Kolumni: Historian jätti­pyörteet hämmentävät kuin rannalla tanssiva sotilas Tito Collianderin romaanissa

Kuva: Rami Marjamäki

Kun 14-vuotias Tito Colliander pakeni Pietarista Suomeen vuonna 1918, hän oli jo ehtinyt todistaa Venäjän vallankumouksen alkuinnostuksen ja väkivaltaiset seuraukset. Hän ei koskaan unohtanut, miltä nälkä tuntuu. Toimittaja Baba Lybeck on kertonut vierailuistaan isovanhempiensa luona ja siitä, että Tito saattoi kesken ruokailun tarttua pöydän yli puolisoaan Inaa kädestä ja sanoa: "Ajatella, meillä on ruokaa".

Omaelämäkertasarjassaan Colliander kertoo Pietarin kaduilla omin silmin todistamastaan tapauksesta, jossa väkijoukko hakkaa leipävarkaan kuoliaaksi. Miehen kuolinhuuto jää kaikumaan hänen mieleensä.

Aikalaiset eivät aina tunnista ympärillään melskaavia historian voimia, mutta joskus muutokset ovat niin suuria ja äkillisiä, että niitä ei voi olla huomaamatta. Ymmärrys tapahtumien lopullisesta merkityksestä valkenee kuitenkin vasta myöhemmin – jos silloinkaan. Juuri jälkikäteen syntyvään viisauteen filosofi Hegel viittaa kirjoittaessaan, että "Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa".

***

Siskonsa Mussen kanssa Venäjältä Suomeen paennut Tito aavisti tempautuneensa mukaan historian jättipyörteeseen, mutta ei varmaankaan olisi sitä tuolloin osannut pukea sanoiksi. Sen sijaan hän tallensi muistiinsa näyn, jonka hän sittemmin kirjoitti sekä muistelmiinsa että tunnetuimpaan romaaniinsa Ristisaatto. Vuonna 1937 ilmestyneen romaanin päähenkilö Tomas muistuttaa monessa suhteessa Titoa itseään.

Karjalankannakselle saapunut Tomas on karanteenissa eräässä alueen hylätyistä huviloista. Suomenlahden rannalla hän katselee taivaanrajassa häämöttävän Kronstadtin tummansinistä varjokuvaa ja terävänä niemekkeenä esiin työntyvää idänpuoleista rantaa. Samassa suunnassa on hänen ylittämänsä Venäjän ja Suomen välinen raja.

Tomas kiinnittää huomiota rannalla kävelevään harmaapukuiseen rajavartijaan, joka nostaa yhtäkkiä kiväärinsä pystyyn syliinsä ja alkaa tanssia: "Vasen kyynärpää koholla hän puristi kiväärin piippua, oikea kiersi perää kuin naisen vyötäröä. Ja hän tanssi valssia. Saappaat kääntyilivät kolmeneljännestahdissa, polvet notkuivat, yläruumis keinahteli rytmikkäästi."

Taustalla näkyvä niemi näyttää käsivarrelta, joka "kurkottaisi hänen puoleensa hellittämättä, eläisipä hän missä tahansa ja kuinka vanhaksi tahansa". Rajan taakse jäänyt elämä ei jättäisi häntä koskaan rauhaan.

Rannalla tanssivan sotilaan symboliikka on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Kaikessa outoudessaan se kertoo minulle ajan merkkien äärellä koetusta hämmennyksestä.

Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija. Kolumni on julkaistu 18.3.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.