Kolumni: Itseriittoisen kansallis­mielisyyden viljeleminen on historiassakin epätavallista

Piispa Bo-Göran Åstrand. Kuva: Jukka Granström

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kökarissa pidettiin Fransiskusjuhlat. Ne ovat vuotuinen ekumeeninen perinne, jossa luterilaiset, katolilaiset, ortodoksit ja vapaakirkolliset kohtaavat toisiaan. Kökarin saari on ulapalla Suomen ja Ahvenanmaan välissä, ja siellä sijaitsevat 1400-luvulta peräisin olevan fransiskaaniluostarin jäänteet. Luostarin perustivat fransiskaanimunkit, jotka rantautuivat saarelle Tanskasta.

Keskiajalla Kökar oli sota- ja kauppa-alusten suosiossa. Se tarjosi suojaa, lepoa ja raikasta vettä matkalla Tanskasta ja Ruotsista Hankoon tai Tallinnaan. Toisinaan satamassa saattoi kellua seitsemänkymmentäkin alusta yhtä aikaa.

Kökarin historia ulottuu tätäkin kauemmas. Ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle jo noin vuonna 1000 eKr. alueelta, joka nykyään on Puola. Hylkeenpyynti, joka tuotti myytäväksi arvokasta traania, oli heidän pääelinkeinonsa.

***

Kaikki nämä ajanjaksot ovat jättäneet jälkeensä muinaisjäännöksiä. Kuljeskelin keskiaikaisen laiturin reunaa, vietin aamumessua luostarin kellarin raunioilla ja saarnasin keskiaikaisessa kirkossa. Näin selkeitä jälkiä hylkeenpyytäjien asumuksista. Koko saari muistuttaa siitä, että Itämerta ja Suomenlahtea reunustavilla mailla on ollut paljon yhteistä hyvin kauan aikaa.

Kansainvälisyys ja kulttuurien ja perinteiden vuorovaikutus ei ole uusi eikä outo ilmiö. Historian valossa voisi oikeastaan pitää normaalina, että laajan alueen ihmiset kohtaavat, jakavat uskonsa, perinteensä ja käyvät kauppaa toistensa kanssa. Silloin kulttuuri rikastuu, avartuu ja monipuolistuu. Vähemmän tavallista on se, että ihmiset sulkeutuvat rajojensa taakse ja viljelevät itseriittoista kansallismielisyyttä.

Kökarin luostari koki saman kohtalon kuin viitisenkymmentä muutakin luostaria reformaation lyödessä itsensä läpi kuningas Kustaa Vaasan avustuksella. Luostarien ei katsottu olevan sopusoinnussa luterilaisen reformaation kanssa Pohjolassa ja niistä luovuttiin. Monta merkittävää hengellistä, henkistä, sivistyksen ja sairaanhoidon keskuspaikkaa jäi sen ajan luterilaisen ylimielisyyden jalkoihin ja revittiin maan tasalle. Sitä ennen suuri osa kökarilaisista oli luostarin ansiosta lukutaitoisia ja valistuneita.

***

Kun aikanaan jo torjuttu kansallismielisyys uhkaa nyt levitä uudestaan Euroopassa, kirkoilla on tärkeä tehtävä. Rajat ylittävä yhteys on näinä aikoina hyvin tärkeää. Ekumenia osoittaa, että kun olemme omassa identiteetissämme levollisia ja turvassa, meidän ei tarvitse pelätä toisista kirkoista, perinteistä, kulttuureista ja uskonnoista tulevien ihmisten kohtaamista. Toisten tapaaminen antaa mahdollisuuden rikastuttaa kokemuksia ja saada uusia näkökulmia.

Kirjoittaja on Porvoon hiippakunnan piispa. Kolumni on julkaistu 9.7.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä. Kolumnin on ruotsista suomentanut Freija Özcan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.