Kirkossa järjestettävistä koulun päättäjäisistä ei jakseta enää kohista Ruotsissa, osoittaa kysely rehtoreille

Kirkossa järjestettävien koulujen päättäjäisten määrä on vähentynyt Ruotsissa viime vuosina vain vähän, osoittaa ruotsalaislehti Kyrkans Tidningin rehtoreille osoittama kysely. Kirkossa järjestettyjä päättäjäisiä kyseenalaistetaan kyselyn mukaan paikallisissa keskusteluissa nyt selvästi aiempaa vähemmän.

Kysely lähetettiin 4 900 ruotsalaisen peruskoulun rehtorille, joista runsaat 1 100 vastasi.

Vuosina 2015 ja 2013 vastaava Kyrkans Tidningin kysely osoitti, että päättäjäisistä runsaat puolet pidettiin kirkossa. Tällä kertaa kirkossa järjestettävistä kevätjuhlista kertoi 47 prosenttia kyselyyn vastanneista rehtoreista.

Asiaa tutkinut dosentti Viktor Aldrin toteaakin Kyrkans Tidningin jutussa, että perinne kirkossa järjestettävistä kevätjuhlista jatkuu Ruotsissa vahvana. Aldrinin oma tutkimusaineisto lukuvuodelta 2016–2017 osoitti, että 51 prosenttia kouluista piti päättäjäisensä koululla, 35 prosenttia kirkossa ja 13 prosenttia jossain muualla, kuten urheiluhallissa.

Aldrinin mukaan koulun kevätjuhlat järjestetään useimmin rehtorin johdolla, mutta joissain tapauksissa pappi on kutsuttu koululle vetämään päättäjäiset.

– Koulujen mielestä hyvä pappi on tällaisessa tilanteessa pappi, jota ei koeta papiksi, Aldrin sanoo.

Joka neljäs rehtori raportoi koulun päättäjäisten puhuttaneen alueella

Kyrkans Tidningin kyselyssä kahdeksan kymmenestä rehtorista sanoi uskovansa, että päättäjäisiä järjestetään kirkoissa myös viiden vuoden kuluttua. Syitä ovat perinne ja se, että koululla ei useinkaan ole tilaa, johon kaikki oppilaat mahtuisivat yhtä aikaa.

Kyrkans Tidningissä todetaan, että yksittäiset rehtorit saattavat silti kokea asian vaikeaksi. Huoltajilta tuleva paine voi olla kova.

Kirkossa järjestettävien päättäjäisjuhlien kyseenalaistaminen näyttää kuitenkin vähentyneen. Vielä vuonna 2013 rehtoreista 60 prosenttia sanoi, että asiasta keskusteltiin paikallisesti. Tänä vuonna joka neljäs rehtori raportoi koulun päättäjäisten puhuttaneen alueella.

Viktor Aldrinin mukaan asia on tavallaan loppuun käsitelty. Nyt koulujen uskontokeskustelu liittyy uskonnonopetuksen sisältöihin ja tunnustuksellisiin kouluihin.

Kuva: Kuvakaappaus Kyrkans Tidningin uutissivuilta

Lue myös:

Uusi ilmiö: Seurakuntia pyydetään järjestämään myös koulukirkot korvaavia uskonnottomia tilaisuuksia

Ministeri Grahn-Laasonen: Kannustan kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön selvillä pelisäännöillä


***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliHelsingin Diakonissalaitoksen Säätiö ja Rinnekoti-Säätiö suunnittelevat yhdistymistä
Seuraava artikkeliRippileiristä kertovan elokuvan kuvaukset alkoivat – juoni seuraa nuoria ja työntekijöitä ”vimmaisella ripariviikolla”

Ei näytettäviä viestejä