Kolumni: Seurakuntia voi olla paljon mutta se ei tarkoita, että ekumenia toimii

Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Kuva: Jukka Granström

Ennen piispaksi tuloani olin kirkkoherrana Pohjanmaalla Pietarsaaressa. Pietarsaaren kaksikielinen kaupunki sijaitsee meren rannalla, ja siihen ovat lyöneet leimansa laivanrakennus, merenkulku, kauppa ja teollisuus. Satoja vuosia sieltä käsin on oltu yhteyksissä ulkomaille. Samoin on oltu avoimia vaikutteille, trendeille ja eri suunnista tulleille ideoille.

Siksi on tuskin sattumaa, että ensimmäinen Suomen mantereelle rantautunut baptistiseurakunta perustettiin vuonna 1870 Pietarsaareen.

Nykyään moni maamme kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä on löytänyt jalansijan Pietarsaaresta – niin ruotsin- kuin suomenkieliset. Kirkkorakennuksia on yhteensä yli kymmenen kaupungissa, jossa on noin 19 000 asukasta. Seurakuntia on vielä enemmän. Pilke silmäkulmassa joku on sanonut, että tässä kaupungissa on enemmän kirkkoja kuin pubeja.

Tällaisella paikkakunnalla ekumenia on sekä mahdollisuus että välttämättömyys.

***

Seurakuntien paljous ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että ekumenia toimii. Vaikka Jeesus rukoilikin kristittyjen ykseyden puolesta, näkyvä ykseys ei ole itsestäänselvyys. Sitä rakentavat askel askeleelta ihmiset, jotka kutsuvat itseään kristityiksi mutta ajattelevat eri tavoin. Siihen tarvitaan sekä oppikeskusteluja, vieraanvaraisuutta että konkreettista yhteyttä, jossa uskalletaan tehdä asioita yhdessä. Annos nöyryyttä ja kunnioitusta ei ole myöskään pahitteeksi kaikille osapuolille.

Ekumenia on Suomen luterilaiselle kirkolle sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siksi, että sillä on vielä toistaiseksi käytössään paljon resursseja. Kun tarvitaan tilaa ja rahaa, niiden järjestymisestä saa usein kiittää paikallista luterilaista seurakuntaa.

Mutta pitkän perinteen ja paljon jäseniä omaavan kirkon voi olla vaikea löytää oikeaa asennetta suhteessa toisiin kirkkoihin ja yhteisöihin. Joskus itseriittoisuus nostaa päätään. Saatetaan ajatella, että tämän hoidamme parhaiten ihan itse.

***

Kirkon työntekijöiden parissa vuonna 2019 tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että vain noin 16 prosenttia työntekijöistä kertoo aktiivisesti kehittävänsä yhteyksiä paikkakunnan muihin kristillisiin yhteisöihin. Loput eivät mielestään juurikaan sitä tee tai se ei kuulu heidän työhönsä lainkaan. On vaikea tietää, mistä tämä johtuu. Joka tapauksessa on selvää, että tässä on kehittämisen mahdollisuuksia.

Kirkkomme ekumeeninen linja on hyvin pitkään keskittynyt ratkaisemaan oppikysymyksiä keskustelemalla niistä. Se on arvokasta ja kertoo kunnioituksesta ja omanarvontunnosta.

Yhtä tärkeää on pyrkiä panemaan ekumeeniset sopimukset käytäntöön paikallistasolla. Yhteys tulee näkyväksi yhteistyön, yhteisen ehtoollispöydän ja rukouksen kautta. Onko meillä todellakaan vaihtoehtoa? Jeesus rukoili, että olisimme yhtä ja yhdessä hänessä. Vasta sitten maailma voi uskoa.

Kirjoittaja on Porvoon hiippakunnan piispa. Kolumnin on ruotsista kääntänyt Freija Özcan. Kirjoitus on julkaistu 16.4.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue muita Bo-Göran Åstrandin kolumneja:

Kolumni: Näkymätön kirkon jäsen on tärkeä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.