Kolumni: Muistan selvemmin ilmiöt ja ihmiset, joita en kuvannut

Tuomiorovasti Satu Saarinen. Kuva: Jaani Föhr

Tarkoin yksityisyyttään varjeleva runoilija Nayyirah Waheed kysyy lauseen mittaisessa runossaan: Haluaisitko yhä matkustaa siihen maahan, vaikket saisi ottaa kameraa mukaan?

Kysymys saa minut tuntemaan oloni vähän epämukavaksi. Ajattelen maita ja maisemia, paikkoja ja ihmisiä, joita olen matkoillani kuvannut. Tuhansia kuvia, joiden kohteen olen valinnut ikuistaa läheltä tai kaukaa.

***

Kuitenkin muistan melkein selvemmin ne asiat, ilmiöt ja ihmiset, joita en kuvannut. Kuten sen miehen, joka oli menettänyt molemmat silmänsä. Sen lapsen, joka odotti lasta. Sen herrasmiehen, joka haki minut tanssiin trooppisella saarella. Sen yön, jolloin itkin itseni uneen hotellihuoneessa, jonka seinässä oli verta. Muistan sen ihmisen, joka makasi yliajettuna pimeän tien laidalla. Ja sen ketun, joka tuli minua vastaan hautausmaalla.

Nämä kuvat, hetket ja ihmiset ovat mukanani, enkä voi poistaa niitä muistikortilta. En haluakaan.

Sielujemme syvyyksiin ja sydäntemme syövereihin ovat tallentuneina ne kuvat, joita emme voi jakaa filttereillä emmekä ilman. Kokemus, joka liikuttaa ja muuttaa minua, on kuin valokuvaan ikuistettu rotko tai vuorenrinne. Oikeasti aina syvempi kuin miltä näyttää ja vaikuttavampi kuin muokattunakaan piirtyy.

Valokuvaaja Diane Arbus (1923–1971) kuvasi matkoillaan yhteiskunnan marginaalissa eläviä ihmisiä. Hän kirjoitti muistikirjaansa 1960-luvulla, että hänelle valokuvan kohde on aina tärkeämpi kuin itse kuva. Arbus ymmärsi myös kuvan mysteeriluonteen päälle: valokuva on aina salaisuuden salaisuus. Mitä enemmän se paljastaa, sen enemmän se jättää piiloon.

***

Mietin päivittäistä kuvatulvaa näiden ajatusten valossa. Millaisia kuvia tuotan tältä matkalta, joka on arkinen elämäni? Mitä ne kertovat, mitä haluan niillä viestiä? Kenelle? Miksi valitsen ne kuvat, jotka valitsen, ja mitä jätän julkaisematta. Kuvaanko matkalla ja arjessa erilaisia asioita? Mitä esillepanoni kertoo arvomaailmastani?

Sosiaalisen median suositussa kuvapalvelussa, Instagramissa, on tarjolla uusi asetus. Sen myötä kaikki julkaisusi aiheuttamat reaktiot jäävät piiloon itseltäsi ja muilta. Toisin sanoen: et sinä eikä kukaan muukaan näe tykkäyksiä. Nekin jäävät salaisuudeksi.

Ottaisitko sen kuvan silti, ja jakaisitko sen?

Kirjoittaja on Oulun tuomiorovasti. Kolumni on julkaistu 18.6.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.