Kolumni: Jouluna Jumala ei ole vain Teams-kokous ilman kameraa

Kuva: Jukka Granström

Istun jälleen Teams-palaverissa. Kamerat on suljettu, jotta kaista riittäisi, mutta puhujan rauhallinen ääni kuuluu hyvin ja selkeästi. Esityslista näytöllä muuttuu pöytäkirjaksi reaaliajassa silmiemme edessä.

Asioita saadaan hoidettua kyllä näinkin. Itse asiassa nopeammin ja täsmällisemmin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jotakin hyvin tärkeää jää kyllä puuttumaan.

Kanssapalvelijoiden kasvot ja olemus ovat poissa. Samoin vapaa yhdessäolo, kosketus, oleminen samassa tilassa yhtenä joukkona. Korona on riistänyt meiltä jotakin ihmisyyden ytimeen kuuluvaa, ja nähtäväksi jää, kuinka kauas nuo vaikutukset ulottuvat.

***

No, samanlaista se oli monessa mielessä jo apostolien aikana. Etäisyydet olivat pitkät ja hankaluuksia riitti. Aika usein Paavalin kirjeissä näkyy kaipuu nähdä ystävät kasvoista kasvoihin. Kirjeet kulkevat, mutta ne eivät voi täyttää sitä yhdessä olemisen tarvetta, jota tunnetaan.

Ajattelen, että sosiaalisessa mediassa on jotakin sukulaisuutta koronaeristyksen luoman uuden uljaan maailman kanssa. Usein kasvot ja olemus jäävät puuttumaan. Joskus ne taas eivät vastaa todellisuutta. Vanhasta tutusta voi ruudulla olla kuva, joka ei lainkaan vastaa muistikuvaani hänestä. Ihmiselämän laajasta kirjosta on postauksiin seuloutunut pelkkää menestystä ja onnea. Tuntuu vieraalta. Tunnen myös ne varjot.

Olen sosiaalisessa mediassa enemmän vaimon olkapään yli kurkkija. En koe sitä lajia omakseni. En istu keskustelupalstoilla vänkäämässä asioista. En edes lue sellaisia. Nostan hattua niille, jotka sitä lajia jaksavat. Se ei ole minun juttuni. Minulla ei ole Facebook-tunnuksia. Ei ole koskaan ollut. Huono puoli on, ettei ystäviä tule onniteltua syntymäpäivinä, kun Facebook ei ole muistuttamassa.

Veikkaan, että someraivo on someraivoa paljolti juuri siksi, että kasvot puuttuvat. Kun lähimmäinen ei ole läsnä ja aitona ihmisenä olemassa, voi häntä kivittää vapain mielin ilman, että sieluun sattuu. Iso kysymys on, muuttaako some ajan kanssa myös kasvokkaisia kohtaamisia. Katoavatko pidäkkeet ja sokeudummeko eläville kasvoille?

***

Myös Jumalan kanssa on vähän tätä kasvottomuuden vaikeutta. Hän kyllä antautuu kommunikaatioon kanssamme, mutta se on usein sitä Teams-kokousta ilman kameraa.

Ensimmäisenä jouluna hän tuli ihmisten luokse niin, että hänen kasvojaan saattoi katsella ja koskettaa. Ja kerran hän on luvannut palata niin, että saamme jokainen katsella häntä kasvoista kasvoihin. Ja mikä tärkeintä, hän katselee sinua kasvoista kasvoihin.

Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Kolumni on julkaistu 17.12.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.