K&k: Kirkon seinät työntekijöitä tärkeämpiä

Mieluummin seiniä kuin työntekijöitä, kirjoittaa Kirkko ja kaupungin päätoimittaja Seppo Simola tänään Valomerkissä julkaistussa pääkirjoituksessaan.

”Tähän asti kirkollisissa supistamiskeskusteluissa on mantran lailla hoettu, että kiinteistöjä on liikaa ja niistä on luovuttava, kunhan voidaan pitää kiinni riittävästä henkilöstöstä”, Simola kirjoittaa.

Hän kuitenkin huomauttaa, että asian voi nähdä myös toisin. Kirkon tiloihin ei välttämättä tarvita työntekijöitä, jos ne uskalletaan antaa seurakuntalaisten omaehtoiseen käyttöön.

”On hyvä muistaa, että kirkon omaisuus, siis myös rakennukset, ovat viime kädessä kirkon jäsenten yhteistä omaisuutta. Elävään kaupunkikulttuuriin kuuluvat meillä nykyään kansalaisten omaehtoiset tapahtumat, kuten katukirpputorit ja ravintolapäivät. Miksei kirkon tiloja voisi tällaisissakin hyödyntää”, Simola kysyy.

Simolan mielestä kaikissa tilaisuuksissa ei tarvita ”papin aamenta tai väkinäisesti päälle liimattua hartaushetkeä”.

”Kirkossa pitäisi uskoa siihen, että Jeesus on läsnä, vaikkei hänen nimeään mainittaisikaan”, Simola päättää kirjoituksensa.

Valomerkki

Edellinen artikkeliOnko päätöksentekojärjestelmä farssi, Kari Mäkinen?
Seuraava artikkeliKirkolliskokouksella poikkeuksellinen aloitus

Ei näytettäviä viestejä