Kolumni: Radikaali uudistaja ja konservatiivinen säilyttäjä?

Kuva: Jukka Granström

Julkisessa keskustelussa kirkon vahvistuvat laidat jaetaan liberaaleihin uudistajiin ja konservatiivisiin säilyttäjiin. Todellisuus on kuitenkin paljon monimuotoisempi kuin tulee äkkiseltään ajatelleeksi.

Itse sain opetuksen tästä reilut kymmenen vuotta sitten, kun olin työkaverini Samin kanssa Slovakiassa Žilinan yliopistossa kertomassa suomalaisesta rippikoulujärjestelmästä. Puheemme tulkattiin slovakiksi, ja aika usein tulkkaus kesti huomattavasti pidempään kuin puheemme. Kerran kävi niin, että parin lauseen kääntämiseen meni viitisen minuuttia. Kysyvän ilmeemme nähdessään tulkki selitti: "Te ette ole konservatiiveja (kuten olin sanonut meidän olevan). Te olette hirvittävän radikaaleja."

Olin tietenkin tarkoittanut, että uskonasioissa pysyn perinteisessä luterilaisessa opetuksessa. Mutta ihan tavallinen suomalainen rippikoulu, jossa kristinusko opitaan nuoren ehdoilla, leikkien, toimien ja laulaen, oli isäntiemme näkökulmasta jotain hyvin radikaalia.

Asiaan on siis kaksi näkökulmaa: kristillisen uskonsisällön ja etiikan näkökulma ja sitten toiminnallinen näkökulma. Eivätkä näissä asioissa säilyttäminen tai uudistamishalu kulje aina käsi kädessä.

***

Monien herätysliikkeiden piirissä hengellisen sanoman säilyttäminen on liittynyt voimakkaaseen toiminnalliseen ja organisatoriseen uudistusmielisyyteen. Ja vastaavasti ajassamme on yhä enemmän niitä teologisesti liberaaleja, jotka näyttävät jarruttavan toiminnallista vapautta ja puhuvat pelkkää kirkkojärjestystä ja pykäläjargonia meneväisille. Ei ihme, että kirkko vuotaa laidoiltaan.

Tämä on surullista, sillä kirkolla on nyt hyvä ja toimiva strategia, jota seuraamalla saataisiin aikaan paljon hyvää. Ehkä kontrollinhalu kertoo epäluottamuksesta omaa asiaa kohtaan? Jos seurakuntalaisille annetaan valinnan vaihtoehtoja, ei oma tarjonta ehkä osoittaudukaan kovin kiinnostavaksi.

***

Mitä itse tarjoaisin? Painopisteen siirtoa ammattilaisten järjestämästä ohjelmasta seurakuntalaisten omaehtoiseen toimintaan. Toivoisin etsivän ja evankelioivan työn vahvistamista sekä yhteisöjen rakentamista erityisesti sinne, missä seurakunta-aktiivisuus on matalinta. Yhdenvertaisuuden nimessä tasapuoliset mahdollisuudet on tarjottava myös oman seurakunnan herätyskristityille.

Tällaiseen sateenvarjokirkkoon tuskin kukaan olisi aivan tyytyväinen, mutta aika iso osa kansaa voisi löytää sen keskeltä hengellisen kotinsa. Myös moni sellainen, joka nyt on hukattu. Jos se siis edelleen on kirkon tavoite.

Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Kolumni on julkaistu 24.9.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.