Oltiin mustikassa, minä ja pappisystäväni, kun hän kysyi vaikeita: millainen messun tulisi olla, jotta en haluaisi jäädä siitä pois.
Jaan kysymyksen hengellisyyden ja uskonnonharjoittamisen tasoon. Liitän ensin mainitun enemmän sisäisiin kokemuksiin, jälkimmäisen pikemminkin yhteisöön, riittiin ja rituaaliin. Messu näyttäytyy minulle lähinnä uskonnonharjoittamisena.
Hengellisen alueelle siirryn nopeasti esimerkiksi silloin, kun löydän hyvän mustatorvisienipaikan. Kumarrun sienten puoleen, melkein kuulen mustien trumpettien soittavan fuugaa, ja ajattelen, että jos Jumala on, hän on hyvä.
Epäilemättä ihmisillä on tuonkaltaisia luontokokemuksia uskonnoista riippumatta. Sen sijaan hengellisyys, jonka liitän Bachin musiikkiin, lienee kulttuurisidonnaista. Kun kuuntelen Bachia, uskon ristiinnaulittuun, Jumalan kuolleista herättämään ja ylösnousseeseen Kristukseen.
Viimeisen soinnun haihduttua epäily alkaa raivata itselleen tilaa, mikä ei ole paha asia sekään. Epäily vankalla pohjalla on verrattomasti parempi kuin varmuus heikolla.
***
Olen taustani vuoksi ollut liian monessa uskonnollisessa tilaisuudessa, jossa jumalallekelpaavuus on samastettu ihmisillekelpaavuuteen. Jumalaan ja Raamattuun vedoten on kavennettu ihmisten oikeutta olla sitä, mitä he ovat, ja tulla siksi, joiksi he ovat tulossa.
Uskonnollinen sanasto on mielessäni korruptoitunut, Raamattuun vetoaminen devalvoitunut ja ehtoollisesta on tullut ikävien takaumien pöytä. Näistä syistä uskonnonharjoittaminen ja hengellisyys risteävät elämässäni harvoin. En syytä tästä ketään enkä surkuttele asiaa; näin vain on eikä siinä mitään. Suhtaudun kuitenkin varauksellisesti Jumalan nimissä puhuviin ihmisiin enkä väheksy indoktrinaation voimaa. Jos väkivaltaa on tehtävä, mieluummin kirjalle kuin ihmisille.
***
Palataan vielä alun kysymykseen. Sen voisi sivuuttaa kysymällä, mikä minä olen määrittelemään vuosituhantiseen perinteeseen nojaavaa messua? Ja miksi messun pitäisi olla sellainen, johon minä haluaisin osallistua? Kuka osallistumistani tarvitsee, minä, Jumala vai kirkko?
Ehkä menisin messuun, jossa hengellisyys painottuisi uskonnollisuuden kustannuksella. Olisi vaikkapa Bachia, sienipiirakkaa ja ystäviä, jotka eivät vaadi mitään ja joiden kanssa voisi keskustella tiestä, totuudesta ja elämästä. Mikä olisi tilaisuuden messuus, sitä en osaa sanoa.
Kirjoittaja on musiikkitieteilijä ja ruokasieniharrastaja.
Kuva: Pentti Potkonen
Lue myös:
Piispan erityisavustaja: Mitä jos työntekijöiden olisi pakko käydä sunnuntain messussa?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.