”Äiti puhuu aina jostakin journalismista ja päivän politiikasta” on tuttu tokaisu lasteni suusta. Se on samalla pieni syytös, koska se tarkoittaa, että ruokapöydässämme ei aina puhuta jääkiekosta, Harry Potterista ja muista lapsia kiinnostavista aiheista.
Lapsuudenkotiani ja puolisoani lukuun ottamatta minun on usein ollut vaikeaa löytää omista lähiyhteisöistäni puheseuraa, joka syttyisi samoista aiheista. Lestadiolaisissa kokoontumisissa yhteiskunnallinen keskustelu on yleensä miesten areenaa, johon on vaikea naisena soluttautua mukaan, vaikka kuinka yrittäisi painaa sukupuolensa taka-alalle. Kaikkein polttavin päivänpolitiikka jätetään harvojen lestadiolaispoliitikkojen vastuulle.
Ongelmaa valitellessani jotkut ovatkin ehdottaneet puoluepolitiikkaan lähtemistä. Se ei ole tuntunut omalta ratkaisulta, mielenkiintoni yhteiskuntaan suuntautuu jotenkin toisin. Toimittajaksi opiskelu ja alalla työskentely on onneksi pitkälti ratkaissut tämän ongelman.
* * *
Häkellyin, kun löysin Arttu Saarisen tuoreen kirjan Vastakkainasettelujen aika – Poliittinen polarisaatio ja Suomi. Kirjan keskeinen käsite tuntuu sitovan yhteen kaikki kysymykset, joilla olen lähipiiriäni pommittanut: Osataanko Suomessa keskustella erimielisyyttä aiheuttavista asioista? Onko se kokemus totta, että keskustelun ilmapiiri on koventunut? Onko moniarvoisuus ja -äänisyys erilaisille yhteisöille uhka vai mahdollisuus? Miten kirkossa esiintyvä polarisaatio liittyy tähän kaikkeen?
Suorastaan ihastuin kirjoitukseen poliittisesta mielikuvituksesta (S. Salmenniemi, H. Ylöstalo ja P. Porkola). Kirjoittajien viesti on, että vaikka elämme polttavien kriisien keskellä, tarvittavaa muutosta on nykyjärjestelmässä vaikeaa kuvitella: poliittiset kiistat typistyvät usein työllisyyden ja talouskasvun kysymyksiksi ja ratkaisuehdotukset ovat vain järjestelmän ”tehdasasetusten hienosäätöä”. Arvojen ja ideologioiden esiin tuominen näyttäytyy näissä keskusteluissa epäilyttävänä ja utooppinen ajattelu haihatteluna. Kuitenkin, moniääninen ja utooppinen ajattelu toisi esiin erilaisten tulevaisuuksien kirjoa, joiden eettisyyttä voitaisiin sitten yhdessä pohtia.
Tulee mieleeni, että kirkon piirissä utooppista ajattelua voitaisiin harjoittaa vapaasti, koska kirkko ei ole samalla tavalla sidottu yhteiskunnan tehdasasetuksiin kuin politiikka. Kirkon yhteisölle taivaita kohti kurotteleva ajattelu ei myöskään ole vierasta. Uskon, (taivas)toivon ja rakkauden yhdistäminen maallisiin ongelmiimme olisi varmasti hyvää polttoainetta utooppiselle mielikuvitukselle.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!