Kolumni: Koen pettymystä ja myötä­häpeää, kun julistus muuttuu keittiö­psykologiaksi

Kuva: Jukka Granström

Olen saarnan suurkuluttaja, sillä tapanani on käydä kirkossa sunnuntaisin. Suuri osa kuulemistani saarnoista on pannut miettimään muutosta, joka saarnojen sisällössä on tapahtunut. Pappien saamalla koulutuksella lienee suuri vaikutus siihen, mitä he opettavat, sekä sillä, kenen jalkojen juuressa he ovat kasvaneet.

Sukupuolen vaikutustakaan ei ole syytä vähätellä, sillä kyllä mies ja nainen yleensä puhuvat eri lailla. Miehen puhe on usein suorempaa, naisen puhe monisanaisempaa, jossa rivien välistä voi jotain päätellä. Ymmärrän kyllä, että saarnaaminen ei ole mikään helppo juttu, olenhan itsekin sitä jonkin verran maallikkona harjoittanut.

"Julistamme rohkeasti evankeliumia Kristuksesta muuttuvassa yhteiskunnassa ja uskonnollisessa kentässä." Näin todetaan kirkkomme Ovet auki -strategiassa. Siis julistamme, emme jutustele niitä näitä.

Olen huolestuneena havainnut, että julistus on monesti muuttunut jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksi. Kun pitäisi puhua ylösnousemuksen ihmeestä, pappi löytääkin tekstistä ulottuvuuden, miten löytää oma elämänsä ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tai kun ollaan jouluhartaudessa, pappi neuvoo salin täyttä kuulijakuntaa, miten lajitella lahjapaperiroskat ja narut.

Seurakuntalaisena koen pettymystä ja joskus jopa myötähäpeää. Tätäkö varten täytyi opiskella teologiaa ja suorittaa tutkintoja? Kerrankin kirkko on täynnä harvoin sinne eksyviä, eikä tilannetta käytetä evankeliumin julistamiseen. Siihen kyllä olisi mahdollisuus pyhän tekstien perusteella. Mutta miksi ne niin usein sivuutetaan?

***

Omaatuntoa koskettavaa ja hoitavaa sanomaa Jeesuksesta ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat messusta, ehkä tietämättäänkin. Olemmehan syntisiä ja kuolevaisia. Edesmennyt evankelista Kalevi Lehtinen oli sitä mieltä, että me kristityt olemme piilottaneet Jeesuksen. Niin paljon puhumme muusta kuin hänestä.

Rakkaudesta ja lähimmäisen rakastamisesta puhutaan kauniisti myös lähes joka saarnassa. Rakkautta ei ole koskaan liikaa, mutta vaikkei siltä kuulostaisi, kehotus rakastaa itseä ja lähimmäisiä, puhumattakaan Jumalaa, on kuitenkin lakia. Siihen kun lisätään kehotus ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, niin voi meitä kirkossa istuvia mummoparkoja, joiden päälle kaadetaan koko ihmiskunnan taakka.

Saarnan tulisi olla hengellistä julistusta. Puhuja voi luottaa Jumalan sanan voimaan ja Pyhän Hengen vaikutukseen, jos hän vain julistaa niin kuin on kirjoitettu. Ei tarvitse keksiä mitään ihmeellistä. Ruisleipä ravitsee ja maistuu aina hyvältä.

Kirjoittaja on pitkäaikainen Japanin-lähetti, kirkollinen vaikuttaja ja eläkkeellä oleva toimittaja. Kolumni on julkaistu 10.6.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Kolumni: Koen pettymystä ja myötähäpeää, kun julistus muuttuu keittiöpsykologiaksi