Sain Herra K:lta sähköpostin: ”Isäni 49 päivän suruaika päättyi. Hän on päässyt autuuteen ja tapaa äitini siellä.”
Herra K on perheen ainoa kristitty, ja hänen isänsä ja äitinsä hautajaiset pidettiin buddhalaisessa temppelissä.
Minulla oli kaksi huomautusta: ensinnäkin japanilaisessa buddhalaisuudessa autuuteen pääseminen kestää 33 vuotta tai jopa yli. Elävien täytyy auttaa vainajaa autuuteen pääsemiseksi vuosikaudet säännöllisellä uhrirituaalilla temppelissä ja kotialttarin edessä.
Toiseksi kristittynä olisi ajateltava, että kaikki poisnukkuneet uskonnosta riippumatta kohtaavat Ihmisen Pojan takaisin tulon, jolloin Hän päättää, ketkä pääsevät Taivaan Isän luokse ja ketkä joutuvat kadotukseen. En aloittanut luentoa Herra K:lle, mutta tiesin pitkän dialogin olevan edessä.
Japanissa monet kristityt eivät selvitä suhdettaan vanhoihin uskontoihin, ja tämä koskee jopa omia hautajaisia. Suomalaisen vaimoni Päivin pitämässä seurakunnan ruokapiirissä kävi kerran niin, että eräs seurakuntaan kuuluva rouva kertoi, minkälaisia kukkia hän uhraa kotialttarilla. Se oli Päiville kova paikka. Ruokapiiri on yksi seurakunnan tavoittavan työn muoto, ja rouvan puhe saattoi antaa ei-kristityille osallistujille väärän käsityksen kristinuskosta.
Pari vuotta sitten sunnuntain kirkkokahveilla pöydän toisesta laidasta kuului kahden seurakuntalaisen keskustelu. Aiheena oli, mihin temppelikuntaan heidän perheensä kuuluu. Päätin järjestää seminaarin kristillisistä hautajaisista. Kutsuin luennoitsijaksi kristillisen hautaustoimiston edustajan. Kuitenkin puolet seurakuntalaisista jätti osallistumatta.
***
1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Japani alkoi modernisoitua, yksi kansallinen iskulause oli ”taidon ja tiedon on oltava länsimaalainen, sielun japanilainen”. Onko kristinusko Japanissa edelleen vain taidon ja tiedon tasolla? Eräs kristitty japanilainen päätteli, että Japanissa pesäero vanhoista uskonnollisista siteistä vaatii kolme sukupolvea. Hän on juuri kolmannen sukupolven kristitty.
Nyt koronakriisin aikana seurakunnan piiritoiminnat ovat tauolla. Päivi teki kolme ruokapiirivideota, jotka striimattiin kirkon kotisivun kautta. Ne herättivät suurta huomiota. Katselijoita oli joka kerta pari tuhatta, mutta ilman fyysistä kohtaamista ihmisten kanssa olennainen osa puuttui: keskustelut ja juttelut, jotka käydään keittiössä, ruokapöydässä ja käsitöitä tehdessä. Niiden kautta voimme tietää, mikä ihmisten sielun tila on ja mikä on huomioitava työssämme. Mutta mitä voimme nyt tehdä asialle?
Päätimme kutsua ihmisiä entistä enemmän yksityisesti juttelemaan ja keskustelemaan kirkolle. Herra K:lla on joustavat työvuorot, joten hänellä on hyvä mahdollisuus osallistua. Pitkä dialogi voi alkaa.
Kirjoittaja on Tokion Suomi-kirkon työntekijä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.