Kolumni: Ongelma ei katoa pistämällä pää hiekkaan

Bo-Göran Åstrand kuvattuna 18.12.2020

Useimmat meistä ovat varmaan nähneet piirroskuvan strutsista, joka seisoo pää piilotettuna hiekkaan. Strutsi on pelästynyt ja yrittää kätkeytyä. Pää alhaalla maassa se luulee, ettei kukaan näe sitä, ja siksi sen ei myöskään tarvitse tehdä mitään. Se toivoo, että vaara menee ohi omia aikojaan. Silti strutsin voi nähdä.

Todellisuudessa kyseessä on myytti. Strutsit eivät toimi noin. Jo roomalaisten ajoista lähtien kuvaa on kutienkin käytetty painottamaan sitä, miten tärkeää on uskaltaa tarttua toimeen myös vaikeissa tilanteissa. Strutsin kuvalla on selkeä viesti: älä kiellä todellisuutta ja luule, ettei sinun tarvitse tehdä mitään. Ongelma ei katoa pistämällä pää hiekkaan.

*

Strutsin kuva on ajankohtainen, kun ajatellaan Afganistanin tilannetta. Kun talebanit nyt ovat saaneet valtaansa maan pääkaupungin Kabulin, tapahtuu paljon sellaista, mikä on meistä pelottavaa. Länsimaat ovat jättäneet alueen, ja käynnissä on massiivinen evakuointioperaatio. On tosiasia, että yritys edistää demokratiaa on epäonnistunut ja sen tilalle on tullut sharia-lakiin perustuva hallinto. Länsimaiden on nyt rakennettava yhteyttä mahtiin, joka ei lainkaan toimi meidän demokraattisten periaatteittemme mukaan.

Monet kärsivät tapahtumista. Vaarassa ovat ennen kaikkea naiset ja tytöt, jotka ovat joutumassa sorretuiksi ja syrjityiksi. Maassa pakosalla olevista heitä on enemmistö. Erityisen haavoittuvia ovat ne, jotka ovat taistelleet naisten perustavien oikeuksien puolesta. Kun fundamentalistinen liike viimeksi oli vallassa, naiset suljettiin pois kouluista ja työelämästä. Erityisen haavoittuviin lukeutuvat myös vähemmistöt kuten kristityt ja HLBTQI-ihmiset. Tämänhetkisen tilanteen vaikeutta pahentaa vielä maan köyhyys.

*

Tällaisessa tilanteessa meidän suomalaisten olisi houkuttelevaa pistää strutsin tavoin päämme hiekkaan, ettei tarvitsi nähdä mitään, ja toivoa, että kaikki menee ohi ilman meidän apuamme. Globaalissa maailmassa asiat eivät kuitenkaan toimi niin. Me kaikki liitymme toisiimme ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi ei auta sanoa, että meillä kaikki on hyvin, jos samaan aikaan naapurissa palaa. Ei kukaan pyydä meitä pelastamaan koko maailmaa, mutta oma osamme meidän on hoidettava. Emme voi elää toisten siivellä.

Kun Afganistania ympäröivät maat avaavat rajansa vastaanottaakseen pakolaisia ja pyytävät meiltä apua, emme voi väistää vastuuta. Afganistanissakin on vielä luotettavia avustusjärjestöjä, joita voimme tukea. Kun sitten henkensä edestä pakenevat turvapaikanhakijat kolkuttavat Euroopan ja meidän maamme ovea, olisi hyvin karua kääntää katseensa pois ja sanoa, ettei täällä ole lainkaan tilaa. Vaaran ja humanitäärisen kriisin keskellä kaikkien täytyy auttaa.

Kirjoittaja on Porvoon hiippakunnan piispa. Suomentanut Freija Özcan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKynttilät syttyvät kirkoissa eri puolilla Suomea afganistanilaisten ja toivon puolesta
Seuraava artikkeliNeljä päivää kirkkomusiikin virtaa – Pohjoismaisen Kirkkomusiikkisymposiumin konsertteja voi seurata etänä Helsingin tuomiokirkosta

Ei näytettäviä viestejä