkeältä tuntuu taju pyhyydestä ja ihmisen pienuudesta, nöyryys Luojan kaikkivaltiuden edessä. Pohjimmiltaan luomakunta on yksi.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!