Kolumni: Paljon puhumme muutoksesta, mutta odotammeko sitä oikeasti?

Tapasin hänet ensimmäisen kerran eräässä seminaarissa vuosia sitten. Tuo ruotsalainen pappi oli valoisan oloinen ihminen ja vaikutti asiastaan todella innostuneelta. Hän onkin yksi Ruotsin kirkon elävistä legendoista, pastori Karl-Erik Sahlberg.

Kun Sahlberg palasi aikanaan lähetystyöstä Tansaniasta, hän sai hoitaakseen Sankta Klaran kirkon keskellä Tukholmaa. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä ensimmäiseen jumalanpalvelukseen tuli vain kolme osallistujaa, nuorin 80-vuotias. Tilanne oli niin huono, että jotkut kaavailivat kirkosta jopa uimahallia. Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui, ihmisiä alkoi tulla.

Sahlberg kertoi meille, miten kaikki muuttui. Ensin he alkoivat rukoilla, tunti aamulla ja toinen illalla. Pian he uskaltautuivat jo Tukholman kaduille, mistä löytyikin se kadonnut seurakunta, narkkarit, prostituoidut ja kodittomat. Kirkon ovet avattiin, siellä sai syödä, peseytyä ja jopa nukkuakin. Pieniä ihmeitä alkoi tapahtua, sairaita parani ja Jeesus tuli tutuksi. Tänään Sankta Klaran jumalanpalvelukset ovat joka sunnuntai täynnä repaleista kansaa.

Suomestakin tehdään opintomatkoja Tukholmaan. Kaikkia kiinnostaa nähdä, mikä on tämä ”Sankta Klaran ihme”. Itsekin olen siellä saanut muutaman laulun käydä laulamassa.

***

Tapasin Karl-Erik Sahlbergin yllättäen toisen kerran pari kuukautta sitten Afrikassa. Hän on jo eläkkeellä, mutta pitää tansanialaisen vaimonsa kanssa lastenkotia Kilimanjaro-vuoren juurella.

”Jumalan valtakunnan työstä ei voi jäädä eläkkeelle”, hän totesi hymyillen. Istuimme heidän vaatimattomassa kodissaan ja juttelimme kahvikupin ääressä. Orpolapset kävivät laulamassa kaukaisille vieraille.

Vanha pastori kertoi yhä seuraavansa, mitä Ruotsissa tapahtuu ja välillä tekee puhujamatkojakin pohjoiseen. Mieleeni jäi soimaan yksi ajatus, minkä hän keskustelumme lopuksi lausui:

”Me saimme Sankta Klaran kirkkoon vieraita Ruotsista, Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Kaikki he tuntuivat olevan vaikuttuneita ja kiittelivät sitä, mitä näkivät. Yhtä asiaa minä kuitenkin olen aina ihmetellyt: Miksi kukaan ei uskalla viedä muutosta omaan kirkkoonsa? Miksi on niin vaikeaa lähteä ulos tutuista ympyröistä? Kaikki odottavat muutosta, mutta kukaan ei uskalla aloittaa sitä.”

Niinpä. Paljon puhumme muutoksesta, mutta odotammeko sitä oikeasti? Jos todella alamme rukoilla, lähdemme ulos ja avaamme ovemme, siinä on se vaara, että asiat oikeasti muuttuvat.

Kirjoittaja on muusikko, sanoittaja, sovittaja ja säveltäjä.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Kysyin tansanialaiselta piispalta neuvoja Suomen kirkolle ja sain kolme vastausta

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Tasa-arvoon on vielä matkaa, mutta meillä on jo esikuvia paremmasta maailmasta
Seuraava artikkeliSaksalaisprofessori: Uskonnonvapaus heikkenee länsimaisten ihanteiden heikentyessä

Ei näytettäviä viestejä