Kirkon uusi tiedotuspäällikkö on hulluna saarnoihin – tehnyt kaksi gradua aiheesta

Eeva-Kaisa Heikura aloitti tällä viikolla Kirkon tiedotuskeskuksen uutena tiedotuspäällikkönä.

Millä mielellä olet uudessa työpaikassa?

– Päällimmäisenä on innostus. Viimeksi työskentelin Ilmatieteen laitoksella, jossa näin sääviestinnän murroksen ja ilmastomuutosviestinnän suoranaisen buumin. Kirkkoa ja sen viestintää olen aina seurannut kiinnostuksella sekä seurakuntalaisen että viestijän näkökulmasta.

Miltä kirkon viestintä on näyttänyt?

– Kirkko on ollut oppiva organisaatio. Kirkossa on huomattu, että sen on perusteltava olemassaoloaan myös läsnäololla mediassa. Kirkolla on myös rohkeutta viestiä ja olla näkyvä somessa.

Mikä kristinuskon paikka julkisessa tilassa on mielestäsi ollut viime vuosina?

– Tila tuntuu kaventuneen. Tästä on esimerkkeinä vaikkapa keskustelu uskonnonopetuksesta tai hartaustilaisuuksien asemasta armeijassa. Tuntuu siltä, että mahdollisuutta harjoittaa omaa uskontoa ajetaan jotenkin ahtaalle.

Olet kolme viimeistä vuotta ollut päätoiminen teologian opiskelija. Mistä moinen alanvaihto?

– Se on ollut pitkä tie, ei päähänpisto. Usko, kirkko ja seurakunta ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita, eri tavoin elämän eri vaiheissa. Aluksi ajattelin, että katson, mitä opiskelu tarjoaa ja etenen askel askeleelta, mutta se tempaisi mukaansa. Olen aina luottanut siihen, että minua johdatetaan siihen paikkaan, johon minut on tarkoitettu. Nyt tässä uudessa tehtävässä yhdistyvät vanha ja uusi.

Olet alun perin koulutukseltasi filosofian maisteri. Teit suomen kielen gradusi saarnoista. Kohta olet myös teologian maisteri ja teit taas gradusi saarnoista. Mitä ihmettä?

– Olen pienestä tytöstä saakka ollut kiinnostunut saarnoista. Niissä on jotain erityistä, odotan aina jumalanpalveluksessa saarnan alkamista. Odotan, että saarna jollain tavalla välittää minulle Jumalan sanaan kätketyn armon ja anteeksiannon.

– Olen pohtinut paljon sitä, miksi toinen saarna jättää kylmäksi ja toinen puhuttelee. Miksi joku saarna synnyttää tunteen, että tekee lopuksi melkein mieli huutaa aamen! Kyse on pitkälti siitä, mitä kuulija odottaa ja miten saarnaaja pystyy siihen vastaamaan. Sama saarna voi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Vaikutus on kuulijakohtaista.

Parhaillaan tarkistuksessa olevan gradusi aineisto on peräisin Kotimaan Digipostillan tietokannasta. Mikä on keskeinen tulos?

– Aineistoni saarnoissa käytetään rohkeasti monentyyppisiä retorisia keinoja. Saarnat pyrkivät selittämään raamatuntekstiä, soveltamaan sitä ihmisen elämään sekä tuottamaan uskonkokemuksen. Näin ne olivat pitkälti luterilaisen saarnaihanteen mukaisia. Yksi ihanista retorisista löydöistä oli huumori, joita saarnoissa myös ilmeni.

Olet myös omaishoitaja, kerro siitä.

– Olen 16-vuotiaan CP-vammaisen, pyörätuolilla liikkuvan tyttäreni omaishoitaja. Nykyään haluan sanoa sen ääneen, sillä se on tärkeä osa identiteettiäni.

Kuva: Olli Seppälä.

Lue ensi viikolla Kotimaa Prosta juttu Eeva-Kaisa Heikuran saarnatutkimuksesta.